Päivä 4

Tänään kävin treffeillä Kivan Miehen kanssa. Kiva Mies oli niin kiva kun voi olla, sillä oli siniset silmät joilla se katteli mua rillien läpi ja naureskeli mun levottomuudelle. Ajeltiin sen autolla ympäriinsä uusia teitä, missä en oikeasti ikinä ollutkaan käynyt. Mulla oli päällä joku villikohtaus ja hekottelin itsekseni siinä pelkääjän paikalla kun se kertoi sen nuoruuden seikkailuista. Eihän ne oikeesti mitään seikkailuja ollut, mopoilla huristellut kavereiden kanssa. Kiva Mies oli rauhallinen, se sai mut nauramaan vedet silmissä ja ei yrittänyt ees pussata ekoilla treffeillä. Vähän oisin ite halunnut päästä kokeilemaan että miltä sen käsi tuntuisi mun reidellä, mutta aattelin kokeilla nyt tälläistä rauhallista lähestymistä. M. kummittelee vieläkin mun takaraivossa, vaikka meiän suhde olikin aivan älyttömän lyhyt. Mutta se jotenkin räjäytti mut sillä sekunnilla kun näin sen. Oisin halunnu tehä sille likaisia juttuja siinä ja heti ku ensimmäisen kerran halasin sitä ja sen kosketus kihelmöi vielä tuntienkin jälkeen mun iholla. 

Mä en tiedä miten ihmisen kuuluu ihastua. Mun ainut pitkä parisuhteeni alkoi hitaalla ihastumisella, oltiin ystäviä ja siitä se lähti eteenpäin. Kaksi miestä mun elämässäni on olleet tollaisia tosi nopeita ja kiihkeitä: ennen kuin edes tavataan ne puhuu siitä kuinka mä oon jotenkin erityinen. Nyt jälkikäteen ajateltuna voi tietysti todeta, että se ei ehkä oo ihan tasapainoisen ihmisen puhetta. Siihen on kuitenkin niiiin helppo mennä mukaan: toinen tarvitsee sua koska sä olet ihmeellinen. Mikä tuntuisi sen paremmalta? M. oli just semmonen. Se oli ku salama joka iski ja katosi ihan yhtä nopeasti. Mun mielessä kuitenkin vielä ukkostaa vähän sen jäljiltä. Mut kuka haluaa salamoita elämäänsä, kun voisi saada olla auringossa rauhassa? Eikö turvallisuus ja hyvä olo kuitenkin oo tärkeämpää kun se, että se toinen saa sun pikkarit märiksi vain sillä että se katsoo sua? Kyllä meillä M. kanssa muutakin oli kuin aivan saatanallisen hyvä seksuaalinen kemia, mutta mutta. Ei tollasen ihmisen kanssa voi olla, ei voi rakentaa tulevaisuutta, ei voi suunnitella pitkälle. Musta tuntuu niin hyvältä se, että vaikka kaipaa toista niin osaa ajatella että mä en halua olla sun kanssasi. Se tuntuu helpottavalta, että jos se nyt tulisi takaisin niin osaisin sanoa että EI. Sä et saa tehdä mulle enään uudestaan noin. 

Mutta Kiva Mies. Sen seurassa oli lämmin olo, helppo olla. Kuuluuko tässä vaiheessa salamoida ja jyristä? Eikö se yleensä ajan kanssa tule? Tai jos nyt on vaa pieni kutkutus mahanpohjassa kun saa viestin toiselta. Mua hämmentää ja en tiedä mitä mun pitäisi tästä ajatella. Ei ikinä oo hyvä lähteä sydän laastaroituna johonkin mukaan, mutta on niitäkin joilla se on onnistunut. Ehkä mun pitäisi vaan hengittää syvään ja antaa itteni vaan olla tässä. Voihan se olla että Kiva Mies ei halua mua nähdä enää eilisen räkätyksen jäljiltä. 

Toisaalta taas mä kaipaan niin paljon fyysistä kontaktia. Mun mielestä fyysisyys on ehkä yksi tärkeimmistä asioista suhteessa, se että saa tarpeeksi kosketusta ja koskee toista tarpeeksi. Onhan niitä muitakin juttuja jotka menee seksin edelle, mutta on se tärkeää. Mä rakastan seksiä, mä olen seksuaalinen ja fyysinen ihminen ja se on mulle tärkeää, että sen toisen kanssa voi keskustella seksistä, siitä mistä tykkää, mistä toinen tykkää ja mitä haluaa. En ikinä kestäis sitä, että seksiä harrastetaan vasta pimeän tullen, ilman valoja vällyjen alla. Mä haluan nähdä, tuntea, kuulla ja olla siinä läsnä toisen kanssa. 

Mistä sen tunnistaa, että onko oikeasti tunteita vai pelkästään seksuaalista vetovoimaa? Mulla menee ne helposti sekaisin, koska ne liittyy mun päässä niin vahvasti toisiinsa.