Surullinen, mutta onnekas

Viime päivät, viikot ja kuukaudet eivät ole olleet niitä parhaita. Olen jo ollut pitkään jumissa ikävässä tilanteessa, josta en ole onnistunut pääsemään pois. On ahdistanut, surettanut ja kiukuttanut. On hämmentänyt, raastanut ja vihastuttanutkin. Olen kysynyt universumilta, mistä ihmeestä tässä kaikessa on kyse – ja vastausta ei vain ole kuulunut.

Mutta niinhän se yleensä menee. Ei vastausta kuulu nyt. Ei  vielä, kun tilanne on päällä. Vastaus tulee vasta, kun aikaa on kulunut ja tilanne on takanapäin. Ymmärrän vasta silloin, kun voin jo katsoa taaksepäin. Ehkä minun on nyt määrä oppia sitkeyttä ja sinnikkyyttä. Aika oppia tuntemaan omat rajani ja puolustamaan niitä. Oppia olemaan rehellinen ja avoin itselleni ja muille. Lopullisen vastauksen tiedän sitten aikanaan.

Ikävän tilanteen kultareunus on se, että se on jälleen kerran näyttänyt minulle sen, miten ihania ihmisiä ympärilläni onkaan. Yksi tilasi minulle pizzan sinä päivänä, kun en jaksanut kokata, koska olin maannut sohvalla itkemässä ja tunsin oloni voimattomaksi. Toinen antoi voimahalauksen hankalan päivän päätteeksi ja kysyi vielä myöhemmin viestillä, miten menee. Kolmas halusi piristää ja osti lahjaksi erilaisia kylpykuulia, jotta voisin rentoutua kylpemällä. Usea ihminen on lähettänyt viestiä ja osoittanut tukensa ja välittämisensä.

Siksi ajattelen – ei minulla ole mitään hätää. Kaikki on hyvin, ja kaikki järjestyy. Minua kannatellaan. Vaikka juuri nyt olen surullinen, olen silti onnekkaampi kuin lukemattomat muut, koska en ole yksin.

Surkeana hetkenä ajattelen niitä ihania asioita, jotka ovat edessäpäin. Kevätauringon säteitä, jotka pian tervehtivät joka aamu paistamalla taloyhtiömme portin läpi sisäpihallemme. Kevään ensimmäisiä kukkia, jotka jo ihan pian puskevat nurmikon läpi mökkimme pihalla. Kesäloman aamuja, kun hiippailen kahvimukin kanssa kirsikkapuun alle mökkipihalle. Sitä, että kaikki järjestyy aina, vaikka se joskus viekin aikaa.

-Netta