Kun ystävyys päättyy
Olen jo tosi pitkään halunnut kirjoittaa tästä aiheesta, mutten ole tiennyt miten. En taida tietää nytkään ihan tarkalleen, mutta tuli olo, että on pakko koittaa jäsennellä ajatuksiani sanoiksi. Otsikossa se aihe jo lukeekin: ystävyyden päättyminen. En tiedä onko tästä aiheesta kirjoiteltu minkä verran, ei ainakaan yhtään niin paljon kuin parisuhteiden päättymisestä. Mutta niin kuin parisuhdekin, voi ystävyyskin joskus päättyä. Joskus se päättyy hitaasti hiipumalla, joskus elämäntilanteet vievät eri suuntiin ja joskus taas ystävyys voi päättyä dramaattisesti erimielisyyksien takia.
Itselläni on kokemuksia erilaisista syistä ystävyyden päättymiseen. Useimmitenhan se menee niin, että kaveruus voi syntyä vaikkapa jonkin tietyn elämäntilanteen vuoksi (opiskelu, äitiys, sinkkuus jne). Kun sitten elämä taas kuljettaa eteenpäin, voivat tiet hitaasti ja pikkuhiljaa erkaantua. Ehkä ei olekaan enää niin paljon vapaa-aikaa, ei ole niin paljon yhteistä tai jotain pientä kitkaa on saattanut jäädä hiertämään väliin ja se aiheuttaa etäisyyttä. Yleensä näissä tapauksissa ihminen hyväksyy sen, että ihmissuhteet muuttuvat, eikä tilanteeseen liity mitään sen dramaattisempaa. Voidaan silti vaihtaa kuulumisia jos törmätään kaupungilla, voidaan lähettää joulukortteja ja törmäillä yhteisten tuttujen juhlissa.
Jos ystävyys päättyy dramaattisemmalla tavalla, voi siitä olla yhtä vaikeaa ”päästä yli” kuin seurustelusuhteestakin. Jos rakas ja pitkä ihmissuhde päättyy, vaatii se aina omanlaistaan surutyötä ja joskus asiaa voi olla todella vaikeaa hyväksyä. Voi olla vaikeaa ymmärtää, miksi asioita ei voitu sopia ja ihminen saattaa vatvoa pitkään sitä, olisiko pitänyt tehdä jotain toisin.
Itselläni on yksi ystävyyssuhde, jonka päättymisen aiheuttamasta surusta on ollut todella vaikea päästä yli. On ollut vaikea hyväksyä sitä, että emme ole enää tekemisissä. Emme jaa enää asioita tai tiedä toisistamme mitään. On ollut vaikeaa hyväksyä, että kaikki menneet vuodet ikäänkuin lensivät roskakoriin. Surun lisäksi olen tuntenut syvää pettymystä. Luulin, että ystävyytemme olisi ollut vahvempi. Olen soimannut itseäni ja yrittänyt sopia asiat. Mutta tässä tullaan siihen, että ihmissuhteet ovat kahden kauppa. En voi sopia yksin enkä voi olla ystävyyssuhteessa yksin. On kunnioitettava toisen mielipidettä ja päätöstä. On tehtävä surutyö ja luopuminen ja sitten jatkettava matkaa. Yllätyksenä itselleni on kuitenkin tullut se, miten vaikeaa se voi olla. Vielä vuosia ystävyyssuhteen päättymisen jälkeen ystävä voi olla mielessä. Hän voi tulla uniin. Kaapeista voi löytyä paljon tavaroita, kortteja ja kirjeitä, jotka muistuttavat ystävästä. Sitä miettii, mitä niillä nyt sitten tekisi, kun ei enää ollakaan ystäviä. Pitäisikö ne heittää roskiin vai säästää?
Mutta ajattelen myös niin, ettei nykyhetki kuitenkaan saa viedä muistojen kultareunuksia. Kirjeet ja kortit muistuttavat menneestä, joka oli hyvä silloin. Ystävyys oli hyvää silloin, kun sitä vielä oli. Ja joskus on niinkin, että ystävyys joka toimii jossain tietyssä elämäntilanteessa, ei enää toimisikaan nykyhetkessä. Yritän sanoa niin itselleni silloin, kun mieleni taas pyörii vatvomassa sitä, olisiko ystävyys voitu pelastaa. Yritän ajatella, että tosiystävyys kestää monet myrskyt, tuulet ja aallokot, ja sellaisia ystävyyssuhteita pyrin löytämään.
Onko teillä kokemuksia ystävyyden päättymisestä? Olisi mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia asiasta.
-Netta
(Kuva: Pixabay)
Lue myös:
Kun aikuinen haluaisi löytää uusia ystäviä
Muista rajasi myös ystävyyssuhteissa