Uusi mahdollisuus joululle
Niin yhtäkkiä, yllättäen ja kuin hiipien saapui joulukuu. Maassa ei ole vielä lunta, vaan ulkona tuulee ja sataa vettä. Ehkä siksi en ollut vielä henkisesti valmis? Tai ehkä kyse on jostain muusta, vähän suuremmasta..?
Lähestyvä joulu on herättänyt minussa monenlaisia, ristiriitaisia ajatuksia. Olin aiemmin jouluihminen, mutta parina viime vuonna olen oikeastaan lähes vihannut joulua ja toivonut, että se olisi äkkiä ohi. Lähinnä siksi, että se on aiheuttanut minussa niin paljon surua, haikeutta ja muita negatiivisia tunteita.
Mediassa annetaan aina niin kovin ulkokullattu kuva joulusta: suloinen ja lämmin perhejuhla, jota viettää kauniissa kodissaan nätisti puettu ydinperhe. Monesti todellisuus vain on tarua karumpaa. Monelle ihmiselle joulu ikävä kyllä on vuoden yksinäisintä, kamalinta ja surullisinta aikaa. Suomessa on miljoona yksinelävää ihmistä, ja heistä lukemattomat viettävät luonnollisestikin myös jouluaan ihan yksin. On hyvin rankkaa ja raskasta olla yksin sellaisena aikana, jolloin tietää monien muiden ihmisten viettävän iloista iltaa yhdessä ystävien, perheenjäsenten ja sukulaisten kanssa. Joulu on raskasta aikaa monelle varmasti myös siksi, että suomalaiseen jouluun on oikein istutettukin sellainen melankolinen sävy. Silloin kuunnellaan, kun Vesa-Matti Loiri laulaa radiossa Varpunen jouluaamuna ja nieleskellään kyyneleitä. Ikävöidään niitä, jotka eivät ole enää viettämässä joulua kanssamme ja mietitään aikoja, jolloin ”kaikki oli paremmin”. Moni yksinäinen varmasti juuri jouluna miettii ja kaipaa niitä aikoja, kun ei vielä ollut ihan niin yksin.
Vaikka itse en ole koskaan viettänyt joulua ihan yksin, olen tunnetasolla kokenut olleeni hyvin yksinäinen juurikin jouluna. Joulun perhekeskeinen tunnelma (ja sen puute) on saanut minut suremaan kahta pahemmin muuttunutta perhetilannettani ja myöskin silloista sinkkuuttani. Juuri joulukliseiden ja -mainosten keskellä tuntui, että nyt jos koskaan haluaisin takaisin vanhan perheeni, ja haluaisin olla parisuhteessa. Joulun iloisin ja paras hetki olikin mielestäni se, kun palasin joulunvietosta takaisin omaan kotiini ja kun joulu oli vihdoin ohi ja palattaisiin ihan normaaliin arkeen, jossa ei olisi aikaa miettiä omia perhe- tai seurusteluasioita.
Tänä jouluna asiat ovat elämässäni aika eri tolalla kuin muutamana aiempana jouluna. Kirjoitin kesällä, että muuton myötä minusta tuli avovaimo, enkä siis enää joudu joulunakaan haikailemaan ”sen oikean” perään. Vaikka emme tulekaan viettämään koko jouluaattoa yhdessä, riittää jo tieto hänen olemassaolostaan pitämään minut tyytyväisenä. Myös asiat perhepiirissä ovat hieman muuttuneet, enkä myöskään enää tule itse ravaamaan jouluaaton aikana monessa eri paikassa ja monen eri ihmisen luona, vaan vietän päivän rauhallisesti omassa, ihanassa kodissani.
Jouluinhoni sai minut välttelemään monia juttuja, jotka olivat ennen olleet minulle tärkeitä jouluperinteitä. En enää leiponut pipareita tai joulutorttuja, en juonut glögiä tai kuunnellut juurikaan joululauluja. En askarrellut joulukortteja tai käynyt kirkossa laulamassa kauneimpia joululauluja, koska olin niin syvästi jouluangstini valloissa. Haikailin sen kiiltokuvamaisen ydinperhejoulun perään, joka meilläkin oli joskus ollut. Juuri joulu edusti minulle jostain syystä sitä perheidylliä, jota minulla ei nyt enää ollutkaan. Joulu edusti myös rakkauden ja pariskuntien aikaa, ja siksi juuri erityisesti jouluisin tunsin itseni erityisen epäonnistuneeksi ja yksinäiseksi ihmispoloiseksi. Suorastaan kadehdin niitä tuttaviani, joiden tiesin viettävän joululomaa onnellisesti rakkaimpiensa kanssa yhdessä, ja samassa paikassa.
Nyt kun tietyista asioista on kulunut tarpeeksi aikaa, asiat ovat muuttuneet ja minäkin olen kenties vähän henkisesti kasvanut, aion antaa joululle taas mahdollisuuden. Aion rakastua siihen uudellen, vaikka ei elämäni tietysti edelleenkään mitään maailman kauneinta kiiltokuvaa olekaan. Mutta ei jouluakaan ole vain yhtä oikeanlaista. Ei jokaisen ihmisen joulu näytä siltä kuin Stockamannin kuvaston kannessa. Jouluja on yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin. Se ei ole vain ydinperheiden tai rakastavaisten yksinoikeus. Siksi aionkin tästä lähtien tehdä joulusta omanlaiseni. Aion jo hyvissä ajoin (näinä hetkinä) koristella kotini joulukuosiin. Aion myös ehdottomasti leipoa pipareita, joulutorttuja ja maistella sitä glögiäkin. Joulukorttejakin aion tehdä omin pikku kätösin, ja joululauluja täällä on kuunneltukin jo hyvä tovi. Sen sijaan meillä ei syödä jouluna kinkkua (koska en pidä siitä), ei käydä joulusaunassa (ei ole saunaa) eikä meillä kyllä joulupukkikaan käy.
En haluaisi kuitenkaan tänä jouluna unohtaa sitä tunnetta, mikä itselläni oli muutamana jouluna. Se yksinäinen, tyhjä ja ontto tunne. Se kaipuu johonkin sellaiseen, missä tiesin monien muiden sillä hetkellä olevan. Sillä haluaisin nyt valjastaa sen tunteen johonkin hyvään, auttaakseni niitä, joilla on asiat vieläkin huonommin kuin minulla silloin. Muistin lukeneeni joskus jostain, että olisi olemassa sivusto, jonka kautta voisi lähettää ”ystävällisen ja lempeän” kirjeen yksinäiselle. Päätinkin, että tänä vuonna minun jouluni hyvä teko voisi olla kirjoittaa muutama tuollainen kirje. Tutkailin internetistä asiaa ja löysinkin sivuston nimeltä Aika parantaa, ja sieltä ohjeet kirjeen kirjoittamiseen ja toimittamiseen. Mikä ihana idea! Toivon, että kirjeeni tavoittaa jonkun, jolle siitä voisi olla iloa lämpöä ja tsemppiä. Haluankin myös haastaa teidät kaikki tätä tekstiä lukevat kirjoittamaan yhden tuollaisen kirjeen. Niin pieni vaiva itselle, mutta varmasti niin suuri ilo jollekin toiselle.
Tällaisissa joulumietteissä tänään. Ihanaa viikonloppua muruset!<3
-Netta