Yksi aikuisen ihmisen tärkeimmistä (ja haastavimmista) ”elämäntehtävistä” on oppia sietämään epävarmuutta. Oppia hyväksymään se tosiasia, että asiat harvoin menevät niin kuin suunnittelee. Päinvastoin, asiat menevät usein pieleen, tapahtuu arvaamattomia käänteitä, joutuu kohtaamaan pettymyksiä ja aloittamaan asiat uudestaan lähtöviivalta. Tämän asian hyväksyminen ja sisäistäminen on ainakin itselleni ollut tietynlaista kamppailua ja kipuilua. Asiat, joiden olen jo lapsesta saakka kuvitellut ja haaveillut menevän tietyllä lailla, eivät olekaan toteutuneet, enkä ole saanut (läheskään) kaikkea sitä, mitä olisin toivonut ja omasta mielestäni myös ansainnut.

Kuitenkin, edellämainittuihin asioihin ei saa jäädä rypemään. Kaikista pettymyksistä ja vastoinkäymisistä huolimatta elämässä on mentävä aina eteenpäin. Muistan, kuinka eräs ihminen kerran totesi minulle että ”sulle on kyllä sattunut ja tapahtunut vaikka mitä ikävää, mutta koska olet niin peruspositiivinen ihminen, olet aina mennyt eteenpäin. Sussahan on voimaa kuin pienessä kylässä!” Kyseinen lausahdus hymyilytti. Vaikka vaikeassa tilanteessa ei todellakaan tunnista itsessään asuvaa peruspositiivisuutta tai havaitse piileviä voimiaan, niin vähän myöhemmin voi katsoa taakseen ja todeta: ”Minä selvisin siitäkin!” Yksi lempiajattelijoistani, Nelson Mandela totetaa viisasti: ”The greatest glory in living lies not in never falling but in rising every time you fall.”

Mistä saada optimismia ja voimaa elämään, eritoten vaikeina aikoina (ja myös hyvinä, ja ihan koska vain) ? Mielestäni yksi avainsana tähän on kiitollisuus. Siksi halusin jakaa yhden käytännön harjoituksen, jolla voi lisätä omaa elämäniloaan ja kiitollisuuttaan elämäänsä kohtaan. Tutkimusten mukaan kiitolliset ihmiset ovat onnellisempia ja tyytyväisempiä elämäänsä. Kiitollisuus myös vapauttaa kateudesta, koska se saa arvostamaan sitä, mitä itsellä jo on.  Niinpä eräs yleisimmistä mindfullness- ja onnellisuusharjoituksista on niinsanottu ”kiitollisuuspäiväkirja”. Mielestäni päiväkirja on kuitenkin liian hieno sana tälle, koska tarkoituksena on yksinkertaisesti listata joka ilta ennen nukkumaanmenoa 3 asiaa, joista on kiitollinen elämässään. Jos harjoitusta ei jaksa tehdä joka ilta, niin joka toinen ilta tai edes kerran viikossa on parempi kuin ei lainkaan. Positiivisuuspsykologian uranuurtaja Robert Emmons korostaa erästä tärkeää pointtia: kiitollisuus on vastalääke negatiivisille tunteille. Se merkitsee, ettemme ota asioita itsestäänselvyytenä ja annettuina, vaan osaamme arvostaa sitä, mitä meillä jo on. Harjoitusta tulisi tehdä säännöllisesti, esimerkiksi noin 10 viikkoa putkeen, jonka jälkeen voi selkeästi havaita muutoksen omassa ajattelussaan.

Omaan ”kiitollisuuspäiväkirjaani” on kirjautunut esimerkiksi seuraavanlaista:

Olen kiitollinen…

ystävistäni, musiikista, kodistani, työpaikastani, työkavereistani, kotikaupungistani, opiskelupaikasta, pyörästä, elämänkokemuksista, kissastani, ruoasta, turvallisuudesta…..

Viikonloppuna olin hieman alamaissa.  Huomasin kuitenkin kiitollisuusharjoitusten todellisen voiman käytännössä, koska mennessäni tapaamaan ystäviäni ja heidän osoittaessaan välittämistään, tunsin yhtäkkiä itseni todella kiitolliseksi siitä, että nuo ihanat ihmiset ovat osa elämääni. Kiitollisuudentunne puski läpi surullisen olotilani ja oli lopulta suurempi ja myös tärkeämpi, kuin alakuloni. Aika huikeaa! 🙂