Lupauksia uudelle vuodelle?

Blogimaailmassa on suhtauduttu viime päivinä uudenvuodenlupauksiin kahdella tapaa – osa on niitä tehnyt ja niistä blogiinsa kirjoittanut, osa taas suorastaan kyseenalaistanut niiden tekemisen ja yrityksen ”muuttaa elämää” uuden vuoden mukana.

Itse kirjoittelin viime vuonna blogissa uudenvuodenlupauksesta, jonka tavoitteena oli pitää parempaa huolta itsestäni. Täytyy sanoa, että kovin hyvin tuo lupaus ei toteutunut. Elämä vei eteenpäin sellaista tahtia, että vuosi 2016 taisi olla liikunnankin suhteen kaikista köyhin ikinä. Onneksi en kuitenkaan ole ihminen, joka syyllistäisi itseään ihan hirveästi tai stressaisi tuollaisesta. Harmi juttu kyllä, mutta ehtiihän sitä yrittää taas tänäkin vuonna.

Kuitenkin uuden vuoden kynnyksellä on mielestäni ihan hyväkin pohtia omaa elämäänsä – mikä siinä on hyvin ja mihin kaipaisi muutosta. Ajattelen, että itselläni yksi tärkeä mietinnän ja etsinnän paikka on edelleen ainakin se, miten aikaa jäisi enemmän vapaa-ajalle ja kaikelle hauskalle; asioille jotka tuovat minulle nautintoa. Todella paljon aikaa arjesta menee erinäisten asioiden suorittamiseen ja oravanpyörässä juoksemiseen. Tähän kysymykseen olen hakenut vastausta oikeastaan jo vuosia, mutta olkoon se tutkailun alla edelleen tänäkin vuonna.

Toinen asia, joka on kytenyt mielessäni jo jonkin aikaa, on jonkinlainen armollisuus itseäni kohtaan. Olen huomannut, että monissa asioissa olen aina itse itseni pahin vihollinen. Koska vaikka en olekaan itselleni ankara pienissä asioissa, kuten esimerkiksi liikunnan harrastamisen suhteen, olen tosi tiukkis joissain muissa asioissa. Asetan aina itse itselleni ne pahmmat raamit ja rajat. Olen aina salaa kuiskaamassa itselleni, etten pysty siihen tai tuohon tai tähän. Vähättelen omia voimiani tai kykyjäni milloin missäkin. Ajattelenkin, että tänä vuonna voisin koittaa tsempata tässä asiassa. Laskea ne itse itseäni varten teroittamani aseet ja olla armollisempi ja myös tsemppaavampi itseäni kohtaan. Jos haluan tehdä jotain, miksi en ennemminkin kannustaisi itseäni kokeilemaan? Pelkäänkö niin paljon epäonnistumista, toisten ihmisten mielipiteitä vai omaa itseäni? En tiedä, mutta jostain syystä olen aina oman itseni pahin kriitikko. Kirjoitin jo kauan sitten, että esimerkiksi tämän blogin kanssa elin pitkään varsin ”salassa”, koska en vain kehdannut kertoa siitä kenellekään. Hyvä kysymys lienee, että miksi.

Tänä vuonna voisin ennemminkin todella pysyähtyä miettimään, mitkä ovat niitä asioita, joita haluan elämässä tehdä, ja sitten vain kulkea rohkeasti kohti päämäärää. Liian usein sorrun menemään sieltä, missä reitti näyttää vähän vähemmän kiviseltä, koska pelkään etten selviäisi sieltä vähän vaikeamman kautta. Mutta miten niin en selviäisi? Aina kannattaa ainakin kokeilla, muuten voi jäädä hieno lopputulos näkemättä.

Olkoon siis tavoitteeni tälle vuodelle, ja oikeastaan kaikille vuosille tästä eteenpäinkin, kulkea omaa polkuani rohkeasti kokeillen ja etsien. Itseäni tsempaten ja kannustaen. Jos tekee vain niitä tuttuja ja turvallisia asioita, voi seuraavista 50 vuodesta tulla aika tylsiäkin.