Tag: Koti

Minä sisustajana

Minä sisustajana

Olen jo aikaisemmin kirjoitellut hieman sisustamisesta, mutta lähinnä ohimennen. Nyt ajattelin sivuta aihetta vähän pidemmän kaavan kautta, onhan se yksi lempparijuttujani ja eritoten viime aikoina pyörinyt mielessäni paljonkin. Kiinnostuin sisustamisesta oikeastaan jo teini-iässä. Minulla oli tapana muuttaa huonekalujen paikkaa huoneessani vähän väliä, samoin kuin myös kaikkien pikkutavaroidenkin. Olin valinnut huoneeni värisävyksi sinisen ja se toistui […]

Heinäkuun (ja uuden) alku

Heinäkuun (ja uuden) alku

Huh, missä kiireessä ja hopussa kesäkuun loppu sujuikaan! Kuten opiskelijat perinteisesti, olen minäkin ollut nyt joka päivä töissä ja samalla yrittänyt iltaisin pakata muuttolaatikoita. Lisäksi minulla on ollut kaason puuhia, koska olemme suunnitelleet lähestyviä polttareita ja häitä.  Mutta ihan yhtäkkiä tulikin heinäkuun ensimmäinen, eli muuttopäivä. Aamu meni pienessä sähläyksessä, mutta loppupäivä sujuikin sitten erittäin sutjakasti. […]