Kevät on valon aikaa

Viime postauksestani on suhteellisen pitkä aika. Pahoittelut siitä. Aika on edennyt nopeampaa kuin mitä olen itse olen huomannut.

Juuri nyt istun sohvalla, olen keittänyt termariin kuumaa teetä jota on hyvä juoda sillä torppamme on hieman kylmä. Olin eilen ottanut patterit pois päältä kun oli lämmin päivä, mutta yöllä on ollut pakkasta joka kyllä tuntuu. Ilman villasukkia on aika kolea tallustaa vanhoja omakotoitalon lattioita. Keittämäni tee on pahaa sillä haudutin vihreän teeni liian kuumassa vedessä jonka vuoksi siitä tuli sen verran kitkerää, että ikenet tuppaavat vetäytyä. Tiesittekö, että veden lämpötila muuttaa oleellisesti teen makua, oli kyseessä musta, vihreä, oolong tai valkoinen tee. Teen ystävien kannattaa perehtyä lämpötila asioihin.

Viimeksi kerroin uudesta diagnoosistani masennuksesta, sekä siihen liittyvistä hoitokeinoista. Edelleen olen vain pillerilääkityksen käyttäjä ja annos on nostettu 50mg annokseen kerran päivässä.

Jos mietitään, onko lääkityksestä ollut apua? Siihen vastaaminen on hivenen hankalaa, ei kovin yksinkertaista. En voi myöntää, että siitä isoa apua olisi ollut, mutta sanotaanko, että sen avulla on elo täällä maanpäällä hieman siedettävämpää, ehkä lupaavampaa. Edelleen koen paljon ajatuksia kuolemasta ja menehtymiseen liittyvistä aiheista. Ne eivät ole enää niin intensiivisiä ja niiden  esiintyminen on hieman harventunut aikaisempaan verrattuna. Joten tavallaan lääkityksestä on ollut apua, mutta ongelma ei ole poistunut. Tokikaan tällä muutaman viikon vaikutusajalla ei ihmeitä voikkaan odottaa, sillä vaste yleensä trisyklisiin lääkkeisiin saavutetaan vasta lähempänä kuukauden käyttöä.

Ne ketkä ovat aikaisempia postauksiani lukeneet tietävät hankaluuksistani aikaisemman terapeutin kanssa. Kemiat eivät kohdanneet ja käyntien aikana asiat jäivät ilmaan roikkumaan eikä minkäänlaista suunnitelmallisuutta hoidon suhteen ollut. Ilmoitin kyseiselle terapeutille viikkoja kestäneen rohkeudenkeräämisen jälkeen ja  viimeisen käyntini yhteydessä, etten tule hänellä jatkossa käymään koska koin ettei käynneistä ollut minkäänlaista hyötyä. Hän hämmentyi ja myönsi olevansa pettynyt ratkaisuuni, jonka jälkeen puhumalla painosti varaamaan vielä yhden ajan jolloin voisimme keskustella tästä välillämme olevasta ”yhteistyö- ongelmasta”. Peruin myöhemmin kohteliaalla sähköpostilla tuon viimeisen ajan, sillä en ensialkuunkaan olisi halunnut sitä varata enkä nähnyt mitään järkeä mennä puhumaan, että miksi kemiamme eivät kohdanneet. Tuntui että terapeutti oli puoskari ja olisi halunnt vielä yhden tienestin itselleen käynnistäni. Oli aika löytää uusi ammattiauttaja jonka kanssa kemiat kohtaisivat, ja jolle olisi miellyttävämpää kertoa asioista.

Tutkin internetin ihmellisestä maailmasta naisterapeutteja sillä arvelin, että naiselle avautuminen olisi helpompaa kuin mieshenkilölle Olihan minulla miehistä lähstulkoon pelkkiä negaiivisia kokemuksia. Löysin erään terapeutin joka vaikutti kotisivujensa perusteella hyvin lupaavalta. Laitoin hänelle sähköpostia ja varasimme tutustumiskäynnin joka iloiseksi yllätyksekseni oli ilmainen.

Tutustumiskäynti sujui hyvin. Vastaanotto oli kotoisa, kodinomaisesti sisustettu neutraaleilla ja lämpimillä sävyillä. Jos ilmassa olisi ollut kahvin tai pullantuoksu niin olisin luullut olevani jonkun kotona enkä suinkaan vastaanotolla. Tulimme hyvin juttuun terapeutin kanssa. Puhuminen oli avoimempaa kuin edellisen kanssa. Isona plussana tällä terapeutilla oli hänen pitkä kokemus, koulutukset ja erikoistuminen DID:in hoitamiseen. Hän itse erikseen painotti että sivupersoona ja dissosiaatio on hänen intohimonsa omassa ammatissa, ja pitää johdonmukaisesta työskentelystä joka janallisesti etenee lapsuudesta eteempäin asiakkaan omien voimavarojen mukaan. Minullehan tämä sopi enemmän kun hyvin. Kerkeän hänellä juuri  ja juuri 3 vuotta käymään ennenkuin hän siirtyy eläkkeelle.

Ensimmäisellä käyntikerralla hän halusi tietää diagnoosini, lääkitykseni, nukkumisestani sekä mitkä asiat ovat minulle elämässä tärkeitä, ja mitä mieltä itse olen nykytilastani. Semmoinen karkea kartoitus että saa jotain osviittaa. Sitten juteltiin hieman osistani ja niiden luonteista, mikä triggeröi ja niin edelleen. Mihinkään ei pureuduttu heti liian syvällisesti kiinni, semmoista kevyttä pintaraapaisua vain. Seuraavaksi hän kysyi syvemmin seuraavan asias: koska viimeksi olen tuntenut jonkun sivupersoonani vaikuttaneen merkittävästi itsessäni? Hetken mietinnän jälkeen tuli mieleen tapaus edellisviikon lauantaipäivältä, kun olimme mieheni kanssa ajamassa Helsinkiin Savoy- teatteriin kuuntelemaan Devin Townsed- nimisen artistin akustista konserttia.

Kerroin että olimme ajamassa kohti Helsinkiä ja kuuntelimme samalla tämän esiintyjän musiikkia joka on, hmm… sanoisinko monimutkaista ja monitahoista. Artistilla itselläänhän on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja hän yrittää musiikissaan saada sisäisen maailmansa ja ajattelunsa esiin. Psykedeelistä proge rokkia parhaimmillaan. Pidän suuresti tämän herran musiikista, mutta en tiedä mikä mystinen katkaisija joissain kappaleissa on, joka saa oman sisäisen maailman helisemään ja depersonalisaatio tutkani heilumaan rajusti.

Minä ajoin autoa ja kaikki sujui aivan normaalisti kunnes yksi kappaleista toimi triggerinä ja samaisena aikana iski juurikin tämä depersonalisaatio vahvana. Keskittyminen heikentyi. Tuntui kun olisin ollut vedessä kellumassa, semmoinen kevyen painava olo vartalossa. Äänet ja sisäinen sekamelska voimistuivat ja keskittyminen silloiseen nykyhetkeen oli vaikeata. Hieroin toisella kädellä kasvojani ajoittain, puristin silmiäni kiinni ja pienesti ravistin päätäni. Piti alkaa hengittämään keskittyneesti ja puhaltamaan suunkautta ulos. Kurotin ja katsoin itseäni taustapeilistä, en tuntenut katsovan itseäni. Tässä vaiheessa totesin miehelleni, että nyt on hiukan hankalaa olla. Hän kysyi millä tavalla enkä saanut vastattua hänelle. En saanut sanaa ulos suustani.

”The way that you’ve found in your worry your fury

The way that you’ve found, it’s alright

Offer your light to the worst that you’re feeling

Offer your light to the ways that you’re feeling”

-Devin Townsend-

Seuraavaksi tuntui että joku osa tulee hyvin vahvana esiin. Olin hieman ymmälläni sillä en yhtään saanut kiinni kuka osistani tämä oli. En saanut siihen mitään muuta yhteyttä, kun että se yrittää nielaista minut. Kaikki ovat varmaankin kokeneet painajaisunen jossa putoaa yhä syvemmälle ja syvemmälle ja herää säpsähtäen semmoiseen järkyttävään putoamisen tunteeseen. Sellainen tunne oli hyvin intensiivisenä osan pyrkiessä pinnalle. Se todellakin halusi tupsahtaa kylään ja minä yritin parhaani mukaan sitä estää. Tunsin kuinka putosin hieman ja pääsin takaisin pinnalle kun oikein keskityin. Tätä jatkui noin minuutin verran joka tuntu pikemminkin tunnilta. Lopulta olin siinä pisteessä, että minun täytyi huutaa miehellenni (siis kirjaimellisesti huutaa), että ”ota se pois”. Hän katsoi minua juuri sillä ilmeellä, että ei  ymmärtänyt yhtään mikä on homman nimi. Lopulta löin itse mute- nappulan pohjaan ja sanoin painottavasti miehelleni, että ottaa sen musiikin pois. Tämän lauseen jäljeen hän laittoi soimaan agentsia ja hetken kuluttua sain maadoitettua itseni takaisin. Olin aivan näännyksissä tuosta välitapahtumasta. Ne ketkä eivät ole kokeneet mitään samanlaista eivät tiedä yhtään miten uuvuttavaa on tapella itsensä kanssa, osiensa kanssa.

Konsertti ei vaikuttanut samalla tavalla sillä se oli akustinen eikä musiikin melodia ollut niin monitahoista kuin muuten. Nautin kyllä keikasta. Devinillä on aivan mahtava ääni jota osaa käyttää todella taitavasti. Uskomaton artisti, ja erittäin aito. Vastaili faniensa kirjoittamiin kysymyksiin keikkansa lomassa ja oli aidosti kontaktissa yleisöön, ja tällä en tarkoita mitään väkinäistä ohjelmanumeroa joka kuuluu esitykseen.

Kevään tulo on herättänyt minussa energiaa, ja olen alkanut miettimään enemmän tulevaa. Jotenkin katsominen kuinka luonto herää uudelleen jäädyttävän talven jälkeen voimaannuttaa. Lisääntyvä valo saa sen aikaan. Se herättää kaikki. Myös sisäisen elämäniloni ja maniamaisuuteni.

Viimeaikoina olen miettinyt omaa identiteettiäni ja yrittänyt tehdä enemmän ja rohkeammin asioita yksin. Opetella olemaan itseni kanssa ja toimimaan osieni kanssa. Kävin eräs päivä uimahallissa ja olin itsestäni ylpeä kun uskalsin niin tehdä. Vaikkakin pukuhuoneessa tuntui niin ahdistavalta, että jo silmämääräisesti mittailin valitsemaani pukukaappia mahdollisena pakopaikkana. Mutta nautin kokemuksestani, paksusta vedestä, saunan lämmöstä ja hiljaisista kanssasaunojista.

Olen myös alkanut miettimään, kuinka voisin elää vähemmän muiden odotusten ja oletuksien kautta, ja elää juuri sellaista elämää mitä oikeasti haluaisin. Tämä aihe- alue on hyvin vaikea valloittaa sillä koko elämäni olen mukautunut ja muovautunut ympäristöni, odotusten ja oletusten mukaan siitä, millainen minun pitää olla. Muulla tavoin eläminen ahdistaa ja ennenkaikkea pelottaa. Edelleen ollaan elämän peruskysymyksen äärellä. Kuka minä aidosti olen, ja uskallanko olla jotain muuta? Mikä määrittelee ihmisen ytimen? Itseni ytimen?

Näitä on hyvä pohtia samalla, kun kevätauringossa tekee pihan haravointia, nauttii lintujen laulusta ja suunnittelee mitä vihanneksia tänävuonna kasvattaisi.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *