Päivä 7
Tänään oli taas suru puserossa. Niinkin naurettavasta asiasta kun M. lisäsi uuden kuvan instagramiin. Inhottavaa tää nykymaailma, kun aina ne tunkee jostain naaman eteen. Oli se sitten facebook, ig tai mikä tahansa somekanava niin jostain tulee muistutus: täällä mä vielä olen ja katso miten onnellinen mä oon ilman sua. Vaikka eihän se välttämättä oo onnellinen, mä toivon että se kärsii ja ikävöi mua. Tai ehkä en sit kuitenkaan.
Teki mieli soittaa sille ja raivota puhelimessa, että millanen ihminen tekee toiselle näin. Millanen ihminen sanoo, että oot täydellinen ja en halua mitään muuta, sä oot mun tyttöystävä, sä oot parasta mitä mulle on tapahtunut. Millanen ihminen pitää sua kädestä ja pussailee sun otsaa ja suunnittelee tulevaisuutta monen monien kuukausien päähän. Millanen ihminen tekee tän kaiken ja sen jälkeen sanoo että mä en halua sua. ”En mä tarkoittanut sitä” ja sitten seuraavana päivänä soittaa ja sanoo, että kai sä uskot että mä oikeasti välitin susta. Mitä tässä pitäis uskoa?
Välillä musta tuntuu, että mä oon vaan hullu. Kyllä mä loogisesti tiedostan sen, että ei tollasen ihmisen kanssa voi olla. En halua olla sellaisen kanssa: mä haluan jonkun joka on turvallinen, sellainen joka pitää sanansa ja lupauksensa. Jonkun joka tekee suunnitelmia sinne puolen vuoden päähän koska se tietää että ne toteutuu. En sellaista, joka vaan sanoo asioita joita sylki suuhun tuo. Mutta tänään mä taas kaipasin sitä. Mä kaipasin sitä, että pystyin soittaa M:lle koulun jälkeen ja kertomaan, että mitä kaikkea tehtiin. Kaipasin sitä, että kun tulee harmaa mieli niin toisen nimi puhelimen näytöllä saa kuitenkin hymyilemään.
Tänään mä olin surullinen ja mä mietin myös sitä, että vaikka se sano mulle että suhteessa pitää pystyä olemana myös surullinen, niin silti jos mä pahoitin mieleni niin se olikin väärin. Jos ihminen ei kykene käsittelemään mitään negatiivisia tunteita, en mä halua sellaista. Mä haluan olla surullinen kun mä oon surullinen ja ilonen ku mä oon ilonen. En haluu, että toinen määrittelee sen miltä musta tuntuu. Ei sillä oo oikeutta siihen.
Kiva Mies on viestitelly mulle, mutta ei se tapaamistakaan ehdota. Enkä mä jaksa itekkään ehdottaa, mä en jaksa juosta miesten perässä. M:n suhteen mä yritin aivan totaalisen kaikkeni, mä haluan että joku yrittää mun suhteen kaikkensa. Kiva Mies on liian kiva mulle, koska mä en tiedä onko musta mihinkään.
M sai mut tuntemaan itteni niin mitättömäksi, ihan kun mä olisin jotenkin vääränlainen ihminen. Että ei tällänen saisi olla, ei saa pahoittaa mieltään, ei saa olla pahalla tuulella. Kaiken pitää olla kivaa, ihanaa, mahtavaa, positiivisuutta vaan kaikille. Miksi mä kaipaan sitä, vaikka mä tiedän että ei se loppupeleissä tehnyt mulle hyvää?
Onneksi voi mennä nukkumaan ja ajatella, että huomenna paistaa kevätaurinko ja elämä tuntuu paremmalta kuin nyt.