Onnea on… kirjat!
Viimeksi kirjoittelin, kuinka onnea on polkupyörä. No, lisää arkisia ilonaiheita on luvassa, ja tällä kertaa haluan hehkuttaa kirjoja ja lukemista.
Olin lapsena varsinainen lukutoukka. Sovimme usein niin ala- kuin yläasteellakin parhaan ystäväni kanssa, että menemme koulun jälkeen viettämään aikaa kirjastoon. Se oli yksi ihan parhaista tavoista viettää vapaa-aikaa. Kirjastonhoitajat tunsivat jo naamamme, koska kulutimme lastenosaston penkkejä niin usein. Meillä oli eväät mukanamme ja saatoimme viettää tuntikausia kirjastossa tutkien valikoimaa, lehtiä lukien ja pohtien, mitä sarjaa alkaisimme lukemaan seuraavaksi. Lukutyyli oli siis se, että valittiin jokin nuortenkirjasarja ja luettiin se kirja kirjalta kokonaan läpi. Lempisarjojani olivat ainakin Tiina-kirjat, Anni-kirjat ja Ponityttö-kirjat. Harry Pottereista tai Sormusten herroista en itse kiinnostunut koskaan. Ihan lemppari nuortenkirja, jonka luin monta kertaa läpi, oli Laura Honkasalon Siskoni, enkelinluinen tyttö. Minulla oli myös vihko, johon merkitsin kaikki lukemani kirjat. Vihko on edelleenkin tallella, ja siitä selviää että olen lukenut joinan vuosina jopa lähemmäs sata kirjaa vuoteen.
Sittemmin, viimeistään yliopisto-opintojen alettua, jäi lukeminen lähes kokonaan. Kävin töissä ja opiskelin. Opintoni olivat sellaiset, että niistä tuli viikoittain erilaisia kotitehtäviä, jotka piti palauttaa nopealla aikataululla. Samoin tentteihin piti lukea, ja olipa minulla yksi työharjoittelukin. Sitten oli tietysti kandi ja sen jälkeen gradu. Aikaa ei siis todellakaan jäänyt muiden kuin koulukirjojen lukemiselle. Perustelinkin tuolloin lukemattomuuttani aina nimenomaan ajanpuutteella ja kiireellä. Mietin kuitenkin sisimmässäni, että lukisikonhan muutenkaan, vaikka aikaa olisikin, vai ovatko nämä vain selityksiä.
No, viime ajat ovat todistaneet, että kyllä luen! Kesällä löysin pitkästä aikaa kirjan, joka vei niin mukanaan, että se oli pakko lukea kirjaimellisesti yhdellä istumalla. Kirja oli Sofi Oksasen Norma. Ostin sen hätäisesti takakansitekstin perusteella Pocket Shopista Helsinki-Vihanti -junamatkalle, jossa luin ehkä vajaa puolet kirjasta. Norma oli niin koukuttava, että perille päästyäni valvoin koko yön sängyssä lukien, enkä voinut jättää sitä kesken, vaan luin yön pikkutunneille, kunnes kirja vihdoin tuli päätökseensä. Hyvin tehty, Sofi Oksanen. Tällaisen ”kirjaan koukuttumiskokemuksen” olen saanut viimeksi vuosia sitten, en edes osaa nimetä milloin. Norma oli kirjana sopivasti outo, jännittävä, kutkuttava ja siksi niin otteessaan pitävä. Suositus siis tälle kirjalle ehdottomasti.
Mutta nälkä kasvaa syödessä ja lukuinto lukiessa. Menin seuraavaksi kirjakaupan alennusmyynteihin ja ostin sieltä ikiklassikon, Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän. Valitettavasti tämä kirja ei vienyt minua mukanaan yhtä kovaa kuin Norma, mutta olen nyt lukenut siinä noin puolet, ja aion kyllä lukea sen kokonaan, koska haluan tietää, mistä kirjassa on kokonaisuudessaan kyse.
Kirjarakkaus on kuitenkin tänä syksynä saanut ihan uuden muodon: olen löytänyt äänikirjat. Olin kuullut aiemmin tutuiltani hyviä kokemuksia niistä, joku oli esimerkiksi kertonut kuuntelevansa niitä työmatkoilla autossa. Hieman ennakkoluuloisena kuitenkin ajattelin, että ne ovat vähän enemmän eläkeläisten juttu ja että minä haluan kyllä lukea omat kirjani. Kun sitten kuitenkin monissa blogeissa oli jo jonkin aikaa pyörinyt erään sovelluksen mainoksia, päätin uteliaisuudesta kokeilla sitä. Nyt olen kuunnellut kaksi äänikirjaa ja olen ihan ihastunut tähän konseptiin: voin ahmia kirjoja silloinkin, kun en oikeastaan pystyisi lukemaan! Olenkin kuunnellut niitä esimerkiksi siivotessa, meikatessa, autossa yhdessä miehen kanssa ja sängyssä silloin kun en itse ihan vielä malta nukkua, mutta mies koisii jo. Todella kätevää siis!
Tällä hetkellä kuuntelen yhtä erittäin mielenkiintoista kirjaa; Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommissa. Siinä on paljon sellaisia asioita ja ajatuksia, joita omassa mielessäni pyörii juuri tällähetkellä, johtuen muutoksista omalla työrintamallani ja myös omassa ajatusmaailmassani (työn suhteen). Niinpä tulen aivan varmasti kirjoittamaan lisää tuosta kirjasta, jahka saan sen päätökseen.
Kirjat ovat kyllä sellainen harrastus, jossa into vain kasvaa harrastuksen myötä. Mietin jo nyt, että mitähän sitä seuraavaksi lukisikaan.. Katsotaan, muuttuuko tämä vielä kirja-blogiksi ;)
-Netta
Lue myös:
Kirjasto – kateissa ollut rakkaani