Lupaus vuodelle 2019

new-year-new-me.jpg

Vuosi 2018 on kohta jäämässä taakse mikä on toisaalta ihan toivottu asia, sillä täysin uudella tavalla tulen katsomaan vuotta 2019.

Ennenkuin vuosi vaihtuu niin kiitän kuitenkin vuotta 2018. Se piti otteessaan tiukasti eikä päästänyt livistämään ”normaalin ja huolettoman” arjen pariin juuri ollenkaan. Tai ainakin siltä se tuntui. Jatkuvalta vuoristoradalta jonka ohjaaja ei huomaa että et ehkä haluaisikaan uusintakierrokselle. Tähän väliin voisin lainata Taika Pasin slogania: Hauskuuksia horisontissa…. Or maby not.

emotional rolle.jpg

 

Paljon (ei niin huvittavia) asioita tuli eteen kuten muunmuassa autokolari, vainajan löytäminen ja siitä seurannut poliisivyyhti, tietoon tulleet talon massiiviset ja hyvinkin hintavat remontit joihin ei kahisevaa ole, sekä ystävien vastoinkäymiset joita tähän en käy avaamaan. Terveyskään ei täysin priimaa ollut sillä parin vuoden kestäneelle ja jatkuvasti pahenevalle polvikivulle löytyi kuin löytyikin syy. Syy jota lääkärit karttoivat sen muutaman vuoden haluamatta tutkia kunnolla, sillä olenhan liian nuori ja liikkuvainen. Juuri niin, nuoruus on mittari sairauksille. Vasta vaadittuani lääkäriltä puoliväkisin lähetteen ortopedille ja magneettikuvaukseen syy selvisi. Ortopedi pahoitteli kun joutui alle 30 vuotiaalle kertomaan, että tekonivel odottaa tulevaisuudessa, polvi on sökönä. Samalta istumalta tuli käsky lopettaa juokseminen. Tämä oli kova paikka sillä sinne meni yksi terapeuttinen henkireikä ja keino ladata akkuja. Mutta kiitos veronpalautusten ostin juoksun tilalle cyclocross pyörän. Hienon sellaisen, ja saatanan kalliin. Onneksi oli kuluttajien juhla (Black Friday) niin sain sen hyvällä alennuksella, sillä alkuperäinen hinta oli 2000€ paikkeilla. Siltikin liki 900€ pyöräostos kirpaisi ikävästi kukkarossa. Mutta joskus pitää olla hieman itsekäs, eikö vain?

Eniten vuosi 2018 opetti minulle itsestäni. Tai en ole varma onko sana ”opetti” oikeanlainen, ehkäpä lähempänä olisi sanat selvensi/ valaisi. Ilmeisesti stressaava työpaikka jossa työyhteisö voi huonosti yhdistettynä nykyisen aviomieheni mukana tuomaan ensimmäiseen turvalliseen ihmissuhteeseen ja muihin elämäni pirstaleisiin osa- alueisiin laukaisi jotakin liikkumaan aiempaa enemmän pääkopassa. Voisi kuvailla että pienestä pyörästä kasvoi isompi, jonka vauhti  ja määrä vähintäänkin tuplaantui. Rehellisesti sanottuna olen aina tiennyt tämän tilan olemassaolosta jollain tasolla mutta en ole osannut reagoida asiaan tai täsmentää sitä kunnolla, sillä olen tähän asti pystynyt elämään asian kanssa suhteellisen sujuvasti ja ”normaalina” yhteiskunnan jäsenenä. Tai ainakin olen tähän saakka saanut muut vakuuttumaan normaaliudestani, itsehän koin varsin toisin. Viimeisimpänä tekonaan vuosi 2018 antoi loppumetreillä minun olotilalleni nimen. Nimen joka tunnetaan tuttujen kesken sanalla disso.     Eli suomennettuna Dissosiatiivinen häiriö. 

Kun vuosi vaihtuu 2019 puolelle, uudenvuoden lupaukseni ei ole syödä enemmän salaattia, meditoida alasti aurinkotervehdyksien kanssa ennen aamukahvin tippumista tai ostaa salikorttia jota ei kumminkaan ikinä käytä. Minun uudenvuodenlupaukseni on jotain aivan muuta. Lupaan jatkossakin olla oma itseni. Perus pessimisti joka löytää ironiaa ja mustaa huumoria lähes kaikesta, joka välittää ystävistään ja on herkkä kovan kuoren alla. Murehtija joka ahdistuu ja osaa nauraa itselleen. Rehellinen ja suorasanainen, hyvällä tavalla erilainen ja hieman hullu.

Isoin lupaukseni on, että alan ylläpitämään tätä DISSOTTAAKO?-  blogia. Tahdon kirjoittaa tätä siksi, että joku joka kelluu samassa veneessä voisi saada hiukan helpotusta ja vertaistukea, sekä siksi että ihmiset saisivat edes jollain tapaa hieman kurkistaa esirippujen taakse, miltä tuntuu elää tämän häiriön kanssa ja saada konkreettista käsitystä siitä kuinka se vaikuttaa arkeen. For real.

Tavoitteena olisi kirjoittaa ainakin kerran viikossa, katsotaan kuinka alkaa sujumaan, sillä kieltämättä nyt jo ahdistaa. 

Joten jos aihe kiinnostaa tai muutenvaan dissottaa, niin tervetuloa lukemaan! 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *