kuka peilistä katsoo

tumblr_mn5ivvrcKG1qhop1zo1_540.jpg

Ei ihan mennyt kuin stömsöissä tämän blogipostauksen julkaiseminen. Viimeksi kun olin tehnyt luonnoksen ajattelin, että kokeilen laittaa siihen ajastetun julkaisuajan. Kyllähän minä 3 päivässä varmasti saan blogitekstini kirjoitettua. Noh, toisin tuli todistettua. Ei taas mitään hahmoitusta ajankulusta ja tänään vasta ymmärsin aamupuuroni ja kermakahvini ääressä, että ahaa. Täällähän on tämmöinen ja se onkin julkaistu jo päiviä sitten… ilman mitään sisältöä. Pahoittelemme.

Viimeaikoina tuntuu muutenkin että ajantaju ja nykyhetki ovat oleet hieman hukassa. Tuntuu etten oikein pysty hyvin hallitsemaan arkeani kalenterista, puhelimen muistutuksista ja mieheni avusta huolimatta. Olen taas hetkittäisesti jumissa kaninkolossa, melkein ihmemaassa asti mutten kuitenkaan. Myös sanat ja lauseet ovat olleet puhuessa aika hepreaa ja päivittäinen alias- arvoittelu on ollut vahvana mukana naurattamassa kanssakuulijoita. Toisaalta se on huvittavaa kuinka siansaksaa ihminen pystyy suoltamaan, muta samaan aikaan myös hyvin surullista kun tuntuu että aivokapasiteetin toiminta on kaikkea muuta kuin 100%. Itseni kohdalla puhutaan varmaankin lähemmäs 80% arvosta. Olisi mukava muistaa että appelsiini on appelsiini, eikä pyöreä aurinkotomaatti.

Mutta tehdään siirtymä itse aiheen pariin, ikäänkuin alkusaattelun jälkiruoaksi. Shall we?

Jokainen ihminen varmasti katsoo itseään peilistä, tai näyte- ikkunoiden heijastuksista kävelessään ohitse. Entä jos näkisit vain hahmon, mutta et välttämättä rekisteröi että heijastus on sinun. Vain sinun. Ihka omasi. Sinun kuvasi. Sinä olet siinä.

Minusta välillä tuntuu, että olen vieras itselleni. Aamulla herätessään ihminen yleensä menee ensimmisenä vessaan ja (lyön vetoa että jokaisessa suomalaisessa kodissa on peili vessassa, tai sanotaan varman päälle että ainakin 99% kodeista) ennemmin tai myöhemmin itseään peilistä katsoo. Jotkut tuskastuvat kuinka elämän juosseet vuodet näkyvät kanjonin jokina ympäri kasvoja, jotkut kauhistelevat tukkaansa ja osa valtavia silmäpussejaan. Itse kauhistelen sitä että katson peiliin mutta tuntuu että joku toinen katsoo sitäkautta takaisin.

Tämä liittyy depersonalisaatiioon, eli kun tuntee itsensä tai ympäristönsä vieraana. Kuuluu dissosiaatioon ja hyvin moni kokee jotain samantyylistä. Kokemuksen kestot vaihtelevat, sekä niiden intensiivisyys ja esiintymistiheys.

Heijastus peilissä on omani, tiedän että se on minun ulkonäköni, minun ääriviivani, mutta silti en jotenkin tunnista itseäni itsekseni. Asiaa ei yhtään helpoita se, että joskus kun alan harjaamaan hiuksiani tuntuu, kuin joku muu sen tekisi. Käsi ottaa harjan, käsi nousee, harja osuu hiuksiin, vetää hiuksia suoraksi, toistaa liikkeen. Peilin kautta nään mitä tapahtuu mutta en sisäistä asiaa. Oma kuvani tuntuu irralliselta jos vertaan sitä omiin mielikuviini itsestäni, mielikuviin siitä millainen minä olen, tai millaiseksi koen itseni.

Olotilaa voisi verrata siihen, että katselet sinusta tehtyä, täysin identistä vahanukkea. Vai olisiko osuvampi mielikuva Matrix- elokuvan Smith hahmo, joka jossain kohtaa kloonaa itseään lukuisiksi kappaleiksi joista jokainen on Smith itse, kuitenkaan olematta se oikea alkuperäinen. Se imitoi liikkeitä, näyttää prikuulleen sinulta jokaista yksityiskohtaa ja pisamanpilkkua myöden, muttei kuitenkaan ole sinä. Siltä se tuntuu. Sellainen sieltä peilistä katsoo, mutta liikkuu ja elehtii aivan kuten ihminen.

Joskus kokeilen kädelläni peilin pintaa, tavallaan vakuuttakseni itselleni että kyseessä on heijastukseni, ja ettei kättäni vasten tunnu toista lämpimää kättä. Jos koen tunteen hyvin ahdistavaksi huuhtelen kasvoja oikein kylmällä vedellä ja poistun hetkeksi peilin äärestä. Tällätavoin saan itseäni hieman maadoitettua ja kykenen paremmin jäsentämään olotilaani ja selviämään rationaalisella ajattelulla.

Inha olotila, mutta sen kanssa oppii elämään ja toimimaan suhteellisen normaalisti, kun vain muistaa pitää siitä punaisesta langasta kiinni eikä tipu kaninkolosta ihan ihmemaahan saakka. Tai jos tippuukin niin pakoreitti pitää olla takaisin maanpinnalle. Kaikessa on hyvä olla plan B. Ainakin itse olen niin todennut, sillä harvoin se plan A on ollut jätti menestys. Pessimisti ei pety ja optimisti ei opi, mutta kaikkea ylianalysoiva pystyy yllättämään.

Joskut jotkut osat alkavat keskustella kyseisessä tilanteessa, ja silloin on kieltämättä hyvin hankala keskittyä tämänhetkiseen ja orientoitua, sillä se tuo omat haasteet tähän jo muutenkin niin ”normaaliin” elämään mukaan.

Esimerkkinä meikkaaminen. Ai että kun se voi olla omituista ja haastavaa (myös ilman dissoa). Tuntuu ensinnäkin kuin meikkaisin sitä aikaisemin mainitsemaani vahanukkea, sillä edelleenkään en tunne että peilikuvani olisi minun. Joskus kun pitäisi valita esimerkiksi luomiväri, niin osani tavallaan kinaavat siitä kanssani. Ja nyt ei puhuta siitä normaalista ”kumpaakohan valitsisin”- efektistä joita ns. tervejärkiset kokevat vaan siitä, että joku osa ei tahdo meikkiä olenkaan, joku toinen taas haluaa vain rajauskynää ja minä taas yritän löytää kompromissin mihin kaikki voisivat tyytyä, jotta saataisiin edes jotain järkevää tehtyä normaalin ajan puitteissa. Sillä ei kukaan voi lähteä ihmisten ilmoille toisessa silmässä pelkkä ripsiväri ja toinen puoli naamasta meikattuna kuin drag queenilla. Joku roti pitää olla.

Joskus myös meikatessani viimeisin muistikuvani naamani pakkeloinnista on ollut puuterointi, jonka jälkeen olen kaapista etsinyt esimerkiksi poskipunaa. Kun olen peiliin katsonut uudestaan olenkin huomannut että jahas, siellähän onkin jo kulmakynät ja ripsivärit paikoillaan eikä mitään muistijälkeä niiden laittamisesta.

Monesti kaupungilla kävellessäni olen säikähtänyt että minua suraa joku hämäräheikki, sillä en ole heti tunnistanut omaa heijastustani näyteikkunasta. Tämä lähinnä vain naurattaa jälkikäteen kun olen päässyt tilanteen yli, ja saanut nanosekunnissa nostatetut kungfu- itsejuojeluvaistot laantumaan.

En välttämättä tiedä, tunnistaisinko itseäni jos tulisin vastaan ihmisten valtavirrassa. Jos en, niin olisimme kyllä varmasti tutustumisen arvoinen henkilö. Osieni kanssa hauskalla tavalla hieman hullu. Ainakin omasta mielestäni.

”WHO LOOKS OUTSIDE DREAMS,WHO LOOKS INSIDE AWAKES”

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *