When the sun goes down

 

Olen ollut vuosia samassa, ei-niin-mielekkäässä työpaikassa, välillä opiskelujen ohella, välillä pelkästään työmyyränä. Tänä syksynä päätin palata opintojen pariin ja samalla heittää hyvästit työlleni. Sen lisäksi, että työn ja opiskelun yhdistäminen voi olla aikataulullisesti haastavaa, on se myös yllättävän rankkaa. Pahimmillaan työtätekevällä opiskelijalla ei ole lainkaan aikaa palautua. Ensin sitä pyörii viisi päivää yliopistolla ja kirjastossa ja heti perään tekee koko viikonlopun töitä, ja kas, onkin taas maanantai-aamu ja aika lähteä luennolle.

 

 

 

Toisaalta pelkkien tukien varassa eläminen ei ainakaan pidemmän päälle kauheasti houkuttele, varsinkaan kun ei sellaiseen ole tottunut. Jo lukioaikoina tein töitä iltaisin ja viikonloppuisin, kuutena päivänä viikossa, koska asuin omillani ja vuokra piti maksaa. Ensimmäisen yliopistovuoden keskityin opiskelemaan, mutta rahattomuus alkoi kyllästyttää ja menin töihin tuohon samaiseen paikkaan, mistä nyt olen lähdössä. Joudun opettelemaan säästäväisyyttä ihan uudella tavalla. Ulkona syöminen, shoppailu ja matkustelu ei onnistukaan enää ihan tuosta vaan. Ruokakaupassa joutuu jättämään italialaiset tagliatellet hyllyyn ja valitsemaan halvinta makaronia. 

 

 

Vaikka tulojen putoaminen kauhistuttaakin, tahdon kuitenkin kokeilla myös tätä vaihtoehtoa. Opiskeluun voi nyt keskittyä täysillä, ehkä jopa valmistua aiemmin kuin olin ajatellut. Iltaisin voi (mahdollisen kirjastossa ja Moodlessa roikkumisen lisäksi) viettää ihan vain vapaa-aikaa. Ja entäs ne vapaat viikonloput? En malta odottaa.

 

 

P.s. Kuten olen saattanut joskus jollekin mainita, yksi lempiasioistani maailmassa ovat auringonlaskut. Kuvat ovat viikonloppuna puhelimella laivan kannelta napattuja, täysin muokkaamattomia. Ah!

 

// Sunsets. The best thing ever.