Arki – uhka vai mahdollisuus?

Arki. Miksi se pelottaa vaikka se voisi yhtälailla innostaa? Miksi se ei herätä enää samanlaisia ilontunteita kuin lapsena, jolloin oli kivaa kun koulu jälleen alkoi, koska näki taas kaikki kaverit, harrastukset jatkuivat ja sai uusia kouluvaatteita? Miksi arjen ajatteleminen aiheuttaa pieniä epämukavia väristyksiä?

Kesälomani päättyi tällä viikolla. Palasin töihin ja olin myös yhtenä päivänä tekemässä tulevan ”oman alani” sijaisuuden. Ensi viikolla alkaakin sitten luennot ja graduseminaari, iik.. Alkuviikosta päälle meinasi hiipiä sellainen surumielinen olotila. En voinut uskoa, että kolmen viikon lomani oli hujahtanut ohi tuosta noin vain. Kyselin itseltäni käytinkö sen nyt tarpeeksi tehokkaasti. Teinkö kaikkia niitä kesäjuttuja, joita halusin ja joita ”kuuluu” tehdä? Ja eniten suretti se, ettei minulla ole varmaa tietoa siitä, koska saan seuraavan kerran nauttia yhtä pitkästä (tai lyhyemmästäkään) lomasta.

Arkeen paluu pelottaa  ehkä siksi, että viime vuosi oli niin hirmuisen hektinen. Oli opiskelua, töitä, harjoittelua, sijaisuuksia, lapsenvahtihommia, harrastuksia ja vaikka mitä. Yksityiselämän puolellakin myllersi vähän väliä, ja tuntui ettei tämä tyttö pysy mitenkään perässä. Uuvutti ja väsytti välillä aivan mielettömästi. Jos nyt voisin, suunnittelisin viime vuoden aikatauluni hyvin toisella tapaa, koska jossain vaiheessa alkoi tuntua, että oli aivan liian monta palloa yhtä aikaa ilmassa ja nuupahtaminen uhkasi kulman takana. Opintoja olisi voinut hajauttaa, töitä tehdä vähemmän ja omaa aikaa ottaa enemmän. Koska ei sillä ole väliä, valmistutko puoli vuotta myöhemmin tai onko sinulla vähän vähemmän rahaa, mutta sillä on paljonkin väliä, miten voit henkisesti ja miten jaksat elämääsi. Jos se tuntuu jatkuvalta suorittamiselta, kaikki ei ole hyvin. Sellainen tunne ei ole terve. Elämästähän kuuluu nauttia ja positiivisten tunteiden ja kokemusten olla pääosassa! Kaikilla on kiirettä ja haipakkaa välillä, mutta kuukausia kestävä stressi ja uupumus ei ole hyväksi kenellekään.

Tähän lukuvuoteen suuntaan vähän varovaisempana, mutta myös vähän viisaampana kuin edelliseen. Ehkä avainsana on nyt kohtuullisuus? Kaikkea kohtuullisesti ja sopivasti. Sopivasti opiskelua, sopivasti työtä ja sopivasti nyt myös sitä vapaa-aikaa! Tiedän nyt ehkä paremmin, missä oman jaksamiseni rajat menevät, ja tällä kertaa aion myös uskaltaa painaa jarrua, jos siltä tuntuu. Koska mihin tässä elämässä niin hirveä hoppu edes on? Töitä ehtii tehdä aina, ja opiskelunikin ovat jo varsin hyvällä mallilla. Pystyn ja saan tehdä jo oman alani sijaisuuksia, eikä se valmistuminenkaan kaukana häämötä.

Jos kivoja asioita on paljon tarjolla samaan aikaan, on joskus pakko vain priorisoida ja luopua jostakin. Koska kivatkin asiat käyvät väsyttäviksi silloin, kun kaikkea on aivan liian paljon yhtä aikaa. Olen muuten kuullut, että on henkisesti paljon kuormittavampaa tehdä montaa juttua yhtä aikaa, kuten käydä töissä ja opiskella, kuin että tekisi vain yhtä asiaa (kuten säännöllistä päivätyötä). Siksi on kyllä tosi harmi, että meistä opiskelijoista suurin osa joutuu yhtä aikaa raatamaan niin opiskelujen kuin töiden parissa, monet jopa usean työpaikan välillä seilaten. Vaikka varmasti sellainen normaali kokopäivätyökin voi olla kuluttavaa, niin tietyllä tavalla se lienee silti helpompaa, kun voi keskittyä siihen yhteen juttuun, viettää koko päivän siellä yhdellä työpaikalla ja tehdä niitä siihen yhteen työhön liittyviä asioita. Itselläni oli viime syksynä välillä päiviä, kun olin ensin luennoilla, sitten menin töihin, sieltä toiseen työhön ja lopuksi vielä kotiin tekemään koulujuttuja. Puuh, ei hyvä! 

Pieniä pelonsekaisia tunteita täällä siis tällähetkellä myllertää. Mutta toisaalta arki tuntuu myös vähän kutkuttavalta; uusia kursseja yliopistolla tiedossa ja tosiaan myös gradun kirjoittelu myös pian alkamassa. Siihenkin projektiin suhtaudun kuitenkin rennosti enkä minkään tiukkapipoisen aikataulun kera. Työelämässä myllertää vähän myös, koska olen alkanut tekemään hidasta siirtymää oman alani töihin. En siis itsekään vielä tarkalleen tiedä, miltä arkeni aikataulut näyttävät ja kuinka kiireisiksi päivät muodostuvat, mutta jo vaikkapa kuukauden päästä olen vähä viisaampi.

Lisäksi syksylle ja talvelle on toivottavasti tiedossa arjen keskelle jotain matkaa ja kivoja juhlia ystävien kanssa, ainakin omat tuparit ovat vielä pitämättä! Ehkäpä arkea tarvitaan siksikin, että se tasapainottaa elämää ja luo merkityksen lomalle ja juhlille. Kun on välillä vähän tasaisen harmaata, niin ne viikonloppujen valopilkut tuntuvat erityisen mukavilta. 

Nyt kuitenkin arjen ajatukset hetkeksi narikkaan ja viikonlopun sekä rapujuhlien viettoon. Nauttikaahan viikonlopusta, muruset! <3

-Netta