14.2.2016 nettanen

Mistä tunnet sä ystävän?

Hyvää ystävänpäivää kaikille, erityisesti omille maailman ihanimmille ystävilleni!

Tiedän, että ystävänpäivä on päivä, joka jakaa ihmisiä kahteen leiriin. Osa on sitä mieltä, että se on kaupallista, turhaa roskaa. Näiden ihmisten mielestä ystäviä pitäisi muistaa aina, eikä vain yhtenä päivänä vuodessa. Toiset taas tykkäävät juhlistaa tätäkin päivää. Minusta on aika hauskaa, että Suomessa juhlimme nimenomaan ystävänpäivää emmekä rakkautta, kuten esimerkiksi Jenkeissä Valentines dayna. Minusta tämä on kyllä oikeastaan ihan loogista – rakastavaiset parithan juhlivat jo kuukausipäivää, kihlajaispäivää tai hääpäivää, joten on ihan hyvä idea pyhittää yksi juhlapäivä ystävyydellekin. On ihan totta, että tietysti ystävää tulee muistaa muulloinkin kuin vain ystävänpäivänä. Mutta kuinka usein oikeasti pysähdymme arjessa sanomaan ystävälle, kuinka tärkeä hän on? Kuinka usein annamme ystävälle tunnustusta kaikesta siitä, mitä hän on vuoksemme tehnyt? Ehkä on hyvä olla olemassa päivä, joka muistuttaa tekemään niin.

Itselleni ystävät ovat hurjan tärkeitä. En tiedä, mitä tekisin ilman heitä! Olen itse perheeni ainoa lapsi, joka on kasvanut ilman sisaruksia. Jo lapsuudessani ystävät olivat vähän sellaisia sisaruksen korvikkeita. Monesti kun lähdimme perheen kanssa reissuun, sain ottaa ystävän mukaani. Usein tuo ystävä oli tuttavaperheemme tytär, minua vain muutaman kuukauden nuorempi. Tämä lapsuusaikainen ystäväni onkin yhä tänäkin päivänä vähän kuin sellainen ”varasisko” minulle. Olemme tapelleet, itkeneet ja nauraneet yhdessä niin monet kerrat, jo lapsuudesta lähtien. En usko, että tiemme erkanevat koskaan, vaikka välillä emme pitkiin aikoihin näekään. Olemme silti niin hitsautuneet yhteen, että juttumme jatkuu aina siitä mihin se on jäänyt viimeksi.

Minulla on paljon tuttuja, kavereita ja ystäviä. Kaikista tärkeimpiä ovat tietysti sydänystävät. On asioita, jotka erottavat heidät kaikista muista. Oikea ystävä on paikalla silloinkin, kun sinulla on kaikista vaikeinta (eikä vain silloin kun sinulla menee hyvin, menestyt ja kaikki on loistavasti). Hän on todennäköisesti nähnyt sinut kaikista huonoimmillasi, ja rakastaa sekä tukee sinua silti täysillä. Esimerksiksi tulee mieleen, että kun mummoni oli kuollut, olin flunssassa ja aivan maassa yksin kotona, tuli ystäväni luokseni tuomaan lääkkeitä ja tiskasi tiskini. En unohda sitä koskaan!

Tosiystävä on mielestäni myös sellainen, jonka kanssa asioista voi puhua suoraan. Ystävyys on rehellisyyttä niin toista kuin itseäänkin kohtaan. Voidaan olla eri mieltä, voidaan riidelläkin, ja sitten voidaan taas sopia ja jatkaa eteenpäin yhdessä. Ystävyys ei ole sitä, että ollaan aina samaa mieltä kaikesta ja mielistellään, jotta toinen pysyisi tyytyväisenä. Ystävyys on kokonaisvaltaista omana itsenään olemista. Sitä, että hyväksytte toisenne kaikkine vikoinenne ja puutteinenne. Olen monen ystäväni kanssa käynyt rehellistä keskustelua asioista ja joskus riidellytkin. Mutta silloin kun ystävysten välillä on todellinen luottamus toisiaan kohtaan, tietää, että voi riidankin aikana luottaa siihen ettei ystävyys tähän kaadu, samoin kuin ei vaikkapa sisarusten välinen linkki katkea pieneen nahisteluun. Usein riitely voi ystävyyssuhteessakin puhdistaa ilmaa ja juttu jatkua sen jälkeen entistä parempana.

Ylipäänsä ystävyydessä on tärkeintä juurikin tuo jo edellämainittu luottamus. Silloin ystävän seurassa on rento ja hyvä olla. Oikealle ystävälle voi kertoa käytännössä kaiken. Ja juuri tämä erottaa sydänystävät kaikista muista. Vaikka minulla onkin paljon kavereita, on ystäviä joille olisin valmis kertomaan aivan kaiken ehkäpä yksi tai kaksi kappaletta. Mutta tärkeintä onkin se, että sellaisiakin ihmisiä löytyy elämästä. Silloin voi todella kutsua itseään onnekkaaksi!

Ystävien kanssa kokee tietysti myös aivan ihania, unohtumattomia hetkiä. Sellaisia, joita todellakin muistelee sitten mummona kiikkustuolissa vedet silmissä ja hymy huulilla. Yksi parhaimpia ystävyyteen liittyviä muistojani on tyttöjen reissumme kymmeneksi päiväksi Kroatian Splitiin kaksi vuotta sitten. Reissu oli niin kiva ja unohtumaton, että siinä riittää muistelemista vuosikausiksi! Myös kaikki muut reissut ja matkat ystävien seurassa ovat olleet ikimuistoisia. Paljon on myös hyviä muistoja jo lapsuudesta ja kouluajoilta saakka.Silloin nuorempana ystävyys taisi olla enemmän toimintapainotteista, kun se nykyään pyörii enemmän syvällisten keskustelujen ympärillä.

Yksi ikimuistoinen juttu on tietysti myös jo aiemmin tekstissä mainitun lapsuudenystäväni kaasona toimiminen viime kesänä. Siihen kulminoitui jotain ystävyydestämme: olemme kasvaneet yhdessä lapsista aikuisiksi ja olleet toistemme tukena, kuten myös tuona tärkeänä päivänä.<3 Toinen ihana juttu ystävyyden saralla tapahtui tällä viikolla, kun eräs uudempi ystäväni pyysi minua vähän aikaa sitten syntyneen pienen poikansa kummiksi. Se lämmitti myös mieltä todella! Otin tehtävän vastaan suurena kunniana ja myös osoituksena siitä, että ystävyytemme on ystävälleni tärkeää ja että hän näkee meidät ystävinä aina, kun pyytää minua tuollaiseen suureen tehtävään.

Ystävät ovat kuin perhe tai suku, jonka olet itse valinnut. Useinhan sanotaankin, että ”perhettä tai sukuaan ei voi valita, mutta ystävät voi”. Ystävät ovat ihmisiä, jotka olet koonnut ympärillesi elämänpolkusi varrelta.Minullakin heitä on jo ihan vauva-ajalta lähtien, kouluajoilta, lukiosta, ensimmäisestä työpaikasta, yliopistolta ja harrastuksista… Heissä kaikissa on jotain, josta pidän niin paljon, että olen valinnut pitää heidät elämässäni.

Omat ystäväni ovat kaikki ihan mahtavia. Suuria persoonia, jotka uskaltavat olla omia itsejään. Sanavalmiita, upeita naisia, joille koko maailma on avoinna. Ihailen heitä jokaista suuresti! He tavoittelevat omia unelmiaan, elävät elämäänsä omalla tavallaan eivätkä yritä turhaan miellyttää muita. Rohkeita ja kauniita, niin sisältä kuin ulkoakin. Toivon, että aika tai elämäntilanteiden muutokset eivät koskaan aja minua ja ystäviäni erilleen, vaan meillä on aina se erityinen yhteys tallella, vaikka emme hetkeen pystyisi näkemäänkään. Uskon, että kun tahtoa ja halua riittää, niin näin myös on<3

Tätä postausta kirjoittaessa tuli oikeasti lämmin mieli. Mietin niitä kaikkia ihania ihmisiä, joita ympärilläni on, ja hymy levisi kasvoilleni. Varsinkin nuorempana tunsin usein surua siitä, että olen ainoa lapsi, ja kaipasin ympärilleni paljon sisaruksia. Mutta olen saanut vähän kuin sellaisia ”ottosisaruksia” ystävistäni. Heitä ajatellessani olo on kovin kiitollinen.

Täytyy kuitenkin todeta tähän loppuun, että ei ole itsestäänselvää, että ystäviä ja kavereita olisi paljon. Ymmärrän, että ystävänpäivä voi aiheuttaa monille myös surun ja yksinäisyyden tunteita. Olen itse joskus ollut koulukiusattu, tuntenut pitkään itseni yksinäiseksi ja kokenut, ettei minulla ole paljoakaan ystäviä, oikeastaan vain yksi tai kaksi. Mutta sittemmin olen päättäväisesti lähtenyt parantamaan itsetuntoani ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Se on ollut kova työ, mutta kantanut aivan uskomattoman paljon hedelmää. Jos haluaa uusia ystäviä, kannattaa vähän haastaa itseään ja lähteä oman mukavuusalueen ulkopuolelle tekemään tuttavuutta ihmisiin, esimerkiksi uuden harrastuksen kautta. Siten voi tutustua aivan upeisiin tyyppeihin ja saada elämäänsä todella paljon lisää iloa. Olen todella tyytyväinen itseeni, että olen jaksanut nähdä sen vaivan.