Kiitos, tukiverkkoni netissä
Parin päivän sisään olen jakanut ajatuksia ja arkaluontoisia asioita kolmen viisaan naisen kanssa. Paljastanut jotain hyvin henkilökohtaistakin, kertonut syvimpiä tuntemuksiani. Uskaltanut puhua asioista, joista en ehkä uskaltaisi puhua reaalimaailmassa kaikille kavereilleni. Kaikki nämä kolme naista ovat olleet minulle reaalimaailmassa tuntemattomia, mutta internetissä tuttuja. Nettiystäviä. Osa minun tukiverkostoani täällä. Olen saanut tukeutua heidän virtuaaliseen olkapäähänsä, ja he ovat lohduttaneet, piristäneet, kannustaneet ja tsempanneet sanoillaan (ja emojeillaan, erityisesti sydämin).
Halusin kirjoittaa tästä siksi, että ensinnäkin, olen niin kiitollinen näistä ihmisistä. Sydämessä läikähtää onni, kun ajattelen teitä. (Ehkä tiedättekin, että juuri teitä tarkoitan.) Kiitos kun olette jostain tielleni tupsahtaneet.
Netistä ja somesta kirjoitetaan hirveästi pahaa sekä negatiivista kritiikkiä. Se on leimattu ja tuomittu huonoksi, ja siitä pitäisi pitää taukoa – näinhän olen ihan itsekin kirjoittanut. Mutta on tärkeää muistaa, että siinä on myös niiiin paljon hyvää. Se tuo samanhenkisiä ihmisiä yhteen, sieltä voi löytää tietoa, apua ja tukea. Kun olin lapsi ja teini, koin todella paljon ja usein yksinäisyyden tuntemuksia. Koin itseni usein oudoksi, vieraaksi, vääränlaiseksi ja erilaiseksi kuin kaikki muut. Onneksi löysin 14-vuotiaana Livejournal-nettipäiväkirjapalvelun, jonne aloin purkaa sydäntäni. Livejournalin kautta tutustuin muihin samanhenkisiin ihmisiin ympäri Suomen. Kommentoimme toistemme päiväkirjatekstejä, hirveästi muuta yhteydenpitoa ei ollut, koska somea ei nykymuodossaan vielä ollut olemassa. Mutta jo tuolloin sain voimaa ja tukea niistä ihmisistä, jotka tavoitin Livejournalin kautta. Sain toivoa siitä, että minunkin kanssa samanhenkisiä ihmisiä on olemassa jossain, enkä ehkä olekaan se maailman oudoin hörhö, vaikka pikkukaupungin koulukiusattuna se saattoi siltä joskus tuntuakin. Jos silloin olisi vielä voinut enemmänkin pitää yhteyttä noiden samanhenkisten ihmisten kanssa, olisi yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunne varmasti ollut vieläkin pienempi. Tosin, tapasin kyllä myös tuolloin muutaman vuoden Livejournal-käytön jälkeen muutamia Livejournal-ystäviäni livenä, ja muutamaan heistä pidän edelleen, yli 15 vuoden jälkeen, yhteyttä. Olenpas muun muassa ollut erään heistä polttareissa ja häissäkin. <3
Ja onneksi nykyään yhteydet pelaavat entistä paremmin. Näistä kolmesta naisesta, joista tänään kirjoitan, ei kukaan asu lähimaillakaan minua. Yksi asuu Pohjois-Suomessa, yksi Länsi-Suomessa ja yksi Keski-Suomessa. Mutta se ei haittaa. Sielujen sympatia ei katso aikaa, paikkaa eikä ikää. Ei se katsonut teini-iän Livejournal-aikoina, eikä nykypäivänäkään. Netti on pullollaan ihmisiä, mutta ei heistä kenestä tahansa tietenkään tule osa sitä omaa tukiverkkoa. Pitää löytää ne juuri oikeat ihmiset, jotka ovat samalla taajuudella. Juuri eilen puhuin heistä yhden kanssa siitä, että ei se määrä vaan se laatu – ihan kaikessa, niin myös tässä asiassa.
-Netta