Viikonloppu maalla

Kuuden Helsingissä asutun vuoden jälkeen minusta on kuoriutunut aikamoinen kaupunkilaistyttö. Mutta ehkäpä juuri siksi kaupungin vilskeestä on välillä niin kovin kiva myös päästä pois! Helsingin keskustassa ei ihan hirveästi luontoa näe, ja siksi sitäkin osaa nykyään arvostaa ihan erilailla kuin aiemmin. Tykkään myös pihatöistä, puutarhahommista ja kaikenmoisesta nikkaroinnista, mitä mökkeillessä ja sukuloidessa pääsee tekemään ulkosalla. Asia, jota eniten kaupungissa kaipaankin, on juurikin oma piha tai parveke.

Kaupungissa tunnun huomaavan myös jotenkin huonommin vuodenaikojen syklit. Kai sitä täällä kulkee aina niin tukka putkella ja kiireessä milloin minnekin, ettei ehdi kauheasti ympärilleen katsoa. Ja toisaalta, betoniseinäthän näyttävät samalta vuodenajasta riippumatta, heh. Vuodenaikojen vaihtelun huomaa selkeämmin siellä, missä on metsää, peltoa, niittyjä ja rantaa. Muistan, kun peruskoululaisena kuljin kouluun bussilla ja tuijotin joka aamu bussipysäkillä samaa maisemaa. Silti sitä jaksoi aina ihmetellä, koska se vuodenajasta riippuen oli joko vihreä, keltainen, valkoinen, hennosti vihertävä..

Nyt viikonloppuna olikin mielenkiintoista seurata kahden vuodenajan siirtymäkohtaa. Vielä muutamat asiat muistattivat kovasti kesästä, mutta syksy hiipii jo nurkan takaa. Täällä Etelä-Suomessa ei vielä ole ruskaa, mutta kovasti puut alkavat jo kellertämään ja lehdet pikkuhiljaa myös putoilemaan.

Jos minulta kysytään lempivuodenaikaani, on se kyllä ehdottomasti kesä. Ehkä vähän ilmeinen ja tylsäkin vastaus, mutta en vain voi mitään sille, että aurinko, lämpö ja ihana vihreys ovat eniten mieleeni. Siksi syksyn tulossa on minulle aina jotain pientä haikeutta ilmassa. Lempivuodenaikani on ohi ja joudun odottamaan sen tuloa taas seuraavat yhdeksän kuukautta, eli mielestäni aivan liian pitkään. Onneksi alkusyksy tuo myös mukanaan niin upeat värit, ettei vielä ole varaa synkistelylle. (Ehkäpä sitten, kun kaikki lehdet ovat tippuneet ja lakastuneet, kääriydyn viltin sisään murjottamaan).

Uskaltauduin itsekin kameran eteen, kun taustalla oli noin upeat värit. Mikä siinä onkin, etten tunne oloani kovinkaan luontevaksi kuvattavana? Silti kovasti yritän sitä harjoitella. Ei se onneksi ole niin vakavaa, vaikkei omaisikaan sellaista kunnon kuvaus-hymyä tai kovin luontevia asentoja. Ja onneksi juuri viime postauksessa korostin, että tämä EI ole muotiblogi ;)

Ja vaikka tämä ei olekaan muotiblogi, niin sananen vielä tuosta Zaran takista; se on yksi ihan lemppari ”kesävaatteeni”. Suomen kesässä, varsinkin tänä vuonna, nimittäin kyllä takkia kaivataan! Haluan kuitenkin erottaa kesätakit talvitakeista siten, että kesätakeissa saa ja pitää olla väriä. Ja tuossa takissa sitä on juuri sopivasti. Tykkään siitä niin kovin, että tänäkin kesänä tuntui että melkein asuin kyseisessä takissa. Mutta nyt kun vuodenaika on vaihtumassa, saan kesän myötä sanoa taas hetkeksi hyvästit myös tuolle pirteälle takilleni, ja kaivan ne tummemmat versiot esiin.

Viikonloppuun maalla kuului ulkoilun ja alkusyksyn ihastelun lisäksi myös muun muassa kovasti syömistä, saunontaa ja kirpputorikierrosta. Varsin mukavaa ja rentouttavaa siis! Tällainen kaupunkilaistyttönen viihtyy erittäin hyvin viikonlopun maalla, mutta ihanaahan se oli myös palata omaan kotiin ja huomenna taas omaan arkeen kiinni. Tsemppiä tulevaan maanantaihin teille kaikille!

-Netta