Kuunneltua: Elämän tarkoitus
Elämä on tanssimista muuttuvan musiikin tahdissa. Voit tehdä suunnitelmia, mutta sitten elämä tapahtuu. Sinä muutut. Maailma ympärilläsi muuttuu. -Frank Martela, HS 20.2.19
Joskus, kun illalla makaamme sängyssä ja odottelemme unta, joka ei suvaitsekaan saapua aikataulussaan, kysyn mieheltäni: ”Mikä on elämän tarkoitus?”. Olen kysynyt sen häneltä lukuisia ja taas lukuisia kertoja, ja toisinaan myös hän kysyy sitä minulta (siitä on tullut vähän sellainen meidän juttu, tiedättehän). Sitten saatamme päivästä riippuen joko filosofoida pitkäänkin tai todeta lyhyemmin, ”että ei sellaista ole”. Ja niinhän se lyhykäisyydessään on. Ainakin, jos mietitään kosmisesta näkökulmasta, jossa maapallo on pienen pieni kärpäsen kakka suuressa avaruudessa, ei yksittäisen ihmisen elämällä ole kovinkaan suurta tarkoitusta. Ja jos ajatellaan siitä näkökulmasta, että ennemmin tai myöhemmin koko maapallo kokee tuhoutumisen, ei edes kaikkein tunnetuimpien historiallisten henkilöiden elämällä ole loppuviimeiseksi ollut mitään suurempaa tarkoitusta. Silti, niinä hetkinä, kun pyörin sängyssä odottelemassa unta ja mietin oman elämäni ongelmia ja koen merkityksettömyyden tunteita, kysyn tuota samaa kysymystä mieheltäni uudestaan ja uudestaan.
Kun äänikirjasovelluksessa sitten tuli vastaan filosofi Frank Martelan teos nimeltään ”Elämän tarkoitus – Suuntana merkityksellinen elämä”, oli minun tartuttava tuohon kirjaan. Olen lukenut Frank Martelan kolumneja usein Hesarista, ja erityisesti mieleeni on jäänyt hänen tämä kolumninsa, josta nappasin tuon tämän tekstin alussa olevan sitaatin. Siksi lähdin kuuntelemaan kyseistä kirjaa mielenkiinnolla, ja se soljuikin sujuvasti eteenpäin ja kuuntelin sen yhden viikonlopun aikana. (Tämä teksti sisältää ”juonipaljastuksia” kyseisestä kirjasta, eli älä lue postausta eteenpäin, mikäli sinulla on kirja kesken etkä halua tietää yksityiskohtia sisällöstä.)
Katso vielä tuota pistettä. Se on Maa. Se on koti. Siinä olemme me. Kaikki joita rakastat, kaikki jotka tunnet, kaikki joista olet joskus kuullut, kaikki ihmiset jotka ovat olleet olemassa, elivät elämänsä siellä… auringonsäteessä killuvalla pölyhiukkasella. – Carl Sagan (viimeisestä valokuvasta, jonka Voyager 1:n sondi otti Maasta ennen aurinkokunnasta poistumista.)
Frank Martelan kirjan vastaus kysymykseeni ”mikä on elämän tarkoitus” on tiivistetysti aika yksinkertainen. Mitään yksiselitteistä, kosmista elämän tarkoitusta ei ole. Koko kysymys elämän tarkoituksesta puolestaan on aika tuore – se syntyi siinä vaiheessa, kun ihmiset irrottautuivat uskonnollisesta maailmankuvasta ja tiede astui kuvaan. Tiede tekee kaikesta loogista ja järkevää, mutta tiede voi myös viedä ihmiseltä merkityksellisyyden tunteen. Ja kun kun on havahtunut siihen mahdollisuuteen, ettei ihmiselämällä ole sisäänrakennettua, kosmista arvoa, ei tuota ajatusta voi enää koskaan unohtaa, kirjoittaa Martela. Sitten käynee helposti vähän niin kuin minulle – päätyy toistelemaan samaa kysymystä uudestaan ja uudestaan, vaikka oikeastaan jo tietää vastauksen ja sen karuuden.
Suuressa roolissa siihen, että niin moni kyselee nykyään elämän tarkoituksen perään, ovat puolestaan Martelan mukaan romanttisen suuntauksen edustajat. Martela nostaa kirjassaan esiin toteamuksen ”kuuntele sydäntäsi”, joka on pitkälti romantiikan ajan keksintöä. Romantiikan vaikutuksesta syntyi aikoinaan ajatus, jota on sittemmin mainostettu Hollywood-elokuvilla ja poplauluilla: rakkauden kuuluu koko ajan viedä jalat alta ja sen kuuluu kestää ikuisesti. Se on tehnyt ihanteesta imperatiivin: ”älä koskaan tyydy vähempään!”. Kehotus kuulostaa hyvältä, mutta harvoin toimii tavallisessa arkielämässä. Kyseinen ajattelutapa on levinnyt myös työelämään: ”etsi aito intohimosi, äläkä koskaan tyydy mihinkään muuhun!”. Tämä ohje myös sisältää oletuksen, että meillä kaikilla olisi olemassa jokin sisäinen kutsumus, ja kun löydämme sen, ymmärrämme heti miksi olemme olemassa. Puhumalla sisäisestä kutsumuksesta romantikot mainostivat ajatusta, että meidän jokaisen elämällemme on luvattu jonkin tietty tarkoitus – ja se on vain löydettävä. Tällaiset ajatukset ja oletukset ovat omiaan eksistentiaalisen kriisin syntyyn.
Sen sijaan, että pohtisimme mikä on elämän tarkoitus (koska sitä ei varsinaisesti ole), on kysymys, jota meidän tulisi itseltämme kysyä seuraava: Onko elämäni merkityksellistä? Miten voin tehdä siitä itselleni merkityksellisempää? Martelan mukaan merkityksellisyydessä on kyse siitä minkä arvojen, tavoitteiden ja päämäärien koemme ohjaavan omaa elämäämme. Tavoitteena on tunnistaa ne asiat, jotka saavat oman elämämme tuntumaan elämisen arvoiselta meille itsellemme. Oman elämän merkityksellisyyttä voi alkaa tarkastelemaan miettimällä, mitkä oman elämänsä hetket kokee merkityksellisiksi ja mitä puolestaan ei. Kun on saanut selville tämänhetkisen elämänsä merkityksellisimmät kokemukset, voi ryhtyä miettimään, miten tehdä valintoja jotka takaavat tulevaisuudessa lisää tuollaisia kokemuksia.
Martela kirjoittaa myös psykologisista perustarpeista, joiden varaan omat arvot kannattaa rakentaa. Hän listaa tällaisiksi autonomian, kyvykkyyden, yhteenkuuluvuuden tunteen ja hyvän tekemisen, Nämä asiat tekevät elämästämme merkityksellisempää ja niihin sitoutuminen johtaa sekä yksilön että yhteisön kannalta hyvään lopputulokseen. Merkityksellisyyden tunnetta lisääviä asioita ovat muun muassa läheiset ihmissuhteet, hyvän tekeminen, itseilmaisu, oppiminen ja henkinen kasvu.
Lopuksi Martela muistuttaa, ettei pidä antaa merkityksellisyyden tavoittelun estää kokemasta elämää merkitykselliseksi. Jos keskittyy vain lopputulokseen, jää helposti näkemättä kaikki ne arjen hetket, jotka itse asiassa tekevät elämästä merkityksellisen. Martela päättää kirjansa viisain sanoin:
Jonakin päivänä elämä loppuu. Kaikkina muina päivinä se ei lopu. Kaikkina muina päivinä voimme nauttia kauneudesta, rakentaa merkityksellisyyttä ja maistella elämän pieniä makeita herkkuja. – – Jonakin päivänä musiikki loppuu. Kukaan ei tiedä, mitä sen jälkeen tapahtuu. Mutta hiljaisuuden odottelussa ei ole mitään järkeä. Jos luet tätä, musiikki soi yhä sinulle. Mene siis tanssimaan.
Pidin todella Frank Martelan kirjasta. Se oli syvällinen, muttei liian. Se sai ajattelemaan ja kyseenalaistamaan omaa elämää. Se sai miettimään, mitä haluan tehdä tästä eteenpäin – mitkä asiat ovat todella minulle merkityksellisiä ja missä hetkissä koen merkityksellisyyden tunteita. Se sai ikävöimään läheisiäni. Varsinaisesti kirja ei sisältänyt mitään todella syvällistä, elämääni mullistanutta uutta juttua – mutta monta ajatuksen siementä. Mielestäni kirja olisi saanut porautua vielä aavistuksen syvemmällekin, ja olla jopa vähän pidempi. Nyt noin 4 tuntia kestänyt kirja tuntui aika lyhyeltä, kun olin juuri ennen sitä kuunnellut 8 h kestävän kirjan. Mutta ymmärrän myös, että tällaista asiaa pitää ehkä vähän palastella ja pilkkoa osiin. Ehkäpä Martela jatkaa samasta aiheesta jollain toisella kulmalla uudessa kirjassa – toivon niin. Ja siihen asti toivon hänen jatkavan fiksuja kolumnejaan Hesarissa.
Toivottavasti joku jaksoi lukea tänne asti. Onko siellä muita, jotka pohtivat ”elämän tarkoitusta”?
-Netta