Ratsastus – terapiaa & liikuntaa samassa paketissa
Kuten useimmilla aikuisilla, ei minullakaan ole erityisemmin mitään sellaisia ”ohjattuja” harrastuksia. Lapsenahan sitä löytyi harrastuksia joka lähtöön; oli balettitunnit, kokkikerho, pianotunnit, jumppa, kuvataidekerho, näytelmäkerho, koulun kuoro.. Nykyään harrastukseni ovat enemmän sellaisia itseohjautuvia. Luen kirjoja, kuuntelen musiikkia, kirjoitan, käyn kävelylenkeillä, sisustan kotia ja niin edelleen. Mutta onneksi yksi lapsuusiän ”ohjattu” harrastuskin on menossa mukana. Se on ratsastus.
Tästäkin harrastuksesta minulla oli taukoa jokunen vuosi silloin kun muutin kotipaikkakunnaltani Helsinkiin. Täällä keskustan vilskeessä kun ei pahemmin noita hevostalleja ole, eikä kyseinen harrastus muutenkaan ole opiskelijakukkarolle tällä seudulla kovinkaan sopiva – Helsingin keskustaa lähimpänä olevilla talleilla yksi tunti ratsastusta kentällä maksaa n. 70 euroa. Onneksi muutamien yhteensattumien kautta saimme kasaan porukan, jonka kanssa käymme ratsastamassa tällä hetkellä noin kerran kuukaudessa Lohjalla, n. 45 minuutin ajomatkan päässä Helsingistä.
Meillä on mielestäni tosi toimiva systeemi. Porukalle on luotu Facebookiin oma ryhmä, joka kantaa ytimekkäästi nimeä ”Ratsastus”. Sovimme siellä aina, mikä olisi seuraava kerta kun menemme ratsastamaan. Yleensä se on ollut joka kuukauden ensimmäinen sunnuntai, mutta vaihteluakin on ollut. Ratsastamaan lähteminen edellyttää aina vähintään muutaman henkilön osallistumista, ja yhden näistä täytyy olla autollinen (koska osalla puolestaan ei ole autoa, eikä tallille pääse julkisilla kulkuvälineillä).
Talli jossa käymme, on islanninhevostalli. Parasta tässä nykyisessä ratsastusharrastuksessamme onkin se, että toisin kuin lapsena ratsastaessa, me emme kierrä ympäri kenttää tai maneesia, vaan lähdemme aina puolentoistatunnin lenkille maastoon! Siis metsään, hiekkateille ja poluille, ihanaan rauhalliseen luonnonmaisemaan, jota täällä kaupungin keskustassa usein kaipaa. Taisi olla juuri viime viikolla, kun luin Hesarista, että metsässä oleskelu muun muassa elvyttää, lisää luovuutta ja vahvistaa myönteisiä tunteita. Se myös rauhoittaa hermostoa, laskee verenpainetta, sydämen sykettä sekä stressihormonien määrää. Japanilaistutkijat ovat jopa havainneet metsässä oleskelun lisäävän luonnollisten tappajasolujen sekä syöpää vastaan toimivien proteiinien määrää elimistössä. Aikamoista! Voisi siis kutsua tuota luonnossa liikkumista melkoiseksi terapiaksi ja terveyspommiksi.
Ja koen kyllä myös hevosten seuran sellaiseksi. Islanninhevoset ovat äärettömän kilttejä, lempeitä ja kärsivällisiä otuksia. Ne ovat myös mukavan pieniä, muistuttavat monen mielestä enemmänkin poneja kuin hevosia. Niitä on ihana rapsutella, halailla ja paijata. Isoilla ratsastustalleilla hevoset ovat usein stressaantuneita ja siitä syystä pahansuopia, saattavat esimerkiksi näykkiä. Niiden päivät kuluvat ratsastustunneilla kehää kiertäen ja karsinassa seisten, joten stressaantuminen ja sitä kautta erilainen oireilu ei liene mikään ihme. Ainakin meidän tallillamme islanninhevoset saavat viettää aikaansa niille luonnollisessa ympäristossä, eli suurissa laumoissa tarhoissaan ulkona ympäri vuoden. Ne ovat sisällä lähinnä silloin kun ne laitetaan valmiiksi ratsastusta varten, ja ratsastuskin siis tapahtuu pääsääntöisesti maastossa eikä kentällä. Maastoratsastus on islanninhevosilla turvallista, koska ne ovat niin pieniä ja ketteriä ja tottuneet kulkemaan epätasaisessa maastossa.
Hevoset ovat isoja, kunnioitusta herättäviä mutta silti lempeitä ja ihania eläimiä. Ei liene mikään ihme, että myös yhtenä terapian muotona käytetään ratsastusterapiaa, jossa usein hevosina toimivat juurikin islanninhevoset. Moni ystäväni on sanonut, että haluaisi aloittaa ratsastuksen tai ainakin kokeilla, mutta se jännittää heitä. Olen suositellut kaikille tutustumista islanninhevosiin! Sen jälkeen kun aloitin käymään tällä tallilla, en voisi enää kuvitellakaan käyväni ”normaalilla” ratsastustallilla. Tämä rotu sekä maastossa ratsastaminen ovat vieneet sydämeni. Näiden otusten kanssa puuhastelu sekä laukkaaminen metsäteillä ovat jotain, mitä ei voi mikään muu korvata. Molemmat aivan omanlaisiaan juttuja.
Monesti valloillaan on sellainen käsitys, ettei ratsastus ainakaan mitään liikuntaa ole eikä sitä sellaiseksi voi laskea. Että siellä selässä varmaan istutaan kuin nojatuolissa ja vähän sitten ohjataan hevosta menemään johonkin suuntaan. Mutta nyt täytyy korjata tämä käsitys! Kävin eilen pitkästä aikaa ratsastamassa, ja voin kertoa, että tänään lihakset huutavat hoosiannaa. Ratsastus parantaa niin kestävyyskuntoa, tasapainoa, kehon hallintaa kuin liikkuvuutta sekä lihaskuntoakin. Ratsastaja joutuu tekemään lihastyötä kaikilla lihaksillaan, ihan vain pysyäkseen selässä ja myös saadakseen hevosen liikkumaan haluamallaan tavalla. Ratsastus tekee myös erittäin hyvää ryhdille, koska hevosen selässä on vaan pakko istua rydikkäästi.
Jos siis haluat harrastuksen, jossa ollaan ulkona & mieluiten luonnossa, jossa saa olla yhdessä eläinten ja ihmisten kanssa ja joka on niin sielun- kuin ruumiinhoitoakin, suosittelen lämpimästä maastoratsastusta. Tämä on harrastus, jonne menemistä odottaa joka kerta ja josta ei malttaisi lähteä kotiin. Itselläni ei sellaisia harrastuksia tällä hetkellä oikeastaan muita olekaan, ja olenkin erittäin onnellinen, että löysin ratsastuksen uudelleen!
(Postauksen kuvat: minä)