Late Morning / Early Afternoon

Noin yleisesti ottaen vihaan aamuja. Herätyskellon soiminen on pahin painajaiseni. Aamuisin olen uninen, hidas ja kärttyisä. Suurin toiveeni on päästä takaisin peiton alle, eikä kuudeskaan kuppi kahvia tunnu saavan minua hereille. Aamiaiseksi syön banaanin tai rahkan, mitä tahansa mikä on nopeaa eikä vaadi valmistamista (tai edes pureskelua).

Tämä kaikki koskee kuitenkin vain arkiaamuja. Vaikka aamut voivat olla kurjin aika vuorokaudesta, voivat ne olla myös paras aika vuorokaudesta.

 

20150222_092930800_iOS.jpg

 

Rakastan aamuja, jolloin saa herätä milloin haluaa. Voi ryönäillä yöpaidassa puolillepäivin. Juoda kahvia sängyssä selaillen lehteä, kirjaa tai instagrammia (ekstrabonuskivaa on, jos se kahvi tuodaan sinne sänkyyn). Aamuja, jolloin voi olla tekemättä mitään tai tehdä mitä vain.

 

20150222_093539406_iOS.jpg

 

Parasta on, kun voi makoilla sängyssä kunnes on nälkä ja vasta sitten nousta tekemään aamiaista. On ihanaa, kun aamupalan tekoon voi käyttää aikaa ja sitten syödä sen kaikessa rauhassa. Parhaita viikonloppuaamiaisruokia ovat croissantit, hedelmät, banaanipannari, kreikkalainen jogurtti ja smoothiet. Uusin tulokas repertuaariin ovat munamuffinit, vähän niinkuin kannettavat yhden munan munakkaat.

 

20150222_095116659_iOS.jpg

 

Ei ole niin väliä, syökö aamiaisen kahdeksalta vai kahdelta. Tai syökö vain jogurttia vai kahdeksan ruokalajin brunssin. Tärkeintä on, että sen saa syödä sitten kun siltä tuntuu. Ja että se on hyvää. Kyseessä on kuitenkin päivän tärkein ateria. 

 

 

// Breakfast is my favourite meal of the day. Period.

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Ajattelin tänään

White is the New Black

20150218_122134472_iOS.jpg

 

Sisustusinto ei ota loppuakseen, eikä kyllä vielä tarvitsekaan. Täällä on yhä tyhjiä nurkkia täytettäväksi (esimerkkinä ylläoleva nurkka joka odottaa sohvaansa). En halua tyytyä mihinkään ”ihan kivaan”, joten paremman puutteessa järjestelen kotona uusiksi jo olemassa olevia esineitä. Eilenkin pistin kirjahyllyn uuteen uskoon. Viikonloppuna ajattelin käydä kirpputoreilla etsiskelemässä sinne ja muualle kotiin lisää täytettä.

 

20150218_123855922_iOS.jpg

 

20150218_123834988_iOS.jpg

 

Haluaisin uuteen kotiin enemmän esille myös jotain oman käden jälkeä. Vaikka tykkäänkin tehdä asioita itse, ovat taitoni ja kärsivällisyyteni valitettavasti rajalliset, enkä kauhean usein saa sellaista aikaiseksi. Yleensä väkerrykseni ovat todella helppoja ja nopeita, koska haluan saada ne samalta istumalta valmiiksi. Toki joskus aloitan pidempiaikaisiakin projekteja, mutta monesti ilkeä pieni ystävä nimeltä kyllästyminen tulee kylään ja työt muuttuvat projekteista ikuisuusprojekteiksi. Ylläolevissa kuvissa näkyy itse askartelemani kello ja maalaamani pikkutaulu. Molemmat melko simppeleitä ja nopeita tekeleitä.

 

20150218_122557753_iOS.jpg

 

20150218_121943837_iOS.jpg

 

Vaikka haluankin hankkia kotiin kaikenlaista, koetan hokea itselleni mantranomaisesti ettei kaikkea lattiapintaa ja jokaista tasoa tarvitse täyttää tavaralla. Haluan nimittäin myös, että kotimme on ja pysyy avarana ja vaaleana ja valoisana. Se onkin sitä päivä päivältä enemmän, kiitos kevään ja auringon. Luonnehdin kotimme sisutusta eräälle ystävälle omasta mielestäni aika osuvasti sanoin ”paljon valkoista, vähän mustaa, siinä se”. (Terkkuja, jos luet tätä! Pus!)

 

20150218_124018110_iOS.jpg

 

Onneksi kukilla on helppo päivittää kotia. Tulppaanit kuolivat odotetusti muutamassa päivässä, ja nyt keittopullomaljakossa majailee ystävänpäivänä saadut neilikat. Valkoisia nekin, tietysti.

 

 

// When it comes to home decor, white is the way to go.

Koti Sisustus DIY