Let me go home (I’m just too far from where you are)

 

Olen palannut Itä-Suomesta Helsinkiin sivistyksen ja normaalin elämän pariin. Viime viikolla tuli kyläiltyä ja kahviteltua ja kirpparoitua ja kuljeskeltua, ja akut on nyt toivon mukaan ladattu. Näin rakkaita ihmisiä ja tein kivoja juttuja. Söin hyvää ruokaa ja katselin telkkaria. Ei mitään spessua lomailua, silti ihanaa.

 

 

 

Käyntini idässä ovat usein minuutilleen aikataulutettuja, sillä sukua ja ystäviä on sillä suunnalla paljon. Mikäli vain mahdollista, koetan mahduttaa reissuuni edes muutaman tunnin, jolloin minulla on aikaa tehdä lempparijoensuujuttujani ja nähdä suosikkijoensuupaikkojani. Niitä, joita olen jäänyt kaipaamaan ajoilta, jolloin asuin Joensuussa tai sen kupeessa. (Esimerikiksi Houkutuksessa on käytävä aamiaisella tai edes vaniljalatella, Taitokorttelissa pistäydyttävä katselemassa maakunnan käsityötä.)

 

 

 

Kotopuolessa idässä on aina mukavaa käydä, mutta vähintään yhtä mukavaa on palata Helsinkiin. Vaikka olen varmaan ikuisesti helsinkiläisten silmissä (ja, no, oikeastaan myös sydämeltäni) murretta vääntävä maalaistollo, olen viidessä vuodessa ehtinyt kotiutua tänne täysin. On todella vaikeaa kuvitella itseni asumassa taas Joensuussa. En usko, että on mitään, mikä saisi minut harkitsemaan paluumuuttoa. Ei edes ylläolevan kuvan hyvinsyötetty karvaturri.

 

 

// Last week I went East to visit my family. Spent a few days going to flea markets, drinking cups and cups of coffee at various relatives’ and petting dogs and cows. I love visiting my family but I’m also glad I don’t have to live there anymore, haha. Helsinki is the place to be, for me at least.