ASMR on yksi lempikeinoistani rentoutua

Pari vuotta sitten luin Hesarista jutun nuoresta suomalaisesta naisesta, joka teki ASMR-videoita nettiin. Outo ja epämääräinen kirjainyhdistelmä, jota en ollut koskaan aikaisemmin kuullut. Ja joku tekee siitä jotain videoita, mitähäh? Jutun lukeminen oli kuitenkin silmiä avaava kokemus. Siinä kerrottiin, että ASMR on lyhenne sanoista autonomous sensory meridian response, ja se viittaa tahdosta riippumattomiin, rauhoittaviin aistielämyksiin. Ihminen voi saada hyvänolon tunteen erilaisista äänistä, mielikuvista ja vaikkapa henkilökohtaisesta huomiosta. Tämä hyvänolon tunne tuntuu esimerkiksi värähdysmäisinä tuntemuksina päässä, rentoutumisen tunteena, kihelmöintinä iholla ja niin edelleen.

Vaikka ASMR-tuntemuksia on joskus leikillä kutsuttu ”aivo-orgasmiksi”, ei ilmiötä pidä sekoittaa seksuaalisiin tuntemuksiin, koska sellaisista ei ole kyse. Itselleni tuon kyseisen artikkelin lukeminen oli silmiä avaavaa juuri siksi, että olin tuntenut tällaisia tuntemuksia tietyissä tilanteissa jo ihan lapsesta lähtien, mutta niille ei ollut ollut aiemmin mitään nimeä tai selitystä – vaan nytpä oli!

pexels-photo-1209434.jpeg

ASMR rentouttaa

ASMR-videot ovat vielä verraten uusi asia, ja samoin on myös tutkimus itse ilmiön ympärillä. Brittiläinen työryhmä julkaisi viime keväänä tutkimuksen, jonka mukaan ASMR-videoilla voi olla terveyttä edistäviä vaikutuksia. Tutkimuksen mukaan ihmisen syke laskee selvästi enemmän aistielämyksiä kokeneilla kuin heillä, jotka eivät reagoi videoihin. Myös hikoilu lisääntyi, mikä viittaa innostumisen tilaan. Toisaalta sekin on selvinnyt, että osa ihmisistä kokee tahdosta riippumattomia aistielämyksiä ja osa taas ei niitä koe lainkaan. Eri tutkijoiden arviot ilmiön kokemisen yleisyydestä vaihtelevat 50-20 % välillä.

Sekin, mikä aiheuttaa näitä tuntemuksia ja millaisina ne kenelläkin ilmenevät, vaihtelee. Osalla aistimuksia herättävät erilaiset äänet, kuten naputtelu, kohina, erilaisten materiaalien kahina ja rapistelu, hiusten harjaaminen tai kuiskailu. Toisille taas toimii paremmin henkilökohtainen huomiointi (engl. ”personal attention”), ja netissä onkin paljon ASMR-videoita, jotka on kuvattu eräänlaisen ”roolileikin” muotoon. Siinä videolla oleva henkilö voi esimerkiksi esittää kampaajaa, lääkäriä, kosmetologia, tai vaikka lukea iltasatua kameralle.

Itse muistan kokeneeni ensimmäiset ”tahdosta riippumattomat aistielämykseni” jo lapsena, ensimmäisellä luokalla. Meillä oli luokassamme kouluavustaja, joka kiersi auttamassa meitä muun muassa matematiikan tehtävissä. Kun hän istui vieressäni neuvomassa minua tehtävissä ja oli niin turvallinen ja rauhallinen aikuinen ja tuoksui vielä hyvältä, tuli minulle hyvä olo ja tunsin tietynlaisia värähdyksiä tai kihelmöintiä päässäni. Tunne oli hyvä, mutta minulle vieras enkä tiennyt mitä se on. Myöhemmin olen tuntenut samanlaisia tuntemuksia esimerkiksi kosmetologilla tai kampaamossa tai jossain muussa tilanteessa, jossa saan henkilökohtaista huomiota. Nyt näille tuntemuksilla on tosiaan myös saatu ”nimi”, vaikka tutkijat eivät vielä ihan tiedäkään, mikä niitä aiheuttaa tai mistä ne tarkalleen ottaen johtuvat.

pexels-photo-983831.jpeg

Omat ASMR-suosikkini

Tykkäänkin itse eniten katsoa sellaisia ASMR-videoita, joissa esiintyjä antaa henkilökohtaista huomiota. Mutta tunnen aistimuksia kyllä myös, kun videoissa esimerkiksi rapistellaan erilaisia materiaaleja, kuiskitaan, harjataan hiuksia tai puhallellaan mikrofoniin. Olen huomannut, että olen ASMR-videoissa aikamoisen nirso, eikä minulle ”kelpaa” todellakaan mikä tahansa video eikä mikä tahansa video saa minussa aistimuksia aikaan. Olen aika tarkka erityisesti esiintyjän suhteen, eli hänen olemuksensa tulee olla rauhallinen, positiivinen ja miellyttävä, ennen kuin voin rentoutua. Jos jokin videossa tai esiintyjässä ärsyttää tai häiritsee, ei rentoutuminen ja tuntemuksien aistiminen ole mahdollista. Mutta kun video on hyvä, on se itselleni oikeasti tosi hyvä keino rauhoittua ja rentoutua. Siksi katsonkin videoita usein nimenomaan illalla ennen nukkumaanmenoa.

Oma ehdoton suosikkini ASMR-videotaiteilijoista on Gentle Whispering -Maria, joka onkin käsittääkseni maailman suosituin ASMR-videoiden tekijä. Hänen kanavallaan on yli puolitoista miljoonaa tilaajaa ja videoilla on todella korkeat katselijaluvut. Maria tekee sekä ”personal attention” -videoita että ääniin pohjautuvia videoita. Hän on yksi ASMR-videoiden pioneereista ja on tehnyt niitä jo vuosia. Marian olemus on todella rauhallinen ja positiivinen ja hän todellakin tietää mitä tekee.

Toinen ulkomaalainen suosikkini on WhispersRed -Emma. Hänellä on melko samantyylisiä videoita kuin Marialla, ja hänkin on tehnyt videoita jo vuosien ajan. Tykkään ihan erityisesti alla olevasta videosta, jossa Emma ”peittelee katsojan nukkumaan” – olo on kuin pienellä lapsella, jonka vanhemmat tulivat peittelemään 😀 Tämän videon katsottuani olen aina valmis käymään yöpuulle.

Myös suomalaisia ASMR-videoiden tekijöitä on viime vuosina ilmaantunut, kun ilmiöstä on alettu puhumaan ja kirjoittamaan enemmän. Koska olen niin nirso videomakuni suhteen, en ole kuitenkaan innostunut sen aktiivisemmin seuraamaan heistä vielä ketään. Ainoastaan Sita Sofia -kanavalta olen katsonut muutamia videoita, kuten kasvoihoitoa ja tyttökaveri-roleplayta kuvaavat videot, jotka olivat kyllä ihan hyviä.

Jos ASMR-videoiden tarkoitusta ei tiedä, ne voivat vaikuttaa ihan höpsöltä hommalta. Ja ehkä myös siinä tapauksessa, jos ei itse pysty kokemaan ASMR-aistimuksia. Jos et ole koskaan kokeillut, suosittelen katsomaan esimerkiksi muutaman erilaisen Gentle Whispering -kanavan videon ja kokeilemaan, miten videot vaikuttavat sinuun. Voi olla, että et tunne mitään, tai sitten saatatkin tuntea. Ehkä tunne on sinulle jo tuttu jostain muista tilanteista, tai kenties se on ihan uusi. Ehkä löydät uuden ja miellyttävän tavan rentoutua ja rauhoittua.

Onko siellä muita, joille ASMR-aistimukset ovat tuttuja? Oletko katsonut ASMR-videoita? Otan myös mielelläni vastaan suosituksia hyvistä ja laadukkaista ASMR-videoista, koska olen aika nirso ja minulla on vaikeuksia löytää hyvin tehtyjä videoita, joista tykkäisin.

Mikäli haluat lisätieto ASMR:stä, sitä löytyy esimerkiksi tältä ASMR Suomi -sivustolta.

-Netta

Kuvat: Pexels.com

Lue myös:

Helppoa ja halpaa stressinlievitystä – värittäminen

Suhteet Oma elämä Mieli Uutiset ja yhteiskunta

Jatkan blogiani niin kauan kunnes..

Aina toisinaan minulta kysytään, että miten ja miksi ihmeessä jaksan blogata. Miten siihen riittää energiaa ja mistä keksii aiheita? Miten sitä jaksaa tehdä tavallisen päivätyön ohella? Aionko jatkaa sitä vielä kauan? Ja: Lopettaako tämä blogi joskus?

Vastaisin, että usein ne blogit, jotka syntyvät vähän vääristä päämääristä lopettavat jossain vaiheessa yhtä nopeasti kuin aloittivatkin. Siis silloin, kun taustalla ei ole aito palo tekemiseen vaan esimerkiksi pyrkimys vain saada ilmaisia hyödykkeitä blogin kautta. Silloin yleensä jossain vaiheessa aiheet loppuvat tai into hiipuu. Tekeminen voi käydä raskaaksi, jos motivaattorina ovat pelkästään hyödykkeet. Mielestäni paras syy bloggaamiseen onkin sisäinen palo, halu ja into blogin pitämiseen – joko rakkaus kirjoittamiseen, valokuvaamiseen tai molempiin, ja ylipäätään sisäsyntyinen tarve ilmaista itseään. Luulen, että ilman näitä motivaattoreita blogin kirjoittaminen käy muuten jossain vaiheessa työlääksi. Ainakin niin olisi itseni kohdalla, ja tämä blogi onkin syntynyt rakkaudesta kirjoittamiseen. Erilaisia postausaiheita pulppuaa mieleeni usein kesken päivän milloin missäkin, ja enemmänkin ongelmana on, ettei niiden työstämiseen aina ole aikaa ihan heti. Siksi tämä blogi ei ole lopettamassa, vaan jatkaa ainakin siihen saakka kunnes…

img_9236_0.jpg

… löydän jonkun vielä paremman kanavan ilmaista itseäni ja siirrän tekstimuotoiset ajatukseni sinne. Mutta mikä ihme se sellainen kanava muka olisi? Haaveilen kyllä, että voisin joskus  mahdollisesti tehdä blogin rinnalle vaikka videoita tai podcastia, mutta en osaa sanoa tuleeko minulla koskaan olemaan aikaa tai rahkeita toteuttaa noita haaveita. Sen sijaan kirjoittaminen soljuu luontevasti ja helposti lähes päivittäin, ja ainakin tällä hetkellä koen, että blogi onkin paras mahdollinen kanava itseilmaisulleni. 

.. en keksi enää mitään, mistä kirjoittaa. Kaikki kirjoittajat kohtaavat varmasti joskus ”writer’s blockin” eli tilan, jossa ei keksi mitään kirjoitettavaa. Näin on toki myös itseni kohdalla, mutta ne hetket ovat melko harvassa. Ja suhtaudun niihin niin, että sitten jos en keksi mitään kirjoitettavaa, niin en kirjoita. Yleensä jo seuraavana päivänä jotain uutta alkaa pulputa. En siis kirjoita väkisin, mutta minulla on myös yleensä luonnoksissa aiheita, joita voin alkaa täydentämään, jos mitään uutta ei juuri sillä hetkellä ole mielessä ja tekee silti mieli kirjoittaa. Mutta jos tilanne olisi todella se, että en keksisi mitään kirjoitettavaa viikkoihin, kuukausiin tai vuosiin, niin se varmasti olisi todella tämän blogin loppu, sillä kuvaustaitoni eivät ole mestariluokkaa eikä tämä blogi olisi entisensä ilman tekstejä. Kuitenkin, kuten edellä sanoin, ainakin tällä hetkellä tekstiä kyllä piisaa, joten tämä ei ole ongelma. 

img_9239_0.jpg

.. minulla ei ole aikaa bloggaamiselle. Mutta bloggaaminen on yksi suosikkijutuistani, jolle haluan ehdottomasti löytää aikaa ja jota priorisoin monen muun jutun edelle. Pidän sitä tärkeänä harrastuksenani, ja harrastuksille kyllä halutessaan löytää aikaa. Kirjoittelen sekä arkisin töiden jälkeen että viikonloppuisin.

.. saan niin järkyttävän viharyöpyn niskaani jonkin tekstin suhteen, etten enää pystyisi tähän. Vaikeaa toisaalta kuvitella mikä se sellainen teksti olisi josta se syntyisi, mutta netissähän tosin ei voi koskaan 100 % varmasti tietää. Ja luulen, että joku hirveä lynkkauskampanja olisi liian iso juttu mun psyykkeelle, ja päätyisin lopettamaan bloggaamisen siihen paikkaan. Tähän mennessä olen saanut blogiini ainoastaan hyvää ja asiallista palautetta. Useimmat kommentit ovat olleet aivan ihania! Muutamia kriittisiä ja aavistuksen provosoivia kommentteja olen myös saanut, mutta niihinkin olen osannut suhtautua neutraalisti ja vastata perustellen oman kantani. Yhden ainoan kerran olen saanut täysin asiatonta sähköpostia, joka kyllä hetkeksi järkytti ja pahoitti mieleni. Mutta asiaa sulateltuani tulin siihen tulokseen, että postin lähettäjä oli jonkinlainen ”trolli”, eikä hänen miettimiseensä kannata käyttää sen enempää energiaa. Nykyään nuo hänen lähettämänsä viestit lähinnä naurattavat. 

.. blogit ovat so last season eikä kukaan lue niitä. Tosin, kirjoittaisin varmasti silloinkin, nimittäin itselleni. Mutta jossain vaiheessa voisi sitten kai pohtia, olisko se ja sama kirjoittaa vain omaan päiväkirjaan – bloggaamisessa kun nimittäin juuri vuorovaikutus muitten kanssa on iso osa koko hommaa. En tiedä uskonko tosin siihen, että blogit tulevat koskaan olemaan täysin so last season. Tapa lukea blogeja on varmaan osittain muuttunut ja muuttuu jatkossakin, ja bloggaajalla on hyvä olla muitakin kanavia, kuten Instagram ja vaikkapa oma podcast. Mutta uskon myös, että aina tulee olemaan kaltaisiani ihmisiä, joille nimenomaan se kirjoitettu teksti on tärkein muoto, ja jotka arvostavat sitä eniten. 

img_9235.jpg

.. löydän jonkin toisen kiinnostuksenkohteen, johon koen niin suurta ja intensiivistä paloa, etten enää koe tarvetta kirjoittamiselle tai bloggaamiselle. Mutta mikäpä se sellainen olisi? Paha sanoa. En ole varsinaisesti sellainen ”hurahtaja” tai innostuja, joka löytäisi jatkuvasti uusia juttuja ja hylkäisi sitten vanhat kiinnostuksenkohteensa. Päin vastoin – nykyiset harrastukseni ovat tavalla tai toisella olleet harrastuksiani oikeastaan aina. Mutta koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Jos vaikkapa päättäisin hankkia oman hevosen tai alkaa purjehtimaan, voisi sellainen harrastus imeä mukanaan ja viedä kaiken ajan niin, että bloggaamiselle ei ihan yksinkertaisesti jäisi aikaa tai en ehkä enää haluaisi tehdä sitä, koska olisin niin totaalisen innostunut uudesta jutustani. Mutta melko epätodennäköisenä pidän sitä mahdollisuutta kuitenkaan. 

***

Näin ollen voidaan todeta, että tämä blogi ei liene lopettamassa ainakaan pitkään aikaan (jos koskaan), kun aiheitakin syntyy pääkopassa jatkuvasti uusia ilman sen kummempaa pusertamista ja aikaakin on tähän saakka löytynyt blogin kirjoittelemiselle ihan hyvin – niin kuin ihmiset yleensä harrastuksilleen ja mieleisille jutuilleen jostain löytävät. 🙂 Ymmärrän kyllä hyvin, että ulkopuolisista voi tuntua hassulta, että jonkun harrastus on istuskella läppärin edessä ja näpytellä näytölle päänsisäisiä ajatuksiaan. Mutta hupinsa kullakin, eikö?

-Netta

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään