My way

Minulla on yksi hassu tapa, jolle muutamat läheiseni naureskelevat ja pyörittelevät silmiään. Joka sunnuntai kaivaudun sohvannurkkaan viltin alle, otan mukavan asennon ja ehkä vielä teemukinkin seurakseni. Asetan eteeni sunnuntai-Hesarin ja kaivan sieltä esiin sen osioista tärkeimmän ja mielenkiintoisimman (hahah), jonka lukemisen mummuni ja äitini minulle aikoinaan opettivat – kuolinilmoitukset! Siinä sitten lueskelen niitä pohtien, millaisia ihmiskohtaloita onkaan kyseessä. Miksi omaiset valitsivat juuri tietynlaisen muistovärssyn, ja kyllä vain, joskus mietin millaisen itselleni valitsisin… Varsin vinksahtanutta ehkä, mutta itselleni jokasunnuntaista ajanvietettä.

Vähän aikaa sitten yhdessä ilmoituksessa oli vähän epätavallisempi ”värssy”, katkelma Frank Sinatran My Way -biisin lyriikoita. Varsin epäsuomalaista, jo ihan vain siksikin, että kappaleessa ei nöyristellä, kainostella tai pyydellä mitään anteeksi. Siinä todetaan, että ”elinpäs huikean elämän ja aivan omalla tyylilläni!” Oli aivan pakko kuunnella tuo kyseinen laulu (lyriikoiden kera) ja fiilistellä. Totesin saman tien, että noinhan sen elämän täytyisikin mennä. Että vaikkapa 90-vuotissynttäreilläni minäkin voisin soittaa tuon biisin kaikille vierailleni ja todeta, että olipas huippu retki teidän kanssanne ihmiset, että onneksi pysyin aina rehellisenä itselleni ja elin niin kuin halusin ja nyt ei kaduta mikään, ainakaan tekemättä jääneet asiat.   

https://youtube.com/watch?v=egY8rUpxqcE

I’ve loved, I’ve laughed and cried.

I’ve had my fill; my share of losing.
And now, as tears subside, 
I find it all so amusing.

To think I did all that; 
And may I say – not in a shy way, 
”Oh no, oh no not me, 
I did it my way”.

Näissä mietteissä tänään. Elämä on sitä, mitä siitä itse tekee. Tai ei ehkä aina ihan sitä (koska olosuhteille ei aina vaan voi mitään), mutta omalla asenteella voi vaikuttaa asioihin niiin paljon. Paras siis elää siten, että todella kehtaan soittaa tämän biisin sitten vanhainkodissa kavereille. Ja laulaa kovaa mukana ;)