Kirjavinkki: Unelmahommissa
Joskus juuri oikeaan aikaan eteen sattuu jokin omaan elämäntilanteeseen sopiva elokuva, biisi tai kirja. Näin kävi itselleni jokunen viikko sitten, kun äänikirjasovellus suositteli minulle Hanne Valtarin ja Satu Rämön kirjaa Unelmahommissa – Tee itsellesi työ siitä mistä pidät. Juuri kun olen viime aikoina pohdiskellut mielessäni monia työhön liittyviä kysymyksiä, tippui tämä kirja kuin taikaiskusta eteeni.
Unelmahommissa on erittäin mielenkiintoinen ja inspiroiva kirja, ja se sopii varmasti erityisen hyvin niille, jotka etsivät sitä omaa urapolkuaan ja miettivät, miten työelämästäkin voisi nauttia ja tehdä omanlaisensa. Hanne Valtari on itse entinen toimittaja ja nykyinen päätoiminen bloggaaja, Satu Rämö puolestaan Islannissa asuva monitoiminainen, joka omistaa (kahden muun naisen kanssa) design-liikkeen, järjestää islanninhevosvaelluksia turisteille, kirjoittaa yrityksille ja lehtiin artikkeleita sekä kirjoittaa myös omaa blogiaan. Valtarin ja Rämön omat työurat olivat molemmat mielenkiintoista luettavaa. Valtari avaa kirjassa yhden kappaleen verran sitä, millaista bloggaaminen on työnä. Hän kertoo, mistä bloggaaja saa rahaa ja paljonko työtä se vaatii. Hän kertoo työn plussat ja miinukset. Rämö puolestaan avaa realistisella tavalla muun muassa kivijalkakauppayrityksen arkea. Mikään unelmatyökään ei ensialkuun tule itsestään, ja jokaisessa unelmatyössäkin on niitä vähemmän hauskoja puolia. Silti niitä tylsempiäkin juttuja jaksaa tehdä, jos työ sisältää asioita, joista oikeasti itse nauttii ja jos työhönsä ja sen sisältöön voi itse vaikuttaa.
Heidän kertomuksensa omista työuristaan vakuuttivat ainakin minut itseni siitä, ettei työn tarvitse välttämättä olla se ”40 vuotta kestävä vakivirka” yhdessä ja samassa paikassa, vaan se voi yhtä hyvin olla monesta osasesta koostuva palapeli, jossa juurikin vaihtelu ja vapaus tuovat tekijälleen onnea. Kirjassa kyseinalaistetaankin sopivalla tavalla se, tuoko raha ihmiselle onnellisuutta, vai kenties se että tekee sitä mistä tykkää, vaikka saisikin vähemmän tuloja. ”Onnellisuus on menestymisen korkein muoto”, sanotaan kirjassa erään kappaleen alussa. Erittäin mielenkiintoinen lähestymiskulma mielestäni.
Unelmahommissa-kirjassa kerrotaan Valtarin ja Rämön omien uratarinoiden lisäksi lyhyemmin myös muiden ihmisten työurista. Urastaan kertovan muun muassa tietokirjailija/muutosvalmentaja/sisustusarkkitehti/yrittäjä Maaretta Tukiainen, Cafe Köketin omistaja Arla Joensuu, ohjelmoija/lastenkirjailija Linda Liukas, paracrossaaja Matti Suur-Hamari, toimittaja/ruokakirjailija Virpi Mikkonen, ruokataiteilija Ida Skivenes ja kuvittaja Jessica Hische, muutamia mainitakseni. Tarinoita on kirjassa 12 kappaletta, ja ne kaikki ovat täysin omanlaisiaan ja omalla tavallaan inspiroivia ja innoittavia.
Joka kappaleen lopussa on myös Ajateltavaa-osio, johon on poimittu kyseisestä kappaleesta tärkeimpiä asioita lukijalle mietittäväksi. Lisäksi Ajateltavaa-osiossa voi olla lukijalle jotain tehtäviä, kuten listojen tai ajatuskarttojen tekemistä. Näin kirja haluaa siis myös ohjata lukijaansa kohti hänen unelmatyötään; sen löytämiseen ja myös uskallukseen.
Unelmahommissa-kirjassa kirjoitetaan hyviä havaintoja työelämästä, sellaisia joita itsekin olen tehnyt tässä työelämämullistukseni aikana. Valtari muun muassa kirjoittaa: ”Suomalaista työkulttuuria leimaa arjen ihannointi. Työn kuuluu tuntua raskaalta ja harmaan arkiselta, eihän se muuten ole työtä”. Tähän samaan asenteeseen olen itsekin törmännyt viime aikoina, ja koen surulliseksi, että moni ihminen näkee asian näin, eikä siksi koskaan lähde etsimään muutosta synkkään tilanteeseensa. Toisaalta kirjassa nostetaan esiin eräs mielestäni elintärkeä pointti: ”Vaikuttamalla omaan työhösi vaikutat myös omaan onnellisuuteesi”. Tämä on ollut oman elämäni teema viime aikoina, ja koen asian juuri niin: kun teen työtä, joka tekee minut iloiseksi tai onnelliseksi, olen muutenkin kokonaisvaltaisesti onnellisempi. Jos teen työtä joka on paskaa, alkaa pian tuntua siltä että koko elämäni on vähän paskaa.
Kirjassa tuodaan myös esiin ajatus, että kiva työ voi olla jotain sellaista, mikä saa olla läsnä useamminkin kuin vain erikseen sovitulla työajalla; se voi olla elämäntapa: ”Tarkkaa rajaa työn ja yksityiselämän välille ei tarvitse vetää. On vain yksi hyvä elämä”. Tämä pätee siis silloin, kun työ on sellainen, mistä nauttii (eikä todellakaan sen epämieluisan raadannan kohdalla). Valtari ja Rämö ovat molemmat freelancereita, ja heidän työnsä ei ole aikaan tai paikkaan sidottua. Sitä saatetaan tehdä välillä lomasaarella riippumatosta käsin tai keskellä yötä olohuoneen nurkassa. Mutta kun on Unelmahommissa, ei se oikeastaan haittaa. Silloin ei mieti niinkään olevansa töissä, vaan toteuttavansa yhtä elämänsä osa-aluetta, joka sitten sujuvasti vaihtuu toiseen, kun läppärin kansi menee kiinni. Mielestäni tällainen kuulostaa tavoittelemisen arvoiselta. Toisaalta kirjassa muistutetaan viisaasti siitäkin tosiasiasta, että myös unelmatöitä voi joskus olla liikaa. Hyvääkään ei saa ahnehtia, ja joskus täytyy olla niitäkin lomamatkoja, joilla läppäri ei ehkä ole edes mukana.
Juuri nykyiseen elämäntilanteeseeni Unelmahommissa-kirja oli todella inspiroiva. Se laittoi miettimään työn konseptia ihan uudella tavalla. Mitä jos työn ei tarvitse olla jonkun toisen palveluksessa raatamista? Mitä jos loisin oman työni ihan itse ja olisinkin oman itseni herra? Ehkä työn ei tarvitsekaan enää olla sitä arkista puurtamista ja oravanpyörässä juoksemista. Valtari kirjoittaa ”Yhä harvemmalle työ on enää vain työtä. En tunne ketään, joka toivoisi pääsevänsä vain johonkin palkkatyöhön. Ajatus siitä, että menisi arkisin yhdeksästä viiteen tekemään tylsää ja merkityksetöntä duunia, tuntuu yhtä kummalliselta kuin ajatus siitä, että söisi vuositolkulla vapaaehtoisesti pelkkää makaronia ketsupilla”.
En tietenkään halua vaikuttaa liian idealistiselta tai utopistilta. Ymmärrän edelleen myös sen, että elämässä voi olla sellaisia asioita tai rajoituksia, joiden takia kaikilla ei ehkä ole mahdollisuutta metsästää unelmatyötään, ainakaan tässä hetkessä. Mutta niissä raameissa kuin se on, ja niille joille se on, suosittelen sitä ehdottomasti. En minä ainakaan haluaisi syödä ikuisesti sitä makaronia ketsupillakaan.
Kirjaa loppuu vähän filosofisesti, ajatuksia herättävästi: ”Sinun unelmiasi ei toteuta kukaan muu kuin sinä. Ole siis rohkea ja ole itsekäs. Ole se kala, joka ui tarvittaessa vastavirtaan. Parhaimman neuvon antoi Aaro Hellaakoski: ’Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki’. ”
Lue myös:
Jätin työni – onko se rohkeutta?