hyvän arkipäivän palasia
Aikainen aamu. 5 AM Clubin kannattajat ja monet muut aikaisen herätyksen nimeen vannovat hehkuttavat monivaiheista aamurutiiniaan, mutta omalla kohdallani aamujen parasta ajankäyttöä on suunnata suoraan töihin. Parhaina aamuina heräilen vaivatta ennen kuutta ja ehdin toimistolle jo seitsemäksi. Muut aloittelevat työpäiväänsä aikaisintaan kahdeksalta ja useimmat vasta juuri ennen yhdeksää, joten saan kahlata illan aikana kertyneet meilit läpi kaikessa rauhassa vain kahvikuppi kaverinani. Senkin jälkeen ehdin kahlata leijonanosan to do -listaani ennen toimiston arkihyörinän käynnistymistä. Olen töissä tehokkaimmillani ja keskittymiskykyisin aamupäivällä, ja hyvissä ajoin ennen neljää kotiuduttuani jatkan samalla vedolla vielä kotihommien tai harrastusten parissa!
Luurivapaa työpäivä. Huomasin kesällä, että työpäivä rullaa vailla turhia keskeytyksiä ja muutenkin paremmalla flow’lla, kun puhelimen jättää päivän ajaksi takin taskuun tai kassin pohjalle. Poissa silmistä, poissa mielestä -logiikan suhteen psyykeni on selkeästi taaperon tasolla: En kaipaa taskussa majailevaa puhelinta, mutta pöydällä olevan luurin kyllä nappaan refleksinomaisesti käteen ja löydäni itseni Instagramin syövereistä ennen kuin ehdin someriippuvuutta sanoa. Pidin tänään pitkästä aikaa puhelimettoman päivän, ja niin vain tunnit hujahtivat kuin huomaamatta paremman keskittymisen siivittämänä.
Eväät. Olen päässyt vaivihkaa lipsumaan lupauksestani pysyä pois lounasravintolan notkuvan buffetpöydän ääreltä. Tänä aamuna kuitenkin pakkasin evääksi eilen kokkaamaani porkkanaraasteella ja kirsikkatomaateilla höystettyä makaronilaatikkoa sekä samanmoisen rasiallisen vihersalaattia. Monipuolista, kohtuullista (toisin kuin buffetkäyttäytymiseni) ja puoli-ilmaista! Viime viikkoina olen laajentanut eväsmentaliteettia myös välipalan puolelle, sillä päivittäisten proteiinivanukkaiden sijaan olen kiikuttanut duunipaikalle oman ruisleipäpussin, margariinin ja leivänpäälliset. Silkkaa säästöä, ja nälkäkin pysyy parin ruispalan jälkeen pidempään kurissa!
Iltalenkki. Etenkään näin iltojen hämärryttyä ei tekisi mieli noista sohvan nurkasta enää kerran kotiin päästyään. Joka kerta raikkaan ilman ja kevyen liikunnan tuoma fiilis sekä yli-inhimillisen aikaansaavuuden tunne kuitenkin palkitsee! Tämä toimikoon muistutuksena ennen kaikkea itselleni, sillä Netflixin kutsu on viime viikkoina ollut varsin painokas… Kaamosväsymykseen taipuvaisen syvällä (ja nuutuneella) rintaäänellä tosin mainittakoon, että raikkaan ilman substituuttina piristymisen suhteen toimii hyvin myös kuntosalin kirkas keinovalo. Tämän ja muita edelleen oikein käyttökelpoisia vinkkejä pimeyden selättämiseen raapustelin muuten pari vuotta sitten tänne.
Riittävä uni. Ei aikaista aamua ilman aikaista nukkumaanmenoa! Tarvitsen kahdeksan tuntia unta – kuten aikuiset keskimäärin, vaikka moni väittääkin olevansa poikkeus tutkittuun sääntöön. Jotta herää kuudelta, unten mailla on oltava siinä kymmeneltä. Jotta puolestaan unen päästä saa kiinni viimeistään kymmeneltä, peiton alla on hyvä olla silmät ja puhelin kiinni puolen maissa. Ihan pikaisiinkin iltatoimiin kuluu yllättävän paljon aikaa, joten yksinkertaisella matematiikalla hampaiden ja naaman pesut on siis aloitettava jo yhdeksältä. Tähän aikaan vuodesta se ei tosin ole ongelma, sillä monena iltana taistelen lämpimän peiton houkutusta vastaan jo pian kahdeksan jälkeen…