Kahvihetki kissojen kanssa

Olin jo pari viikkoa sitten suunnitellut eiliselle jotain kivaa. Varannut paikat netin kautta ja ilmoittanut seuralaiselleni, että tämä ajankohta pitää varata vapaaksi. Olimme nimittäin menossa Helsingin kissakahvilaan!

Kirjoitin kesällä Tampere-postauksen yhteydessä, että olisin silloin halunnut paikalliseen kissakahvilaan, mutta ikävä kyllä se on sunnuntaisin kiinni. No, aika pian tuon reissun jälkeen korviini kantautui, että myös Helsinkiin oli avautunut oma kissakahvila osoitteeseen Fredrikinkatu 55. Oli heti selvää, että sinne on päästävä!

Olin innoissani kuin pikkulapsi, kun vihdoin pääsimme paikan päälle. Kahvilan isäntä Pasi toivotti meidät lämpimästi tervetulleiksi ja pyysi riisumaan kengät ja ulkovaatteet. Meille opastettiin heti alkuun, että nukkuvia kissoja ei saa häiritä eikä kissoja saa nostella, jottei niiden vatsat mene sekaisin. Istumapaikkansa sai valita itse. 

Kahvila on sisustettu melko minimalistisesti ja yksinkertaisesti; on vaaleita tuoleja ja pöytiä sekä muutama sohvapaikka. Koriste-esineitä, kukkia tai kynttilöitä ei tässä kahvilassa kissojen turvallisuuden vuoksi näe. Sen sijaan kahvilan seiniä ja kattoa kiertävät erilaiset hyllyt ja telineet, joissa kissat voivat vapaasti kiipeillä, leikkiä ja nukkua.

Heti kun astuimme sisään, näimme kissoja siellä täällä. Ne eivät siis lymyilleet missään piiloissaan, vaan muutama nukkui ikkunalaudalla, muutama leikki asiakkaiden kanssa leluillaan ja jokunen kiipeili katon hyllyillä.

En ollut oikeastaan tarkemmin tutustunut siihen, mitä Kissakahvilassa on tarjolla. Saimme eteemme menun ja meille kerrottiin, että kaikki ruuat leivotaan ja valmistetaan paikan päällä. Päätimme tilata kahvia, teetä, ciabattat sekä jälkiruuaksi vielä mutakakkua. Ja täytyy sanoa, että oli kyllä hyvää! Varsinkin tuo mutakakku, ai että! Niin pehmeää ja mehukasta sekä juuri sopivan suklaista. Vei kielen mennessään ja vitsailimme jo, että pitäisikö sitä tilata lisääkin..

Kissakahvilan kissoista yksi, Pete-kissa, on täysi-ikäinen. Se on tullut kissakahvilaan Ylivieskan löytöeläintalosta ja on nyt kahvilan pomo. Muut viisi kissaa ovat vielä pentuja. Ihanan pieniä, leikkisiä ja pehmoisia. Niistä kolme on kotoisin Simosta ja kaksi Siikajoelta. Aikamoisia maalaisia täällä pääkaupungin hulinassa siis!

Kissat näyttivät kotiutuneen kahvilaan erinomaisesti. Ne eivät välittäneet kahvilan asiakkaista mitään, vaan elelivät ihan omaa elämäänsä. Yksi pennuista oli erittäin seurallinen ja kävi meidänkin vieressämme makoilemassa, kunnes parkkeerasi itsensä rapsutettavaksi muutaman aasialaisen turistin syliin ja näytti viipyvän siinä ties miten kauan.

Oli muuten aika hauskaa hupia seurailla myös tuon ikkunan ohi kulkevia ihmisiä. Moni ei ilmeisesti tiennyt, että paikalla sijaitsee kissakahvila, mutta kun he sen ohikulkiessaan huomasivat, olivat ihmisten reaktiot aika riemukkaita. Todella moni jäi ikkunan taakse ihmettelemään ja ihastelemaan kissoja, ja aika moni pyrki myös kahvilaan sisään. Kahvila on tällä hetkellä kuitenkin niin suosittu, että kovin monelle ei tilaa löytynyt ilman ennakkoon tehtyä varausta.

En ota sen enempää kantaa kissakahviloiden eettisyyteen, koska en ole siihen perehtynyt. Kissakahvilathan ovat alunperin kotoisin Japanista, jossa niitä on ollut jo kymmenen vuoden ajan ja sittemmin niitä on rantautunut ympäri maailman. Sanoisin, että omasta mielestäni ainakin nämä kissat vaikuttivat viihtyvän kahvilassa hyvin, ja niillä on myös mahdollisuus mennä sellaiseen tilaan, jonne asiakkaat eivät pääse. Helsingin kissakahvila on myös siitä poikkeuksellinen kissakahvila, että sen kissa-asukkaat eivät vaihdu, vaan samat kissat elelevät siellä elämäänsä eikä niitä voi adoptoida omaan kotiin (toisin kuin esim Tampereen kissakahvilassa).

Tottakai päässä silti risteili ajatuksia siitä, millaista mahtaa olla kissan elämä kahvilakattina. Oma Viivi-kissani on todella seurallinen ja hyvin kiintynyt minuun. Sille on selvästi tärkeää saada ihmisten huomiota ja se tykkää paljon enemmän meistä ”omista ihmisistään” kuin esimerkiksi meillä käyvistä vieraista. Siksi tuli ehkä ihan pieni surku näiden kissojen puolesta – niitä ei kukaan rakasta eikä niillä ole sitä omaa ihmistä, johon kiintyä ja jonka kanssa jakaa hellyydenosoituksia. Mutta en tiedä osaavatko ne sitä kaivatakaan, kun jo pentuna tottuvat tuohon kahvilakissan elämään.

Suomessa on todella paljon löytö- ja kodittomia kissoja, ja kenties ilman kahvilaan pääsyä esimerkiksi täysikasvuisen löytökissan Peten tarina olisi päättynyt ennen aikojaan. Lisäksi kahvilassa oli esillä muun muassa Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen esitteitä, eli kahvila tuo näyttävästi esiin eläinsuojelutyötä. Siitä plussaa!

 

Mukava, erilainen ja toisaalta myös ajatuksia herättävä kahvilavierailu siis tällä kertaa! Suosittelen lämpimästi käyntiä muillekin, ja erityisesti tietysti kissanystäville! Kiinnostuitteko paikasta?

-Netta