Hypomaniaa

”She was savage, a fucking brute

Unfraid to fight for what she wanted

Brave enough to go to war for what she deserved”

 

 

Kevät. Valon ja kasvun aika.
Minulle taas hypomanian aika, jolloin mikään ei ole mahdotonta. Suorittaminen on pakonomaista ja energiavarat ehtymättömät.

Viime psykiatrin käynnillä ei oikein mitään uutta tullut esiin ja meno pään sisällä jatkuu samankaltaisena kuin tähänkin asti. Mainitsin kylläkin kevään tuomasta energiapiikistä ja levottomuudesta. Kevät on vaikuttanut mielialaani nostattavasti niin pitkään kun muistan. Lisääntyvä valonmäärä herättää jonkin ketjureaktion jolloin on pakko tehdä ja suorittaa. Psykiatri tiesi kertoa, että sitä kutsutaan hypomaniaksi.

Hypomania on manian sukulainen. Erotuksena näillä kahdella on se, että hypomania on lievempi. Siinä ei tule ylilyöntejä (esim. rahallista tuhlaamista tai muita suuruusharhaisia asioita) vaan realiteetin taju säilyy. Olo on hyvin energinen, intensiivinen ja paikoillaan olo on vaikeata. Jatkuva tarve suorittaa ja tehdä, nopeammin, tehokkaammin, paremmin, heti, nyt.

Psykiatrini halusi aloittaa minulle jo aikaisemmin määrätyiden ketipinoreiden lisäksi vielä pitkävaikutteisen 50mg ketipinorin, sillä hänestä pieni rauhoittuminen voisi olla hyvä juttu. Kerran tätä kokeilin mutta seuraava päivä tuntui kun olisin sumussa kahlannut. Huomasin myös että olin alkanut lihoamaan tasaisesti siitä kun ketipinori minulle ylipäätään aloitettiin, vaikka käyn 4x viikossa salilla kuntoilemassa ja syön terveellisesti. Myös hormonifinniä alkoi olemaan koko leukaraja ja kaula täynnä. Googlettamisen ja vertaistukiryhmässä kyselyn jälkeen totesin, että hyvin moni muukin ketipinorin käyttäjä on kokenut samaa. Päätin lopettaa kokonaan ketipinorit.

Olen nyt ollut noin viikon ilman ketipinoreita. Yöt ovat hirveitä (kuten arvata saattoikin), mutta muuten koen itseni enemmän tutuksi, ”omanlaisekseni”. Toisin sanoen oireiluni on vahvistunut, osat ovat enemmän esillä, olen äkkipikaisempi ja ailahtelevampi. Tuntuu että lääkityksen latistamat tunteet ovat saavuttaneet taas värinsä, huiput tuntuvat taas teräviltä. Se tuntuu hyvälle, mehukkaalle. Tuntuu että olen saanut takaisin sen jonkin, jonka olin kadottanut. Vähän kuin Peter Pan ja hänen varjonsa.

Hypomaniassa on hyvätkin puolensa, sillä silloin saan tehtyä päivässä vaikkapa kahden päivän asiat. Mitä nopeammin ja tehokkaammin teen, sitä enemmän saan tyydytystä ja jonka seurauksena tahti kiihtyy vielä entisestään. Tuntuu että olen pikajuoksija joka kisaa aikaa vastaan, kunnes poltan itseni loppuun.
Haravoin pihan, kannan puita, trimmaan koiran, teen ruokaa, tasoitan pihatietä, järjestelen puutarhavajan, suunnittelen tulevia istutuksia, siirrän pihakasveja eri paikkoihin, sisälle tullessani illalla imuroin, vaihdan lakanat, tiskaan ja viikkaan pyykit. Nälän tunnetta ei ole, vasta liian alhaalle pudonnut verensokeri ja sen tuoma huono olo saavat minut edes miettimään syömistä. Kello on 22 illalla, ja takana on 6 tuntia raskaita pihatöitä. Väsymys on olematon termi ja mieli huutaa lisää tekemistä. Mietin alanko pesemään ikkunoita, kunnes nukkumaan menossa oleva mieheni keskeyttää minut, katsoo kuin hullua ja kysyy ”voisitko jo rauhoittua”. Niin mitä se rauhoittuminen oikein olikaan?

Menen sänkyyn mutta nukkumatti on tehnyt oharit. Mieli käy kierroksilla. Näen asioita, kuulen omiani. Osat melskaavat ja jokainen haluaa eri asiaa. Kukaan meistä ei nuku. Nousen ja käyn keittiössä, liikun nopeasti ja ahdistun kun ei ole mitään mihin energiani purkaisin. Juon vettä ja menen takaisin pitkälleen vuoteeseen. Pidän silmiä kiinni väkisin sillä muuten ne tuijottaisivat pimeyteen, ja pelkään mitä siellä voisin nähdä. Silmäni suljettua alan edelleen näkemään näkyjä. Paljon värejä, eri kuvioita ja asioita. Paikat ja henkilöt vaihtuvat, elävät elokuvat rullaavat uskomatonta vauhtia. En nuku mutta en ole hereilläkään, tavallaan jumissa molempien välillä. Näyt tuntuvat hyvin todentuntuisilta, jopa ahdistavilta. Yhdessä kohtaa olin jossain metsämäisessä paikassa ja iso palmunlehti huitaisi kasvojani kohden, säpsähdin asiaa kehollani. Mieli ei tunnu väsyvän ollenkaan vaan ylikierroksilla olo jatkuu myös öiden aikaan. Aamulla muistin aivan kaikki näkyni hyvinkin yksityiskohtaisesti ja samalla näytin todella väsyneeltä, sillä en ollut saanut levättyä juuri ollenkaan jatkuvan ajatusvirran ja aistiärsykkeiden vuoksi.

Mutta tämän kaiken energisyyden  varjopuolella on myös paljon annettavaa, ei niinkään aurinkoista sellaista. Ketipinorin lopetuksen jälkeen ja hypomanian tuoman latauksen yhteissumma on aika kaksiteräinen miekka, molemmat ruokkivat toisiaan. Ärsyyntymiskynnykseni on olematon, impulsiivisuus saavuttaa uusia ulottuvuuksia, mieli muuttuu nanosekunneissa useita kertoja, olo on kaikkivoipa ja itsesuojeluvaisto himmentynyt. Väkivaltaisten mielikuvien määrä ja niihin liittyvä osa on enemmän äänessä. Menetän malttini ja rauhallisen olemukseni hyvin herkästi, jonka seurauksena tunnen kuinka raadollinen vihantunne pulppuaa sisälläni. Tunne on niin hyvä että sitä voisi jopa maiskutella. Hyde on hieman herännyt talvihorroksestaan.

Aikaisemmin kerroin tappelustani Varman kanssa uudelleenkoulutuksesta. Teimme sinne valituksen josta sain puhelinsoiton muutama päivä sitten. Valitukseni on myös hylätty. Väittivät että diagnostiikka on sekavaa ja päällekkäistä. Olivat miettineet myös onko diagnoosini keskeneräinen. Eivät nää minulla työttömyyden uhkaa ja olivat edelleen sitä mieltä, että voin palata mt- hoitajaksi. Tapetilla on isot ristiriidat vakuutuslääkäreiden ja minua hoitaneiden asiantuntijoiden kesken. Vai olisiko osuvampi sanoa, että vakuutuslääkärit ovat omasta mielestään jumalasta seuraavia ja voivat tehdä ihan mitä lystäävät leikkiessään hiekkalaatikolla lääkäreitä.

Eilen sain puhelinsoiton Varman ylilääkäriltä sillä olin jättänyt soittopyynnön. Tiedustelin että mitenkä he voivat olla siinä uskossa että minut voi turvallisesti päästää hoitamaan apua tarvitsevia potilaita, vaikka kaksi lääkäriä on todennut minut potilasturvallisuudelle uhaksi. Ylilääkärin vastaukset kaikkiin kysymyksiini olivat hyvin kohteliaita ja etikettimäisiä. Taitava puhumaan ympäripyöreästi vastaamatta oikeastaan yhtään mihinkään. Varma haluaa lähettää minut Meilahteen työkyvyntutkimuspoliklinikalle, sillä heidän mielestään olen lääketieteellisesti mielenkiintoinen tapaus. Samaa sanoi psykiatrinikin kun hänen vastaanotolla aloin käymään.

Hieman kyllä tuntuu siltä, että Varma kuvittelee minun heitä huijaavan ja vetävän heidän pussistaan etuja, vain omien taskujeni täytteeksi. Jos näin on asian laita, niin ovat kyllä väärässä. Suostuin  menemään työkyvyntutkimuspoliklinikalle ja tarkemmat ohjeet sinne menosta saan myöhemmin. Ennen käyntiä olen päättänyt lopettaa kaikki lääkkeeni ja näyttää kirjaimellisesti, mistä se kana pissii.

Jos Varma haluaa pelata, niin olen mukana. Pelin nimi on psykiatrinen pokeri jossa aktiivinen havainnointi, taktikointi, eri lopputulemien ennustaminen ja vastapelurin lukeminen ovat ratkaisevat tekijät voitossa.

Minun pelitaktiikka on ”all- in”.