The Game Is On

Tuttuun tapaan taas paljon on tapahtunut viimekerran jälkeen. Sanoisinko että asiat ovat rullanneet eteempäin jotenkin lumipallomaisella efektillä.

 

Aivan ensiksi kerron taloudellisista ongelmista joita tulee kun asiat menevät alamäkeä. Kun talouden molemmat tienaavat osapuolet ovat pitkillä sairaslomilla ja ainoana tulonlähteenä on ainoastaan kelan sairauspäiväraha, ei paljoa naurata. Ei sitten yhtään. Tukianomuksia on täytetty tehokkaasti, mutta aina ne ovat tulleet hylättynä takaisin koska omistan omakotitalon. Se katsotaan rahaksi tuolla kansaneläkelaitoksen rattaissa.

Tekisi mieleni kysyä näiltä päättäviltä byrokratian tahoilta, että minkä ilmansuunnan seinälevyllä saan ostettua leipäpaketin, tai vaikkapa bensaa autoon? Käykö käteisenä kattolamppu, vai olisiko leivinuunin valurautainen luukku miellyttävämpi maksutapana? Jännä juttu, etten itse nää seteleitä tursuavan kotini raoista tai kolikoita kaapeissa. En tiedä millaisella trippimatkalla Suomen kansaneläkelaitos oikein seikkailee, kun jollain ihmeen mielikuvituksella tämä talomme rahaksi mielletään. Ehkä olen heidän mielestään vähintäänkin Sheikki Ali Hassan, joka kääntää kansaneläkelaitoksen kassan jos saa toimeentulotukea.

Viimeisimpään ja useamman kuukauden kattavaan toimeentulohakemukseen laskimme tarkkaan kaikki menot, viimeistä penniä myöden. Pelkistä minun terveydenhoitokustannuksista johon kuuluu psykiatri, terapeutti ja lääkkeet oli summana 700€ ylittävä luku. Luku josta oli jo kaikki kelakorvaukset vähennetty. Laskuja on kasaantunut 800€ edestä, eikä mieheni sairauspäivärahan katkeaminen lääkärin tekemän päivämäärävirheen vuoksi auttanut yhtään tilannetta.

Soitin Kelaan ja yritin selventä tilannettamme: Minun tilin saldo on 8€, mieheni saa kuun lopussa vain 600€ sairauspäivärahaa lääkärin tekemän päivämäärävirheen vuoksi, itse saan vasta ensikuun 15pv sairaspäivärahaa ja sinne on melkein kuukausi aikaa. Kuun viimeinen pv menee lainojen korot ja muita laskuja joihin mieheni saama 600€ ei riitä. Lääkkeitäkin pitäisi saada mutta niihinkään ei olisi varaa. Vaikka mieheni käyttäisi koko 600€ laskuihin ja korkoihin, niin silti senkin jälkeen meillä on 800€ laskuja rästissä joista on eräpäivät menneet. Lopuksi kysyin voisiko Kela kiirehtiä toimeentulo- ja asumistukihakemuksien käsittelyä. Eivät voineet. Mutta jos lääkkeisiin ei ole varaa niin pitää soitella uudestaan. Kiitos ja hyvää päivänjatkoa, sekä paskaa kevättä.

En yhtään ihmettele, miksi pitkille sairaslomille jääminen on niin vaikeata ihmisillä ja miksi niitä halutaan välttää jopa oman terveydentilan kustannuksella. Luottotiedot tämmöisessä touhussa menee yllättävän helposti, jos ei keksi vähintään viittä varasuunnitelmaa. Erään ysrtävän kanssa heitimme eräs kerta vitsiä pikuhousujen myymisstä fetissimiehille. Tässä tilanteessa ajatus ei enään tunnu vitsiltä jos sillä yhtään saisi euroja kilahtamaan tilille. Pyrin kuitenkin pitämään omat alusvaatteeni tiiviisti omassa osoitteessani.

Käymme laajoja tunneskaaloja lävitse, osani vaihtavat paikkaa aina ääripäästä ääripäähän. Ne eivät pysy niille tehdyissä huoneissa (niinkin tyhmältä kuin se kuulostaa, niin yleensä osilla on tietynlinen maailma missä ne sijaitsevat, niinkutsuttu Headspace) Haluan taistella ja voittaa tämän kamppailun itse universumia vastaan, seuraavassa hetkessä mietin että jos polttaisin talon niin saisiko siitä korvausta, tai että jos tapan itseni niin ainakin mieheni saa vakuutuksen kautta talouteen helpotusta.

Koen itseni ristiriitaisena, en pidä itsestäni ja koen että muista vieroittautuminen olisi hyväksi juuri tällä hetkellä. Elämä tuntuu niin stressaavalta ja raskaalta, että haluaisi päästää irti kaikesta muustakin ylimääräisestä elämässä, vaikka ne ylimääräiset asiat ovat oikeasti turvasatamiani. Tällä hetkellä epäilen onko turvasatamia oikeasti edes olemassa sillä eihän niihin sovi purjehtia. Apua ei pyydetä. Tänne elämään on tultu selviytymään ja heikot kuolevat. Tästä ideologiastani tappelimme mieheni kanssa. Hän ei pidä niitä ihmisiä heikkoina jotka pyytävät apua. Olen itse erimieltä, mutta vain itseni kohdalla. Muut saavat pyytää apua mutta itse en. En koe, että olisin sitä ensinnäkään ansainnut, ja toisekseen en kestä ajatusta että joutuisin sanomaan jollekkin ääneen etten selviä. Minä en ole heikko. En halua olla. En voi olla.

Derealisaatio on taas lisääntynyt ja vainoharhaisuus. Ylitulkitsen kaikkea ja vaivun katastrofiajatteluun herkästi. Yöt ovat unettomia ketipinorin lopettamisen jälkeen tai uni tulisi vasta kello 5 jälkeen aamulla. Jatkuva stressi selkeästi vaikuttaa dissoiluuni, eikä tietystikkään hyvällä tavalla. Olen paljon herkempi ulkoisille triggereille ja ärsykkeille. Impulsiivisuuteni on huomattavasti kohonnut ja kontrolli itsestäni  ja osistani heikentynyt. Muistikatkot ovat pidentyneet jopa useammiksi päiviksi. En edes muistanut flappitauluun viime terapiakäynillä kirjoittamiani asioita, en muistanut koko terapiakertaa kunnes tänään vastaanotolla terapeuttini näin kertoi minulle. Muutenkin tämänkertainen terapiakäynti oli vaikea. Menin totaaliseen blokkitilaan, sulkeuduin omaan pallooni missä ei ole mitään. Terapeutti pyysi jossain kohtaa tekemään mielikuvaharjoituksen ahdistuksen tunteen loitontamisesta, joka päätyi katastrofiin ja suojelevan osan esiintuloon. Liian paljon pyydetty, aivan liian aikaisin. Tuntuu kuin olisin taantunut taas lähelle lähtöpistettä, palannut syviin vesiin.

Tänään sain puhelimeeni tekstiviestin, jossa oli ilmoitettuna päivät Helsingissä olevaan työkykyarviointiin. Tämä arviointi on erityisen tärkeä ja isossa roolissa, sillä sen perusteella määräytyy saanko uudelleenkoulutukselle siunauksen. Vähän kuin tulevaisuuteni roikkuisi sen varassa.

Näiden käyntien määrä yllätti minut. Yhteensä niitä on seitsemän joista ensimmäinen on jo 8pv, eli aivan kohta. Kolme käyntiä on peräkkäisinä päivinä ja loput ripotellen pitkin loppukuuta. Matkaa helsinkiin on meiltä noin 140km per suunta eli aivan pienestä välimatkasta ei ole kyse. Se tietää paljon polttoainetta ja rahan käyttämistä, jota meillä ei ole. Lukuunottamatta niitä näkymättömiä setelitukkoja jotka Kela näkee kasvavan talostamme samaan aikaan, kun itse kylvän Sheikkinä timanttipölyä kullatussa puutarhassani. Sillä onhan perinteinen kanankakka liian halpaa näin varakkaille.

Aikaisemmin kerroin että aion lopettaa lääkitykseni, kun saan tietää koska arviointijaksoni työkyvyntutkimuspoliklinikalla alkaa. Se hetki olisi nyt tästä päivästä eteempäin. Hieman hirvittää, mutta samaan aikaan on odottava tunne sillä lääkkeelliset kahleet lähtevät pois ja sisäinen sirkukseni saa soittaa taas miten lystää. Veikkaan että tästä tulee joko katastrofi tai menestys. Ehkä jopa molemmat yhtäaikaa.

Sheikki Ali Hassanina oleminen olisi huomattavasti helpompaa, kun minuna oleminen.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *