Elämää Ja Kardinaalimokaa.

epäonnistua, fibata, hassata, munata, möhliä, pilata, sohlata, sähliä, tunaroida, tyriä, töpeksiä, munata, mokata

Yhteenkään ihmiseen en ole elämäni aikana törmännyt, joka ei olisi antoisalla elämäsä polulla jossain vaiheessa sortunut joihinkin yllämainittuihin. Sellaista ihmistä ei ole olemassakaan. Tai jos joku niin väittää ehkä  hän omaa liian suuren ylpeyden myöntää, että kaikki ei aina mene kuin suunnitelmissa eikä kaikki ohjakset pysy käsissä.

Itse olen mokaillut läpi elämäni ja useasti. Jopa niin useasti, että olen alkuaikojen itsehäpeämisen, hämmennyksen ja nöyryytyksen sijaan oppinut löytämään myötätuntoa ja armeliaisuutta itseäni, sekä osiani kohtaan. Ensimmäisten mokaamisien jälkeen tullut häpeän iso paha susi on kesyyntynyt nykypäivänä lähinnä rennoksi lemmikiksi, joka kulkee mukana ja päättää yhtäkkiä ilman ennakkovaroitusta astua paskaan. Sellaista letkeää käsi kädessä- kulkemista itsensä ja möhlimisen kanssa. Nykyään jopa huvittavaa kun sitä vain huumorin kautta katsoo.

Jos liian vakavasti ottaisin asiat elämässäni, niin tämä olisi hyvin pimeätä taivallusta. Itseensä kohdistuva myötätunto on haastavaa, mutta kun alkuun pääse niin kyseessä ei ole mikään jättisuuri ja ylitsepääsemätön himalajan vuoristo.

Eräs ystäväni sai minut muistelemaan omaa kaaottista menneisyytäni. Sitä aikaa kun yksikään inkkari ei ollut kanootissa ja kanootin hallinta oli täysin olematonta. Silloin sattui ja tapahtui. Heikko pidättyväisyys ja päähän iskeytyvät ideat (omat ja osien) olivat osa jatkuvaa, kaaoksen sävyttämää arkea. Nyt puhutaan suurinpiirtein ajasta kun olin varhaisaikuisuuden kynnyksellä, kardinaalivirheiden ajasta.

Näin jälkiviisaana on hyvä puhua ja muistella, kun on kantapään kautta oppinut elämästä ja siinä samalla itsestään. Nykyään on sentään enemmän eheyttä ja hivenen yhtenäistä järkeäkin käytettävissä  impulssien/ kuohahduksien tullessa. Ennen ei ollut. Aiemmin me kaikki opettelimme vasta toistemme olemassaoloa ja koitimme vain selvitä päivästä toiseen ja viikosta seuraavaan ilman yhteistyötä/ harmoniaa. Kun luuli että homma on kasassa niin tulikin joku uusi osa menoon mukaan, ja taas kaikki alkoi alusta. Samaan aikaan tietenkin piti suorittaa koulussa, käydä töissä, huolehtia alkoholi-väkivalta-narsisti exästäni ja yrittää hoitaa kaikki asiat mitä elämiseen vaan voi liittyä yksin. Samaan aikaan elämä itsessään pusersi minua kasaan molemmista hartioista ja yritin ylläpitää normaaliuden kulissia ulkomaailmalle, ja olla vielä tukena omille läheisilleni.

Yksi muisto on hyvinkin yksityoiskohtaisesti muistissa. Jaan sen teidän kanssa, sillä mielestäni se myös sisältää suhteellisen hyvin kardinaalimokan peruspiirteet ja kertoo kuinka vaikeata on ollut elämässäni ja pääni sisällä.

Onko muisto mukava? Ei missään tapauksessa. Mutta sille on oppinut nauramaan näin useiden vuosien jälkeen .

Viikon alkupäivät olivat olleet hyvin tuskaisia ja hankalia kaikin muodoin. Paljon tappelua exäni kanssa,otin lisävuoroja töihini ja jäin jälkeen ammattoikoulun tunneilta joita koitin korvailla sitämukaa kun ennätin. Rahat olivat hyvin tiukilla ja olin nostanut käteisenä sen kuukauden ruokarahat kotona olevaan säästölippaaseen, että ne säästyisivät vain niille suunniteltuun tarkoitukseen. Olin hyvin tarkka ja järjestelmällinen talouden ylläpidon suhteen koska raha oli kortilla ja itse olin silloisesta suhteesta ainoa joka töissä kävi ja joka kantoi vastuuta. Olin suunnitellut asiat niin että virheisiin ei ollut varaa.

Muistan että torstaina exäni kertoi menevänsä kaverille kahville ja vakuutti että tulee illalla kotiin. Odotin kärsivällisesti ja kellon edetessä huolestuin. Laitoin viestin ja hetken kuluttua toisen, mutta en saanut vastausta. En saanut nukuttua ja aamulla piti olla jo koulussa. Lopulta soitin keskiyön aikaan, että missä tämä X oikein viipyy ja sain hyvin humalaisen tervehdyksen takaisin jossa sanoi, että minä voin painua helvettiin ja että ei ole tulossa kotiin yöksi, sillä kaveri tarjoo juomat. Luuri korvaan. Soitin uudelleen mutta puhelin oli kiinni.

Numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä. Kontakt med numret ni har valt fås ej. Tuo oli enemmän kuin tuttu nauhoite koko suhteemme ajan. Huonosti nukutun yön jälkeen olin tuohtunut ja vihainen, mutta yritin vain parhaan mukaan niellä tunteeni ja teeskennellä että ei tässä mitään, kaikki on ok. Sisäisesti kaikki ei ollut ok. Ei lähellekkään.

Perjantain koulupäivä ja sen jälkeinen iltavuoro töissä meni jossain pienessä shokkitilassa, sillä en kyennyt olemaan huolehtimatta toisesta ja koko meidän suhteen tilasta. Olisin pakonomaisesti halunnut keskustella että mitä kyseinen käyttäytyminen oikein oli. Yritin soittaa uudelleen useita kertoja mutta puhelin oli edelleen pois päältä. Viesteihinkään ei vastausta tullut. Perjantai iltana töistä kotiin päästyäni ja nukkumaan käydessäni rappukäytävästä kuului kaameaa metelöintiä ja mekkalaa. Yhtäkkiä X tulee tuhannen pillun päissään asuntoon sisään ja tuo mukanaan 5 kaveriaan jotka myös olivat enemmän kuin hiprakassa. Olin helvetin vihainen, mutta en sitä näyttänyt, sillä en halunnut menettää kasvojani X:n kavereiden edessä. Yritin siinä tiedustella että mitä täällä tapahtuu, tietävätkö he mitä kello on, ja kysyin miksi X ylipäätään oli kaverinsa meidän kotiin tuonut ilman lupaa. Sain vastauksina huutoa, tönimistä ja tuuppimista. X meni kotiteatterin luo ja väänsi popit kaakkoon. Kello oli n.3 yöllä. Seuraavaksi aukesi baarikaappi ja siellä olevat viinapullot. Aina kun laitoin kotiteatterin pois päältä niin X tuli ja laittoi takaisin kunnes lopulta jäi seisomaan kotiteatterin eteen ja katsomaan minua hyvin tappavalla katseella. Sitten alkoi X:n kavereiden leikkipaini jonka seurauksena parvekkeen lasinen pöytä meni rikki. Minä yritin puhua järkeä mutta ilman tulosta. Naapurit tulivat soittelemaan ovikelloa ja kertomaan että meteli häiritsee. Ihmekkös tuo.

Yritin tasoitella tilannetta. Nielin vain tunteitani, vaiensin osiani. Koitin olla kohtelias ja mukava. Kiva ja ymmärtävä tyttöystävä. Mukava naapuri jne. Olin kaikkea mitä en sillä hetkellä missään nimessä oikeasti ollut. Yritin olla kaikkea kaikille, miellyttää kaikkia. X oksensi keittiön lavuaariin ja meno oli kuin hullujenhuoneella. Kello oli 4 aamulla ja  edessä lauantainen aamuvuoro töissä. Yksi kavereista juuttui vessaan kun ei ymmärtänyt, että meidän vessan oven kahva toimi väärään suuntaan ja väksisin taklasi oven auki niin, että oven lukko rikkoontui. Lopulta sanoin X:lle että soitan poliisit jos he eivät häivy asunnosta.

X:ä tuli aivan naamani eteen seisomaan sanomatta sanaakaan. Siinä me hetken aikaa kävimme henkistä tuijotuskilpailua kunnes X löi nyrkkinsä pääni viereen osuen vaatekaapin oveen johon tuli pieni murtuma lyönnin seurauksesta. X sanoi että lähtevät kyllä, mutta sitä ennen hakee jotain. Hän lähti päättäväisesti kävelemään keittiössä olevaa säästöpossua kohti ja tiesin mitä hän aikoi hakea. Tässä kohtaa minä jopa hieman suutuin, menin perään ja huusin että ei varmana koske niihin rahoihin, että ne ovat ruokaa varten. X otti rahat säästöpossusta ja kun itse koitin niitä hänen käsistään takaisin saada, niin minut puskettiin keittiön ikkunan kukkalautaa vasten, jonka seurauksena lysähdin lattialle johon jäin istumaan alaselkääni pidellen. Istuin siinä pienen tovin, täysin shokissa ja uppoutuneena omaan maailmaani kunnes sain itseni liikkumaan.

Sinne lähtivät X, hänen kaverinsa ja minun vaivalla säästämäni ainoat ruokarahat. Asunto oli kuin joukkotappelun jäljiltä. Lavuaari tukossa oksennuksesta, parvekepöytä hajalla, viinapullot puolityhjinä pitkin asuntoa, vaatekaapin ovessa murtuma, vessan oven lukko paskana, naapureiden vihat päällä. Hetken kuluttua soi ovikello ja ovella oli poliisi jonka naapuri oli hälyyttänyt. Selitin tilanteen ja pahoittelin kovasti. Lähdin lopulta samoilla silmillä aamuvuoroon ja käyttäydyin kuin mitään ei olisikaan tapahtunut. Töissä kysyivät vitsikkäästi, että taisi olla vähäuninen yö silmäpusseista päätellen. Naurahdin vain ja sanoin, että sellaista se nuorilla on. Kotiin päästessäni katselin sotkua täysin turtuneena ja aloin siivoamaan. Muistan siivotessani, että oloni oli kuin olisin elokuvaa katsellut, en kokenut itse siivoavani.

Lauantaina illalla laitoin vielä viestiä X:lle ja koitin soittaa. Numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä. Kontakt med numret ni har valt fås ej. Sitten ajattelin että vitut. Aivan sama. Miksi minun pitää aina yrittää. Miksi minulle tapahtuu tämä kaikki.

Hain vaatekaapista vajaan lonkerosalkun ja rupesin juomaan niitä yksin kotona telkkaa katsoen, vaikka lonkerosta en edes pidä. Mitä enemmän humalluin, sen enemmän puhe päässä yltyi ja kuohahdukset kasvoivat. Kontrolli petti noin viidennen lonkeron jälkeen. Itkin hysteerisenä, seuraavaski nauroin hysteerisenä, huusin suoraa kurkkua vihasta, käperryin nurkkaan pelosta, telkesin tuolilla ulko- ovea vainoharhaisuuttani, ikävöin ja pelkäsin hylätyksi tulemista. Järkyttävä tunteiden ja osien yhtäaikainen sekamelska jossa uin silloin. Yksi haluaa lähteä X:n perään, toinen haluaa tehdä vähintään rikosilmoituksen ja nylkeä elävältä, kolmas ei uskalla edes katsoa ulko- ovea kohti sillä sen takana voi olla jotakin, neljäs nauraa psykoottisen hysteerisenä kaikelle tapahtuneelle, viides miettii kuoleman kautta pouspääsyä kun ei vaan enää jaksa. Muistan että jossain kohtaa keskustelu ja äänien oma monologi yltyi enkä pysynyt enää kunnolla kärryilä kuka sanoi/halusi mitäkin.

Aamulla kun heräsin löysin itseni sohvalta. Hetken istuttuani mietin, että mitä olen oikein tehnyt. Muistini ei ollut täysin kokonaan pois pyyhity mutta paljon oli aukkoja. En kuitenkaan ollut mielestäni juonut niin paljoa, että muisti olisi lähteyt, eikä huoneen tölkkimääräkään siitä kertonut. Kuitenkin paljon oli tapahtunut.

Olin pakastimesta kaivanut ilmeisesti syötävää jossain kohtaa, röstiperunoita. Pakkasen ovi oli jäänyt auki ja pakastin sulanut pitkin lattiaa. Röstiperunat olivat mustina hiilinä lavuaarissa ja samoin paistinpannu. Ruokapöydällä oli sula voirasia ja leipäpaketti tyhjänä. Kaikki pakkasen tuotteet olivat sulaneita. Ovi rappukäyävään auki ja lonkero salkku ovensuussa jossa oli kirjoitettuna lappu: ottakaa omenoita. Silloinen kissamme oli myös päässyt rappukäytävään avoimesta ovesta. Luojan kiitos kukaan ei ollut päästänyt sitä ulos. Äkkiä kissa sisään ja omenalaput helvettiin. Vaatehuoneesta löytyi melkein kaikki X:n T- paidat saksilla silpputtuina ja parivuode oli pedattuna vain yhden henkilön vuoteeksi. Peitto ja tyyny löytyivät  pitkän etsinnän jälkeen ulkoroskiksesta samalla, kun vein omia roskiani sinne myöhemmin samana päivänä. Naapurini kysyi minulta muutaman päivän päästä kun törmäsimme rappukäytävässä, että onko kaikki hyvin. Kysyin miksi sellaista miettii, niin hän kertoi että olin yhtenä yönä tullut häntä vastaan ulkona ja en kuulema ollut oikein oma itseni, että hän halusi vain varmistaa. Maanantaina menin työvuorolistani mukaan iltavuoroon koulun jälkeen. Työkaverini hämmästelivät ja kysyivät mitä tein töissä. Itse kysyin hämmästyneenä että kuinka niin ja valmistelin siivouskärryjäni. Olin laittanut lauantai- iltana tekstiviestiä työpaikalleni, että joudun perumaan ma ja ti vuoroni. Siinä sitä olikin sepittelyä, että sain peiteltyä tämän töihin tuloni ja lähettämäni viestini. Onneksi olen oppinut mukautumaan nopeasti ympäristöön ja muuttuviin tilanteisiin koko elämäni ajan, joten keksin valkoisen valheen joka pelasti tilanteesta.

Eniten tässä muistossa naurattaa se, että sohvalta herättyäni ja tekojani selvitellessä koin leikkiväni jotain Sherlock Holmes- peliä itseäni vastaan. En ollut syyllinen ja kuitenkin olin.

Huonomminkin olisi voinut mennä:

 En ollut polttanut asuntoa vaikka naapurilleni olin silloin yöllä niin kertonut, ja pyytänyt tätä poistumaan talosta sekä soittamaan palokunnan. Onneksi ei ollut toiminut ohjeistukseni mukaan.

Iso kardinaalimoka.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *