kesäisellä alppimatkalla: vuoristomaisemia

Kesäisen alppimatkan matkakertomus jatkuu kuvatulvallla lumihuippuisista vuorista ja vihreistä laaksoista: Reissun roadtrip-osuudella huristeltiin huikeiden maisemien perässä ympäri Itävallan Alppeja!

Reittivalintojemme pohjana oli toive ajella kohtuullisia päivämatkoja ja bongailla kiinnostavia paikkoja matkan varrelta ilman sen kummempaa matkasuunnitelmaa. Halusimme myös pysytellä pienemmillä teillä ja välttää jo kertaalleen nähtyjä reittejä, joskin Zell am Seen ohittavaa lyhyttä pätkää päädyimme ajamaan kerta toisensa jälkeen.

Gerlosin alppitie

Innsbruckin ja muutaman yön majapaikaksi valitsemamme Kaprunin väliselle ajomatkalle meillä ei ollut sen suurempia odotuksia. Matka kuitenkin yllätti iloisesti – osittain kiitos navigaatioerheeni. Kaikkein nopeimpien teiden sijaan valitsimme lähtökohtaisesti lähempää vuoristoa koukkaavan reitin Zell am Zillerin ja Mittersillin kylien kautta. Jossain niiden välillä unohduin katselemaan kartan sijaan maisemia, jolloin kurvasimme epähuomiossa reitiltä haarautuvalle pikkutielle. Siellä meitä vastassa oli yksityinen tie tulliportteineen, mutta emme onneksi kääntyneet takaisin isommalle tielle kuten osa autoista portilla teki.

Pelkääjän paikalla ennätin hyvin keskittyä näkymien ihailemiseen, mutta mutkaisilla vuoristoteillä kuskin huomio oli (onneksi) muualla, mutta pienillä pysähdyksillä pääsimme molemmat katsomaan kunnolla ympärillemme. Gerlosin alppitien varrelta löytyi ensin sivubisneksenä kotieläintoimintaa pyörittävä hotelli, jonka terassille pysähdyimme kahville ja maisemia katselemaan. Lapsiperheiden täyshoitolomiin keskittyvässä hotellissa oli alkuiltapäivästä rajallinen tarjoilu, joten päädyimme kakkubuffetin äärelle. Ei huonompi kahvihetki!

Varikkopysähdyksen jälkeen jatkoimme matkaa kohti Kaprunia, kun mutkan (tai muutaman varsin napakan sellaisen…) takana meitä odotti muutoin hiljaisella tiellä ruuhkainen näköalapaikka. Vuorien väliin laaksoon ja järvelle avautuvat maisemat selittivät – ja oikeuttivat – tietullit, ja jäimme kuvailemaan tien reunaan pidemmäksi aikaa. Kaiken kaikkiaan koko reissun ajan teillä oli yllättävän rauhallista eikä maisemareiteilläkään ajettu letkana. Muihin turisteihin törmäsikin lähinnä juuri tuollaisilta kuvauksellisilla pysähdyspaikoilla, mistä sitten kukin jatkoi omaan tahtiinsa yksi kerrallaan eteenpäin.

Grossglocknerin alppitie

Kaprunista eka päiväreissumme suuntautui Grossglocknerin alppitielle. Alppitie oli yksi ainoista etukäteen valituista kohteista, ja sen läpi ajamista suositeltiin kaikissa roadtrip-vinkeissä. Siinä missä Gerlosin vajaan viidentoista euron tietulli herätti alkuun hämmennystä, Grossglocknerin tien neljänkympin maksun kohdalla osattiin jo odottaa vastinetta rahalle. Ihan pelkkiä maisemia rahalla ei tosin osteta – googlailin, että pahimpien lumisateiden jälkeen vuoristotietä aurataan useampia päiviä ennen kuin se saadaan taas käyttöön. Nyt keskellä kesääkin osa lumipenkoista tien reunalla kohosi ihmisen korkuisiksi enkä yhtään ihmettele, että talviaikana kunnossapito voi olla hieman työläämpää.

Loputtomalta tuntuvien serpentiinimutkien jälkeen pääsimme tien korkeimpaan kohtaan  2500 metriin. Paikalle oli pystytetty kahvila, jonka terassille pysähdyimme hetkeksi kahvin ja kakun pariin. (Erilaiset kakut tuntuvat muuten olevan Itävallassa huomattavasti yleisempi herkku kuin meillä koti-Suomessa.)  Pilvet eivät päässeet rinteiden yli vuoren huipulle, ja puolen tunnin kahvihetken aikana onnistuin kärventämään olkapääni niin, että loppuloma sujuikin t-paidassa herkkää hipiää suojellen. Oltiin pohdittu etukäteen avoauton vuokraamista ainakin pienelle osalle roadtripista, mutta auringolta suojaa tarjoava menopeli ei ollut  loppupeleissä lainkaan huono vaihtoehto…

Zell am See

Wienin, Salzburgin ja Innsbruckin lisäksi olisin osannut nimetä ennen matkasuunnitelmien tekoa Itävallan kaupungeista vain Zell am Seen. Kaupunki sijaitsee ihan tukikohtamme Kaprunin vieressä, joten oli meille varsin luonteva kohde. Zell am Seen pieni keskusta oli suloinen, ja olisin hyvin voinut jäädä johonkin paikallisista hotelleista yöksikin! Sen sijaan teimme melko pikaisen muutaman tunnin pysähdyksen ja keskityimme pyörimään lähinnä keskustan pääkaduilla ja järven rannalla. Yleistä fiilistelyä kummempaa tekemistä Zell am Seessa tosin tuskin olisi juuri ollutkaan, sillä turismi keskittyy hotellielämään ja tietysti ennen kaikkea talvella laskettelulomailuun.

Kaprunin ja muiden reitillemme osuneiden kylien ja keskusten rinnalla Zell am See oli selkeästi kohdistettu varakkaammille vierailijoille. Matkalla törmäsimme useampaankin ainakin neljän tähden loma- ja laskettelukeskukseen, mutta Zell am Seen pramea Grand Hotel asettui ihan omaan luokkaansa! Pystyin kuvittelemaan hotelliin jonkin Poirot- tai Miss Marple -tyylisen yläluokan murhamysteerin, jota ratkotaan iltapäiväteen ja illan cocktail-hetken lomassa. Olisin halunnut jäädä kahville hotellin terassille, mutta osa siitä oli lounasajan jälkeen suljettu ja avoimen alueen kaikki pöydät jo täynnä. Kahvittelun sijaan nappasimme pienestä kioskista jätskit ja istahdimme rantakadun varrelle ihailemaan maalauksellista järveä toisesta kuvakulmasta.

Kitzhornstein

Maisemien suhteen reissu oli onnellisesti nousujohteinen (myös kirjaimellisesti)! Vuoristoteiden valloittamisen jälkeen otettiin tehokkaammat kulkupelit käyttöön eli siirryttiin hissiin. Ihan Kaprunin lähellä on Kitzhornstein-vuori ja saman niminen laskettelukeskus, jossa pääsee kesälläkin nousemaan kolmeen tonniin. Huipulle on rakennettu kunnon turistikeskus näköalapaikkoineen ja ravintoloineen, ja illan pimeydessä tehokkaasti valaistu rakennus loistaa aina Kapruniin asti. Ylös kivuttiin ensin perinteisellä gondolihissillä, sitten tuolihissillä ja lopuksi vielä isommalla gondolihissillä. Laskettelun suhteen täysin kokemattomalle jo hisseillä kulkeminen oli elämys, ja etenkin tuolihississä maisemat olivat huikeat. Alaspäin laskeutuessa bongattiin jopa pari murmelia vuorenrinteeltä päivää paistattelemasta!

Suunnattiin paikalle heti aamusta, mikä osoittautui erinomaiseksi päätökseksi: Vältimme paitsi pahimmat ruuhkat, ennen kaikkea myös polttavimman paahteen. Etenkin tuolihississä istuskellessa aurinkolasitkaan eivät tuntuneet riittävän silmien suojaksi, ja mustien housujen peittämät koivet saivat kiitettävästi lämpöä. Vinkkinä pahimman turistimassan välttämiseksi suosittelen vuoren sisällä kulkevan käytävän päähän rakennettua pienempää näköalatasannetta, jonne puoletkaan ylös asti hissillä tulleista ei tuntunut löytävän. Takaisinpäin yläviistoon nousevassa tunnelissa vaeltaessa tosin huomasi, että kolmessa kilometrissä ilma oli ohuempaa ja lähes olemattomankin ylämäen kapuaminen tuntui melko rankalta. Tunneliin ei ollut varmasti ihan turhan takia ripustettu kylttejä, joissa suositeltiin ottamaan rauhallisesti…

Lue myös:
Kesäisellä alppimatkalla: Innsbruck
Viisi vinkkiä kesäiselle alppimatkalle Itävaltaan