All good
Eilen, kun astuin porttikongista ulos käyttämään koiraa iltapissalla, putkahti jostain päähäni yhtäkkiä ajatus: elämä on kaikesta huolimatta antanut mulle tosi paljon. Ehkä se johtui kauniista tähtitaivaasta ja kuulaasta alkusyksyn illasta, ehkä mukavasta sukulaisten kanssa vietetystä ravintolapäivällisestä tai siitä, että olin sisustanut uutta kotia ja siitä alkaa tulla mielestäni tosi kiva. Yhtäkkiä tämä ajatus kuitenkin pomppasi jostain ja sai mut iloiseksi.
Ajatus oli virkistävä, sillä viimeisen vuoden ajan olen uinut aika syvissä vesissä ajatusteni kanssa. On ollut hankalaa taloudellisen tilanteen kanssa, työ jossa en yhtään viihtynyt ja joka ei sopinut mulle, kahnausta lähisukulaisen kanssa ja vaikka mitä. Mutta eilen huomasin miettiväni, että kaikesta siitä ikävästä ja raskaasta huolimatta ei saisi koskaan tulla sokeaksi niille kaikille asioille, jotka ovat silti hyvin. Mä olen oikeastaan jo pitkään ollut luonteeltani sellainen, että kiinnitän helposti huomiota asioihin, jotka on huonosti tai ei toimi, enkä näe enää metsää puilta. Olen lukenut joskus, että esimerkiksi yhtä negatiivista kommenttia vastaan ihmisen pitää saada kymmenen hyvää, jotta ne ikäänkuin kompensoisivat toisiaan. Ehkäpä tämä pätee muihinkin asioihin elämässä. Ehkä yhtä ikävää tapahtumaa tai asiaa vastaan tarvitaan vähintään kymmenen hyvää. Kuulostaa hurjalta, mutta jotain perää siinä varmasti on. Onneksi niitä hyviä asioita voi tietoisesti harjoitella näkemään, esimerkiksi kirjoittamalla kiitollisuuspäiväkirjaa.
Tulin onnelliseksi, kun nämä hyvät ajatukset valtasivat mut eilen. Olin pitkään ihan burn outin rajamailla ja mun mieliala ei todellakaan ole ollut se paras mahdollinen viimeisen vuoden aikana. Mutta nyt, kun olen tehnyt aika suurtakin remonttia elämässäni ja pyrkinyt poistamaan siitä niitä ikäviä fiiliksiä aiheuttavia asioita, huomaan, että se oikeasti vaikuttaa. Mielialani on kohentunut, olen saanut jonkinlaista sisäistä rauhaa ja ahdistuksen tunteet ovat nykyään paljon harvinaisempi vieras kuin vaikka puoli vuotta sitten, jolloin tein päivittäin asioita, jotka ei tuntuneet omilta. Oli ihanaa havahtua ajatukseen, että vaikka ja mikä on hyvin just nyt. Sain kulkea siinä tähtitaivaan alla mun ikioman koiran kanssa, josta haaveilin vuosikausia. Ja siinä se ihana touhottaja nyt on. Sain kulkea meidän uudella asuinalueella, josta tykkään tosi paljon. Viikonloppuna oltiin tavattu sekä sukulaisia että ystäviä, joiden kanssa oltiin vietetty ihanaa aikaa yhdessä. Havahduin siihen ajatukseen, että mä olen itse asaissa ihan hemmetin etuoikeutettu ihminen. Varsinainen universumin lellipentu. Mitä sitten, että vaikeaa on välillä ollut? Ei tältä maapallolta löydy ihmistä, jolla ei joskus olisi ollut vaikeaa. Tärkeää on se, mikä vaakakupissa painaa just nyt. Ja siellä painaa just nyt vaikka ja mitä ihanaa, ja kaikkea mukavaa on luvassa. Välillä musta vaan tuntuu, että koska on ollut paljon kaikkea ikävää ja hankalaa, en aina uskalla antaa itseni nauttia kaikesta hyvästä. Ihan kuin se voitaisiin jotenkin viedä pois tai se katoaisi, jos antautuu täysillä nauttimaan siitä. Mutta nyt aion kuitenkin yrittää. Yritän nauttia, vaalia ja viljellä sitä hyvää, mitä tässä hetkessä on.