Mitä opetti ensimmäinen kuukausi koiranpennun kanssa?
Huh, miten aika rientääkään! Meillä tuli jokunen päivä sitten täyteen kuukausi koiranpennun omistajina. Kuukauteen on mahtunut monenmoista tunnetta: iloa, onnea, rakkautta, väsymystä, ärtymystä, turhautumista, onnistumista, ylpeyttä ja kaikkea siltä väliltä.
Jos puhutaan rehellisesti, niin pienoinen yllätys on ollut se, kuinka rankkaa koiranpennun kanssa oikeasti onkaan. Meidän pentu tuli meille vähän vanhempana, eli sen normaalin 8 viikkoisen sijaan hän olikin kotiutuessaan jo 14 viikkoa. Hänellä oli kenties jo vähän omat tavat ja uusiin juttuihin tottuminen on varmasti vähän vaikeampaa, kuin ihan pienenä.
Haastellisinta oli aluksi pennun ja 7-vuotiaan kissamme yhteiselo. Kissamme ei innostunut koiranpennusta, vaan muutaman kerran yritti hyökätä sen kimppuun ja sohia pentua kynsillään. Tämän jälkeen jouduimme pitkän aikaa olemaan hyvin varuillaan näiden kahden kanssa ja valvoa jatkuvasti niiden yhteiseloa ja pitämään niitä osittain eri huoneissakin. Koska koiranpentu nukkuu meidän kanssamme makuuhuoneessa ja pidimme aluksi huoneen ovet kiinni yöllä, oli kissamme mustasukkainen ja ensimmäiset viikot se naukui ja itki sekä yritti saada ovia auki joka yö.
Nukkuminen on muutenkin ollut hieman haasteellista viimeisen kuukauden ajan. Koiranpentumme nukkuu hyvin yön ensimmäiset tunnit, noin kolmeen-neljään asti. Sitten meille jaetaan Hesari, mihin pentu herää ja ilmoittaa asiasta haukkumalla, herättäen samalla meidät. Komennamme sen tietysti olemaan hiljaa ja takaisin nukkumaan, mutta siitä huolimatta loppuyö on levotonta – pentu haukahtelee käytävään äänille (naapurit lähtevät töihin), tepsuttelee ympäri huonetta, käy sanomalehden päällä tekemässä tarpeitaan ja niin edelleen. Mieheni herää arkisin viimeistään kahdeksalta ja vie pennun tällöin ulos, ja tähän mennessä pentu on lopettanut nukkumisen viimeistään siihen aikaan joka aamu – siis myös viikonloppuisin.
Tällä hetkellä meillä siis kovasti harjoitellaan nukkumista ja esimerkiksi ”oma paikka” -käskyä sekä yöllisen räksyttämisen loppumista. Kunnon yöunista haaveillaan kovasti, koska pienesti alkaa väsymys painamaan. Meillä toki oli tiedossa, että tämä vaihe on edessä, koska kleinspitz on rotuna haukkuherkkä ja alkuperäiseltä käyttötarkoitukseltaan hälyttävä pihavahti.
Kuten kävi ilmi, pentumme ei myöskään ole sisäsiisti vielä, eli siinä riittää myöskin harjoittelemista. Tässä toki kestää aina oma aikansa ja mikäli koiranpentua veisi parin tunnin välein ulos, tulisivatkin varmaan kaikki tarpeet pihalle. Työssäkäyvinä ihmisinä meillä ei valitettavasti ole tähän mahdollisuutta, mutta yritämme ulkoiluttaa pentua mahdollisimma usein.
Nyt kun ”kehityskohteet” on mainittu, täytyy ehdottomasti hehkuttaa myös hyviä juttuja! Olen saanut oppia tässä kuukauden aikana, että koiranpentuun voi kiintyä nopeasti hyvin paljon. Tuo otus on jo nyt niin tärkeä ja rakas <3 Hassua, että joskus olen huomannut työpäivän aikanakin, että on kova ikävä pentua ja toivoo vain pääsevänsä kotiin sen luo. Ja miten riemukas ja iloinen vastaanotto kotona onkaan aina, kun sinne saapuu!
Olemme myös huomanneet, että koiranpennun omistaminen lisää tietynlaista yhteisöllisyyttä ihan uudella tavalla. Olemme asuneet nykyisellä asuinalueellamme nyt vuoden päivät, ja itsestäni tuntui pitkään, etten ole ihan kunnolla kotiutunut alueelle. Ei ollut mitään sellaista omaa kantapaikkaa enkä tuntenut alueelta ketään. Mutta nyt, viimeisen kuukauden aikana, tuo asia on muuttunut kovasti! Koiramme on kotikatumme ”julkkis”, jota kaikki haluavat tervehtiä ja vaihtaa kuulumisia siitä. Lähikahvilamme on erittäin koiraystävällinen ja siellä Frida (kuten muutkin koirat) saa aina herkkulautasen ja vesikupin ja hänet tunnetaan nimeltä. Kahvilan omistaja otti jopa hänestä kuvia ja aikoi laittaa ne kahvilan Facebook-sivuille!
Myös lähialueen koirat ja niiden omistajat tulevat tutuiksi, samoin kuin monet lapset jotka haluavat silitellä pentua.Frida on tosi lapsiystävällinen ja monesti se haluaa itse mennä tekemään tuttavuutta nimenomaan lasten kanssa. Koiranomistajien kesken valitsee myös kivaa yhteisöllisyyttä, sen huomaa esimerkiksi koirapuistoissa ja vaikkapa siellä Puppy Parade -tapahtumassa., josta olenkin jo kirjoitellut. Ihanaa oli myös se, kuinka moni ystävä halusi tulla katsomaan pentua sen saavuttua meille, ja luonamme ramppasikin suuri määrä ihania ihmisiä ihmettelemässä meidän pikku karvapalloa.
Koiranpennun omistaminen opettaa varmasti ainakin pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä, mikä on itseni kaltaiselle hätähousulle hyvä asia. Pentu oppii asioita suhteellisen hitaasti, mutta kuitenkin erittäin varmasti. Yleensä joka puolella toistellaan, että koiran hankintaa pitää harkita pitkään ja hartaasti, jotta varmasti jaksaa kantaa vastuun koirasta, ja se on varmasti ihan totta. Itse kypsyttelin ajatusta noin 20 vuotta, joten pieni univelka tai sisälle sattuneet vahingot eivät paljon paina, kun on vihdoin saanut tuon kauan odotetun karvakaverin kotiin. <3
-Netta
Lue myös:
Mitä elämä koiran kanssa on opettanut?
