Kun aikuinen haluaisi löytää uusia ystäviä
Ihmissuhteet ovat tosi mielenkiintoinen aihe ja niissä riittää paljon pohdittavaa ja kirjoitettavaa. Kirjoittelin aiemmin syksyllä ystävyyden päättymisestä, ja kyseinen teksti on ollut yksi luetuimmista teksteistä blogissani, ja ymmärrän täysin miksi. Kyseinen aihe on varmasti koskettanut monia, mutta toisaalta siitä ei kuitenkaan ihan hirveästi keskustella tai kirjoiteta. Olenkin jo pidempään halunnut kirjoittaa lisääkin ihmissuhteista, mutta niistä kirjoittaminen on kyllä paljon hankalampaa kuin vain omasta elämästään (tai jostain kepeistä aiheista) kertominen – sitä kun ei haluaisi tulla väärinymmärretyksi aiheen tiimoilta tai loukata ketään.
Haluan kuitenkin tänään kirjoittaa aiheesta, joka on ollut tänä syksynä tosi paljon mielessäni. Se liittyy taas ystävyyteen ja siihen, miten ystävyyssuhteet väkisinkin muuttuvat ajan myötä, yleensä olosuhteiden muuttuessa. Ja siihen, kuinka ihminen, jolla on paljonkin kavereita ja tuttuja ympärillään, voi silti ajoittain tuntea itsensä hyvinkin yksinäiseksi.
Aika muuttaa joka ikistä ihmissuhdetta, oli kyseessä sitten sukulaissuhde, seurustelusuhde, tuttavuus tai ystävyys. Jokainen ihminen on jatkuvassa muutoksessa, ja erityisesti isot elämänmuutokset vaikuttavat väkisinkin ihmisen itsensä lisäksi myös ihmissuhteisiin. Mä olen viime aikoina pysähtynyt sen äärelle, että monikin mun ystävyys- ja kaverisuhde on käynyt läpi isoja muutoksia vuosien varrella. Olenhan itsekin muuttunut ja oma elämäntilanteeni on muuttunut paljon – olen siirtynyt opiskelijaelämästä työelämään, siviilisäätyni on vaihtunut sinkusta avoliitossa olemaan, meillä on nyt koira josta pitää huolehtia ja varmasti monet kiinnostuksenkohteenikin ovat aikojen saatossa muuttuneet. Ihan vain iän tuoma elämänkokemus ja itsetuntemuskin on tehnyt musta hyvinkin erilaisen ihmisen, kuin mitä olin vaikka kymmenen vuotta sitten.
Tilaus uusille ystäville
Myös monen kaverini elämä on luonnollisestikin muuttunut: moni on muuttanut kauemmas entisestä asuinpaikastaan, jonka vuoksi emme ehkä tapaa enää niin usein. Moni on nykyään kiireisessä kokopäivätyössä, monella on lemmikkejä ja osalla jo lapsiakin. Moni entinen sinkku on nykyään parisuhteessa ja harva enää opiskelee kokopäiväisesti. Myös kavereideni kiinnostuksenkohteet ovat tietysti muuttuneet. Joidenkin kavereiden kanssa se meitä joskus ”yhdistänyt” tekijä voi olla poissa – emme olekaan molemmat/kumpikaan enää juhlimassa käyviä sinkkuja, emme asu lähellä toisiamme tai näe päivittäin esimerkiksi työn tai opiskelun merkeissä. Ja se on täysin luonnollista ja kuuluu jokaisen ihmisen elämään.
Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että juuri näistä syistä olen tänä syksynä tuntenut välillä tietynlaista yksinäisyyttä. Sellaista, että tunnen kuinka elämässäni olisi tilaa muutamalle uudelle läheiselle ihmisille. Tämä johtuu varmasti myös tietyllä tapaa omasta muuttuneesta elämäntilanteestani; teenhän nykyään useampana päivänä viikossa töitä kotoa käsin ja minulla olisi hyvin aikaa käydä päivällä vaikkapa lounaalla tai kahvilla jonkun kanssa, mutta aina en keksi ketään, kenelle soittaa. Monet kaverini ovat päivätöissä tai asuvat kauempana, joten lounaalle meno keskellä arkipäivää ei ole heidän kanssaan mahdollista ihan käytännön syistäkään. Joskus myös vaikkapa bongaan jonkin kivan tapahtuman, ja mietin, ketä pyytäisin sinne mukaani. Välillä tuntuu, ettei minulla ole ihan sellaista täysin samanhenkistä ystävää, jota kiinnostaisi samanlaiset kulttuuririennot ja muut tapahtumat, kuin minua, tai ainakaan niin, että aikataulummekin vielä kohtaisivat asian suhteen.
Luulen, että yksi syy näihin tämän syksyn yksinäisyyden tunteisiin on juurikin se, ettei ympärillä ole päivittäin työyhteisiöä, jonka kanssa höpötellä ja jakaa asioita. Kun tekee töitä yksin kotona, kärsii väkisinkin vähän sosiaalisesta ”vajeesta”. Ainakin, jos on ekstrovertti ihminen kuten minä. Minulle on tärkeää päästä höpöttelemään ja jakamaan asioita muiden kanssa. Ehkä olenkin siinä mielessä ristiriitainen ihminen, että nautin kyllä yksin työskentelystä ja itsenäisestä työnteosta, mutta tarvitsisin siihen rinnalle myös niitä sosiaalisia kontakteja ja höpöttelyä. Siinä mielessä jokin työhuone-tyylinen ratkaisu voisi myös jossain vaiheessa olla minulle sopiva juttu.
Luulen myös, että joillakin ihmisillä ei ole samanlaista isoa tarvetta ystäville kuin minulla sen takia, että heillä saattaa olla tosi läheiset välit perheeseen tai sukuun. Ja tietysti eritoten, jos saman katon alla asuu puoliso, lapsia ja ehkä lemmikkejäkin, tulee sosiaalia tilanteita väkisinkin päivän aikana tosi paljon. Lisäksi voi olla läheiset suhteet omiin vanhempiin, sisaruksiin, serkkuihin ja isovanhempiin, ja heidän kanssaan tulee soiteltua ja ehkä nähtyäkin useasti. Itselläni puolestaan ei ole mitään suurta ja läheistä perhettä/sukua ympärilläni päivittäisessä kanssakäymisessä, joten sekin varmasti vaikuttaa asiaan omalla tavallaan, kun niitä sosiaalisia kontakteja ei tule suvun puolelta, ja silloin ystävyyssuhteet ovat ehkä vielä suuremmassa merkityksessä. Olen nimittäin usein todennutkin, että ystävät ovat minulle vähän sellainen ”puuttuvan suvun korvike”.
Tämän tekstin kirjoittaminen jännittää vähän, koska en tietenkään halua, että nykyiset kaverini ymmärtävät tekstiäni väärin. Olen kiitollinen ja iloinen heidän seurastaan ja olemassaolostaan, vaikka tunnenkin näin. Vaikka koenkin, että elämässäni on tilaa uusille ystäville, haluan tietysti pitää myös vanhat ystävät läsnä enkä missään nimessä väheksy heidän seuraansa, elämäntilannettaan tai mitään muutakaan. On ihan ymmärrettävää, ettei normaalissa kahdeksasta-neljään -työssä oleva ihminen jaksa välttämättä arki-iltana lähteä koluamaan kirpputoreja tai museoon (en minäkään todellakaan olisi jaksanut viime vuonna) ja on täysin loogista, että asiat elämässä muuttuvat, ja niin ne ovat muuttuneet myös omassa elämässäni.
Mistä aikuinen löytää uusia ystäviä?
Tässä törmätään myös siihen yleiseen kysymykseen, että miten aikuinen ihminen edes saisi uusia ystäviä? Sen kun on monesti ja monessa yhteydessä todettu olevan aika hankalaa. En kuitenkaan halua uskoa, että se ainakaan olisi mahdotonta. Sehän olisi ihan kamala ja pessimistinen, lannistava skenaario. Uskon, että omalla asenteella ja toiminnalla voi vaikuttaa paljonkin. Opiskeluiden parista varmasti olisi mahdollista löytää uusia kavereita, jos vielä opiskelisin. Myös työpaikka on yksi mahdollisuus, minun työni tosin tosiaan painottuu aika paljon kotitoimistolle tällä hetkellä. Harrastukset ovat myös mahdollinen paikka, tosin esimerkiksi minun harrastamassani joogassa se ei ehkä ole niin helppoa, kun joogatuntien aikana ollaan lähinnä hiljaa. Ystävien kautta löytää varmasti myös kivoja tyyppejä, mutta silloin pitää muistaa itse olla aktiivinen tutustumisessa ja laittaa toiselle viestiä jälkikäteen ja sopia tapaaminen.
Aion kuitenkin itse nyt ottaa jonkilaiseksi omaksi agendakseni sen, että koittaisin aktiivisesti tutustua uusiin ihmisiin ja toivottavasti siten löytäisin niitä omantyylisiä ihmisiä, joista ehkä voisi pidemmällä aikavälillä tulla myös ystäviä. Olen siitä onnellisessa asemassa, että en kuitenkaan tällä hetkellä ole yksinäinen sanan varsinaisessa merkityksessä, toisin kuin joskus aikoinaan olen ollut. Mutta elämässä on ehdottomasti aina sijaa uusille tuttavuuksille ja nyt on ollut sellainen olo, että heille olisi hyvin aikaakin. Aion siis pitää silmät ja mielen avoinna.
Onko ruudun sillä puolen ketään, joka olisi kokenut samanlaisia fiiliksiä kuin minä? Ja oletteko onnistuneet löytämään uusia ystäviä aikuisiällä?
-Netta (Seuraa minua Instassa @nettafrancesca!)
(Kuvat: Pixabay)
Lue myös: