Lapsuuden kesien maisemissa

Palasin vuosien jälkeen lapsuuden kesien maisemiin. Elämä oli kuljettanut niin, ettei pohjoisen pikkukaupungissa ollut tullut käytyä, vaikka paikka oli aina ollut rakas ja siellä käyminen oli lapsuudessa kesissä aina kaikista rakkainta ja tärkeintä.

Miten kaikki voikaan tuntua yhtä aikaa niin tutulta ja niin vieraalta? Samat tutut paikat, mutta kuitenkin vähän muuttuneina. Sama uimaranta, mutta uudistettuna. Talo, jossa sijaitsi nukkemuseo – yhä paikallaan, mutta ilman nukkeja. Aikuisen silmin kaupunki tuntui paljon pienemmältä kuin silloin lapsena.

Mummola, yhä samanlainen muttei kuitenkaan.

Vähän kuin minä itse. Sama tyttö kuin silloin vuosia sitten, mutta kuitenkin niin erilainen. Kasvanut ja muuttunut. Oppinut; sekä virheistään että muutenkin. Kuitenkin syvällä sisimmässään se sama lapsi, jolla on samat tarpeet, samat toiveet ja samat pelot. Sama halu olla jotain merkityksellistä.

Selvemmin kuin koskaan tajusin, että tämä rakas paikka on olemassa tässä muodossaan enää rajallisen määrän vuosia. Täällä kannattaa siis käydä ja sysätä tietyt asiat syrjään, koska muuten harmittaa myöhemmin.

Pyöräilin kaupungin laidalta toiselle joka päivä. Pikkukaupungissa se käy nopeasti. Ihanat vanhat puutalot, joita arvostan nyt oman mökkiremontin ja vuosien tuoman puutalorakkauden myötä paljon enemmän kuin lapsena. Meri ja sen tuoksu. Ihana uusi wanhanajan kahvila, jossa piti käydä muutamaankin otteeseen nauttimassa tunnelmasta ja ihanista leivonnaisista.

Nauroin ja itkin. Olin yhdessä ja yksin. Pohdiskelin, kävin rannalla ja tanssinkin vähän (häissä). Kaipasin mennyttä, mutta olin myös kiitollinen nykyhetkestä. Koitin hyväksyä sitä, että asiat muuttuvat väistämättä. Olen aina ollut siinä huono, mutta opettelen. Otin paljon kuvia, jotta muistaisin. Mietin juuriani ja sitä, että niissä on suuri syy siihen, miksi olen tällainen, kuin nyt olen. Ja toisaalta taas, niillä ei ole mitään tekemistä monenkaan nykyhetken asian kanssa, koska olen paljon enemmän kuin vain juureni. Olen montaa asiaa. Olen sitä mihin synnyin, olen sitä mihin itse pyrin ja sitä, mihin olosuhteet ovat johdattaneet.

Kun tuntee juurensa, ymmärtää paremmin sen, miksi on juuri nyt tässä ja juuri sellainen kuin on. Joillekin asioille ei voi mitään, ja joillekin voi paljonkin. Vaikka matka oli lyhyt (niin ajallisesti kuin siitäkin näkökulmasta, ettei poistuttu Suomen rajojen ulkopuolelle), se oli myös iso ja pitkä matka itseen ja vaikeisiinkin asioihin. Ajattelen, että matka oli tiettyjen kipukohtien ja vaikeiden asioiden käsittelyä. Se oli kasvamista. Tämä matka oli hyvä tehdä, jotta voin jatkaa eteenpäin kevyempänä.

Kiitos. Tulen takaisin nopeammin kuin viimeksi. Se ei tunnu enää yhtään niin vaikealta.