Ahdistusta ja sen lievitystä

Tänään oli kenties syksyn harmain päivä. Päivä ei tuntunut valkenevan missään vaiheessa, vettä satoi jatkuvalla syötöllä ja ihmiset koittivat puskea sateenvarjoineen läpi puuskittaisen tuulen. Työni etenivät takkuisesti, koska ajatus ei ihan tuntunut kulkevan ja kaikki tämä hämäryys ja ankeus tuntuivat vähän syövän minua elävältä. Kaamosväsymys tuntuu nyt tiukentavan otettaan, ja täytyy myöntää etten ole ehtinyt käyttää kirkasvalolamppuani yhtään niin paljon kuin olisin halunnut. D-vitamiinia olen kyllä muistanut syödä lähestulkoon päivittäin, ja ehkä se onkin syy, miksi olen nukkunut vähemmän päiväunia kuin viime vuonna tähän aikaan. Päätin, että kohta alan jo levittelemään jouluvaloja ympäriinsä, jotta edes ne tuovat valoa tämän pimeyden keskelle.

Viime viikko ei todellakaan ollut se paras mahdollinen. Viivi-kissan sairastuminen pelästytti ja sai itselleni ahdistukset pintaan. Kaikki muutkaan asiat eivät menneet ihan nappiin, ja siksi tuntuu, etten ole vieläkään ihan toipunut entiselleni viime viikon tapahtumista, vaan pieni ahdistus jäytää päällä edelleen. Olen sellainen ihminen, että kun negatiiviset tunteet ottavat minusta vallan, on niistä yllättävän vaikeaa päästä yli. Siis usein ihan ärsyttävän vaikeaa! Jään pyörittämään niitä ikäviä ja vaikeita asioita päässäni, enkä meinaa päästä negatiivisista tunteista irti millään. Onneksi kuitenkin ajan mittaan olen myös oppinut löytämään ne jutut, joilla voin parantaa omaa oloani negatiivisten tunnetilojen keskellä.

Ainakin nämä asiat helpottavat oloani, kun olen negatiivisten tunteiden vallassa:

Nollaaminen ja rauhoittuminen. Kun ahdistus ja negatiiviset tunteet vellovat, on hyvä pysähtyä ja ottaa aikaa itselle. Levätä ja ladata akkuja.

Kävely. Kun on liikkeessä, myös jumahtaneet asiat ja tunteet lähtevät liikkeelle. Usein kävellessä voi saada uusia oivalluksia ja näkökulmia.

Uni. Mikään ei pahenna negatiivisia fiiliksiä enempää kuin huonot unet! Tästä syystä olen mennyt tällä viikolla tietoisesti ajoissa nukkumaan.

Rentoutus- ja mindfullness-harjoitukset. Itse teen näitä erilaisten applikaatioiden avulla, tällä hetkellä käytän Storytellistä löytyviä Hidasta Elämää -harjoituksia.

Jooga. Myös jooga tuo minulle rauhallista oloa ja laittaa negatiivisen, jämähtäneen energian liikkeelle. Itse rakastan erityisesti yin-joogaa.

Puhuminen. Joko ammattilaisen, hyvän ystävän tai perheenjäsenen kanssa. Negatiivisistakin asioista ja tunteista pitää uskaltaa puhua, koska muuten ne koteloituvat jonnekin sielun syövereihin ja jäytävät siellä. Kun asioita käsittelee puhumalla, ne ikään kuin muuttuvat pienemmiksi ja yleensä toiset ihmiset osaavat  myös antaa upeasti perspektiiviä asioihin.

-Lempeys. Omien ajatusten ja tunteiden lempeä hyväksyminen, itsensä syyttelemisen lopettaminen. Tämä on ihan äärimmäisen tärkeää elämässä ihan aina (samoin kuin oikeastaan kaikki nämä listaamani asiat).

***

Edellä mainituilla eväillä aion päästä näistä negatiivisista fiiliksistä taas yli. Toki täytyy myös hyväksyä lempeästi se, että välillä on huonompia päiviä ja viikkoja, ja sekin kuuluu elämään. Eikä tämä syksyn pimeys varmaan monellekaan ole sitä elämän pirteintä aikaa 😉

Onko teillä hyviä vinkkejä, mitä tehdä jos velloo negatiivisissa tai ahdistuneissa fiiliksissä?

Ihanaa iltaa <3,

-Netta

Puheenaiheet Mieli Ajattelin tänään

Rakas matkakumppanini

Viime viikko oli raskas. Kissani sairastui yllättäen ja se piti viedä lääkäriin. Huoli oli valtava ja menettämisen pelko nousi itselläni vahvasti pintaan. Minulla on todellakin traumoja eläinlääkärissä käymisestä – toinen kissani Wagner sairastui täysin yllättäen 2-vuotiaana ja se jouduttiin lopettamaan. Kun menimme nyt Viivi-kissan kanssa eläinlääkärille, nousivat tuon aikaisemman tapahtuman kaikki muistot pintaan ja ahdistus valtasi mieleni. Olin yksinkertaisesti varma, että tälläkin kertaa lähden eläinlääkäristä kotiin tyhjän kuljetuskopan kanssa, kaulapanta kädessäni.

Kun Viivi torstai-iltana oli röntgenkuvauksessa ja istuin tyhjässä toimenpidehuoneessa, en voinut estää kyyneleitä valumasta pitkin poskiani. Wagnerin kohdalla oli käynyt juurikin niin, että röntgenkuvat paljastivat karun totuuden siitä, että mitään ei ollut tehtävissä. Olin tälläkin kertaa melko varma, että niin voisi käydä. Väkisin mieleeni tulvivat kaikki muistot, joita olemme Viivin kanssa yhdessä kokeneet. Olemme asuneet seitsemässä eri asunnossa, viidessä eri kaupunginosassa. Kerran Viivi karkasi ikkunasta Liisankadulla ja lymyili parkissa olleen auton alla. Kerran se karkasi ikkunasta Meritullinkadulla ja kömpi viereisestä ikkunasta naapurin huoneistoon sisään. Kun huhuilin sitä, se kömpi ulos naapurista ja tuli takaisin kotiin. Viime kesänä se karkasi mökillä, mutta ei uskaltanut lähteä minnekään, vaan kömpi mökin alle piiloon ja tuli esiin vasta, kun sitä houkuteltiin tarpeeksi herkullisella ruoalla. Viivi on aina ollut kaikkien ystävieni suosikki ja lähes jokainen heistä on ilmoittanut halukkuutensa hoitaa Viiviä, koska Viivi on aina ollut niin kiltti, rauhallinen, ihmisrakas ja lempeä.

Ymmärrän, että ihmiset, joilla ei ole lemmikkejä, voivat ajatella kissan olevan ”vain kissa”, vain eläin. Itselleni Viivi on ollut matkakumppani ja ystävä jo 10,5 vuoden ajan. Se on lähes ainoa, joka on pysynyt muuttumattomana matkassani nämä kaikki vuodet. Kaikki muu ympärillä on muuttunut jatkuvasti, mutta Viivi on aina ollut Viivi. Rauhallinen kuuntelija, joka on parantanut mielialaani pelkällä läsnäolollaan.

Kun odotin Viiviä röntgenkuvauksesta tyhjässä toimenpidehuoneessa ja kyyneleet valuivat poskillani, valmistauduin mielessäni siihen, että pian voisivat koittaa jäähyväisemme. Mietin, mitä silloin haluaisin sille sanoa. Se kaikki tiivistyi kolmeen sanaan: kiitos rakas kaikesta.

Sitten lääkäri saapui huoneeseen, ja kertoi, että verikokeissa kaikki oli hyvin – ei mitään poikkeavaa. Röntgenkuvissakaan ei näkynyt mitään erikoista – vain paljon kaasua suolessa. Ehkä suolitulehdus. En ollut uskoa sitä. En, koska olin valmistautunut pahimpaan. Vielä kotonakin olen tarkkaillut pientä rakastani. Ihan todellako olet täysin kunnossa? Etkö vielä lähtenytkään? Niin kovin onnelliseksi teit minut, etteivät sanat riitä. Saamme jatkaa vielä matkaa toistemme matkakumppaneina, ja se on ihaninta pitkään aikaan. <3

-Netta (ja Viivi)

Puheenaiheet Ystävät ja perhe Ajattelin tänään