VUOSI RETKEILYAUTOSSA ASUMISTA? MITÄ FIILIKSIÄ?

 

Palasin  reilu kuukausi sitten vuoden pituiselta Euroopan reissulta Samin kanssa ja pakko sanoa, että fiilikset on aika ristiriitaiset. Ihana olla perheen ja ystävien  kanssa, mutta samalla ikävä matkustelua ja sitä vapauden tunnetta mitä retkeilyautossa eläminen antoi. Olihan se meidän pieni koti myös vuoden ajan! Kyseinen elämäntyyli vaalii hitaampaa ja minimalistisempaa otetta elämään. Tykkäsin siitä!  Meidän ”van life”  elämä kuitenkin loppui toistaiseksi ja retkeilyauto sai vuodeksi toisen omistaja pariskunnan.

Päädyimme Hymer Free 602 -retkeilyautoon, jota sai ajaa B-Kortilla. Nimettiin auto Pinguksi, koska auto oli muuten musta, mutta katto valkoinen. Kummallakaan meistä ei ollut ”van life” kokemusta entuudestaan, mutta kaikki sujui todella hyvin veden täyttämisestä vessan tyhjennykseen. Maalaisjärjellä pärjäsi jo pitkälle!

Autoon asennettiin ennen lähtöä vielä aurinkopaneeli, joka helpotti elämää huomattavasti! Tällöin emme olleet riippuvaisia leirintäalueista vaan pystyimme vapaasti olemaan ilmaisilla parkkipaikoilla, esimerkiksi rannoilla. Hymerissä oli myös sisäänrakennettu ohjauspaneeli, joka näytti kuinka monta prosenttia autossa oli akkua ja vettä  jäljellä. Autossa oli myös Pop Up katto, joten se mahdollisti majoituksen yhteensä neljälle henkilölle. Reissun aikana muun muassa siskoni kävi luonamme ja reissasimme yhdessä Portugalin jylhän upeaa rannikkoa. Pingusta  löytyy erillinen suihku ja WC, Keittiössä on  kaksi kaasuhellaa ja paljon säilytystilaa.

Vuoden retkeilyautossa asumisen aikana ymmärsimme, miten pienillä asioilla oli merkitystä autossa, jos esimerksiksi haluaisi joskus rakentaa itse retkeilyauton sisustan/pohjan. Kaikki pitää olla suunniteltu hyvin, jotta asuminen on mahdollisimman vaivatonta.

Haluaisin tehdä tämän postauksen teille ja kertoa vähän, mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon, jos joskus lähdette reissuun matkailu- tai retkeilyautolla. Tarvittavaa tietoa, mitä meidän autosta löytyi, mitä pakata mukaan ja fiiliksiä vuoden autossa asumisen jälkeen.

Haluan  inspiroida ihmisiä matkustamaan ekologisesti ja nauttimaan elämästä tien päällä.

Kuvat: Sami Lensu

  

Mitä Hymer Free 602 retkilyautosta löytyy?

  • Jääkaappi
  • Vesiallas hanoineen
  • 2 x Kaasuliesi
  • Wc
  • Suihku ( saa vedettyä ulos )
  • 2 x parisänky
  • Paljon säilytystilaa sisällä
  • Pöytä
  • Ympäri kääntyvät etupenkit
  • Markiisi
  • Aurinkopaneeli
  • Bluetooth -Radio ( sisältää samalla navigaattorin)
  • Mäki-avustin
  • Ulkopenkit sekä retkipöytä
  • 2 x kaasupullo (10kg ja 5kg) paikat ja automaattinen kaasupullon vaihtaja
  • Sähkö- ja kaasulämmitys (sähkölämmitys toiminnassa jos auto liitetty sähköverkkoon, esim camping-alueilla)

 

Missä kaikkialla kävimme vuoden aikana?

Ajettiin reilu 30 000km, jonka aikana käytiin yhteensä 15 eri maassa. Euroopassa rajanylitykset olivat todella helppoja ja vaivattomia, eikä passia tai muita dokumentteja tarvinnut juurikaan näyttää.

En pysty sanomaan yhtä lemppari maata, koska kaikki olivat omalla tavalla uniikkeja ja upeita kohteita! Suosittelen lämpimästi Pohjois-Italiaa, Sloveniaa, Kroatiaa, Espanjaa, Ranskaa sekä Portugalia <3

  • Viro
  • Latvia
  • Liettua
  • Puola
  • Tšekki
  • Saksa
  • Itävalta
  • Slovenia
  • Kroatia
  • Liechtenstein
  • Italia
  • Sveitsi
  • Ranska
  • Espanja
  • Portugali

Kävimme kyseisen vuoden aikana myös Kanariansaarilla, mutta emme autolla. Siitä on erillinen postaus, mikäli haluatte tietää lisää – Kylmästä lämpimään

Mitä pakata mukaan vuoden retkeilyautoreissulle?

Tässä on asioita ja tavaroita, joita meillä oli mukana vuoden ressullamme. Kaikilla on varmasti vähän erilainen lista.

  • Kynnysmatto ja matto
  • 2 x petivaatteet ja peitot ja tyynyt
  • Torkkupeitto
  • Teltta ja makuupussi vaellusretkille
  • Trangia ja emali astiat retkille
  • Perustyökaluja
  • Sammutuspeitto (pakollinen jossain maissa.)
  • Tiskitarvikkeet, esim, tiskiharja, -aine, litteäksi taitettava ämpäri.
  • Vesikanisteri
  • Käsisaippuaa ja käsipyyhe kylppäriin
  • Keittiötavarat tarpeen mukaan. Meiltä löytyi kaikki maidonvaahdottimesta isoihin kattioloihin, (pyrimme välttämään muoviastioita)
  • Siivousvälineitä ja roskapusseja
  • Vaatteet neljälle vuodenajalle
  • Sandaalit
  • Ensiapupakkaus (pakollinen tieliikennelaissa, jossain maissa)
  • Huomioliivi (pakollinen tieliikennelaissa, jossain maissa)
  • Ukulele
  • 5x surffilautaa
  • 2x skeittilautaa
  • 3x lumilautaa

Missä leiriytyä ?

Pohjoismaissa on jokamiehenoikeus, joka tarkoittaa, että voi yöpyä lähes missä vain. Käytettiin majoituksen löytämiseen Park4Night-sovellusta, joka oli todella kätevä! Sovelluksen kautta pystyy etsimään päivä parkkipaikoista leirintäalueisiin. Sen kautta päädyimme mitä upeammille rannoille tai vuoristo alueelle, jossa saimme olla kaksin. Emme yleensä etsineet yöpymispaikkoja etukäteen, sillä olimme todella avoimia ja pyrimme olemaan ilman tarkkaa aikataulua. Vietimme jopa muutamia viikkoja leirintäalueilla, joista pidimme.

Hinnat leirintäalueilla vaihtelee alueittain ja auton koosta riippuen. Myös henkilömäärä vaikuttaa leirintäalueen hintaan. Keskimääräinen leirintäalueen hinta oli 20-30 € sähköineen päivineen per autokunta. Halvimmat leirintäalueet löytyivät Baltiasta ja Kroatiasta. Kalleimmat puolestaan Itävallasta ja Ranskasta.

Meillä oli käytössä myös ACSI-kortti, eli CampingCard ACSI- alennuskortti.Kortti mahdollistaa yli 3600 leirintäalueen alennettuun hintaan. Se on voimassa sesonkiajan ulkopuolella, eli noin lokakuusta – toukokuuhun, hieman vaihdellen paikasta.

  

Lähtisinkö uudestaan?

Kyllä ja ei. Lähtisin vastaavanlaiselle reissulle uudelleen, jos kyseessä olisi lyhyempi/väliaikainen asuminen. Tai jos voisi olla vain muutamassa paikassa pidemmän ajan.Vuosi on suhteellisen pitkä aika asua autossa kokoaikaisesti. Tila käy välillä ahtaaksi ja elämä on hieman hankalampaa. Varsinkin kun haluaa nähdä ja liikkua paljon paikasta toiseen. Se vie yllättävän paljon energiaa. En myöskään pidä isolla autolla ajamisesta, joten matkakumppani joutuisi ajamaan enemmän.

Autossa asumisella oli kuitenkin paljon hyviä puolia. Oli ihana herätä rannalta ja keittää aamukahvit upeaa maisemaa tuijotellen ja illalla kiivetä vuorille ihastelemaan mieletöntä auringonlaskua. Tämä vapauden tunne on parasta. Rakastin myös sitä, kuinka elämä ikäänkuin hidastui kyseisessä elämäntyylissä. Yhtäkkiä tuntui kuin päivissä olisi ollut enemmän tunteja. Tuli myös liikuttua paljon enemmän luonnossa ja kokeilemaan paljon uusia lajeja. Muutenkin elämä oli melko aktiivista, joten tulipahan ainakin pysyttyä kunnossa. Tällaisessa reissussa , jossa mennään maata pitkin tulee nähtyä niin paljon kaikkea uutta ja mahtavaa, jotka vaan hujahtaisi ohi lentokoneen siivillä!

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan asuntoautolla / retkeilyautolla matkustamista. Ihan lyhyelle reissulle ei kannata silti lähteä sillä liikkumiseen menee aikaa. Keski / Etelä-Eurooppaan kannattaa varata vähintään 3 viikkoa ja mielellään ainakin 4 viikkoa, ettei mene pelkäksi ajeluksi. Norjaan ehtii jo kivasti 10 päivän reissulla ja Suomen sisällä ja Baltiassa viikossakin ehtii nähdä ja kokea paljon.

Toiveena olisi vielä  päästä Norjaan retkeilyautolla, ei tarvitsisi olla riippuvainen majoituksista (jotka Norjassa on myös aika hintavia), jolloin voisi käydä vaeltamassa syrjäisimmissä kohteissa, joihin suuret turistimäärät eivät ole vielä yltäneet. Pitääkin alkaa suunnitelmaan uusia reissuja!

-Noora

Koti Oma elämä Terveys Matkat
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.