Kesäkuun alun ajatuksia

Rento viikonloppu mökillä. Pidettiin sadetta mökin sisällä ja poltettiin kynttilöitä. Ei sellainen unelmien kesäsää, mutta toisaalta taas juuri sellainen, että voi ilman huonoa omaatuntoa pötkötellä sängyllä villasukat jalassa ja lukea kirjaa. Ystävä kävi mökillä kylässä sunnuntaina, grillattiin ja puhuttiin rehellisesti kaikesta. Sellaisista asioista, joilla on oikeasti merkitystä. Olen tajunnut, miten vähän pidän small talkista. Puhun paljon mieluummin ihan oikeista asioista – syvistä tunteista, vaikeistakin elämänvaiheista ja niistä selviytymisestä.

Kotimatkalla autossa oli kiitollinen olo. Pitkästä aikaa jotenkin sellainen oikeasti onnellinen. Kun tajuaa, että vaikka elämässä aina on ja tulee aina olemaan asioita, joihin on tyytymätön ja joita haluasi muuttaa, niin silti on niin hirveän paljon hyvää ja asioita joista saa olla ihan mielettömän kiitollinen. Että oikeastaan sitä on ihan hirveän etuoikeutettu ja saanut niin paljon enemmän kuin on uskaltanut pyytääkään. Parisuhde, oma koti ja mökki, lemmikit ja ystävät ovat kaikki asioita, joiden suhteen olen todella onnekas ihminen. Totta kai aina on niitä asioita, jotka voisivat olla paremmin, mutta voin itse valita, mihin katseeni kohdistan. Haluan kohdistaa sen hyvään.

Illalla kotona olen vähän huolissani erään läheisen puolesta. Negatiiviset tunteet meinaavat ottaa vallan, ja koen lähinnä surkuhupaisaksi sen, miten nopeasti tunteet voivatkaan yhden päivän aikana heitellä suuntaan ja toiseen. Tätä se on, tuntevan ihmisen elämä. Oikeastaan koko kesän ajan tunteet ja ajatukset ovat vähän heitelleet ja olleet käsinkosketeltavissa. Mutta se on vain hyvä. Sillä tavoin on matkalla jonnekin, kohti asioita, jotka ovat itselle totta ja tärkeitä.

Minulla on ollut kaverini kanssa tapana joskus hieman leikillisesti ihmetellä erästä ihmistä, joka tuntuu kerta toisensa jälkeen löytävän uudestaan ja uudestaan jonkin valaistumisen ja elämän tarkoituksen. Mutta oikeastaan, ei siinä ole mitään hauskaa tai huvittavaa. Se on vain elämää. Ei ole olemassa mitään lopullista valaistumisen tai onnellisuuden tilaa, jonka löydettyään elämä olisi stabiilia, eikä onnea tarvitsisi enää koskaan etsiä. Vaan sitähän se elämä nimenomaan kokonaisuudessaan on. Sitä, että etsitään kulloiseenkin elämäntilanteeseen ja hetkeen onnea tuovia asioita ja ratkaisuja, yritetään selviytyä ja luovia. Yritetään saada sen hetkisestä tilanteesta eniten irti ja joskus yritetään vain pysyä hengissä. Se, että joku kertoo kerta toisensa jälkeen omista oivalluksistaan ja löydöistään, on oikeastaan rohkeata ja hienoa. Se kertoo siitä tosiasiasta, että ihminen tai elämä ei ole koskaan valmis ja että vaikka kuinka löytäisimme jostain hetkellisesti onnen ja hyvän olon, tulee elämässä kuitenkin kaatumisia ja onni pitää aina säännöllisesti tavalla tai toisella etsiä uudestaan tai ainakin päivittää. Siksi, vaikka joskus pidänkin tämän blogini nimeä ihan tyhmänä, on se oikeastaan ihan relevantti. Onni on päämääränä aina, eikä ole mitään lopullista tilaa, jossa se olisi ikuisiksi ajoiksi saavutettu.

Tällaisia hajanaisia ajatuksia tähän kesäkuiseen maanantaihin. Epäilenpä, että nämä tulevat vielä jatkumaan. To be continued..

-Netta