elokuun parhaat
Kuva: Maddi Bazzocco – Unsplash
Elokuun paras juhlan aihe: Parhaan ystävän kihlajaiset
Aina lapsuusajoista asti paras ystäväni meni kesällä kihloihin, ja saan kunnian toimia kaasona ensikesäisissä häissä ja niiden valmisteluissa. En malttaisi lainkaan odottaa, sillä tulevat häät ovat ensimmäiset, joihin pääsen näin aikuisiällä osallistumaan. Lisäjännitystä hommaan tuovat kaason tehtävät: vaikka ystäväni tahtoo järjestää helposti lähestyttävät ja niin hääparille kuin kaasoille ja bestmanille stressivapaat juhlat, puhe täytyy tietysti valmistella ja polttarit järjestää. Kihlaus itsessään oli jo heinäkuun uutinen, mutta tapausta juhlittiin vasta elokuun puolella. Pienimuotoisissa pihajuhlissa tarjoiltiin sormuksen muotoisia herkkuja kuten donitseja ja rinkulakarkkeja – miten suloinen idea!
Elokuun paras fiilis: Freesimmät elämäntavat
Kerroin jo pari viikkoa sitten suunnitelmista keskittyä terveellisempään ruokavalioon, ja ilokseni päätös on pitänyt hyvin. Kohtuullisempien annoskokojen ja hiilarimäärän myötä olo on ollut ihanan raikas ja kevyt, mikä puolestaan on innostanut liikkumaan enemmän. Hyvinvoinnin pyhän kolminaisuuden viimeinenkin palanen eli uni on niin ikään kohdillaan, kun loman jälkeen unirytmi on asettunut uomiinsa klo 22-06 yöuniin.
Elokuun paras ostos: Tekokynnet
Ei hätää, jos ensimmäinen mielikuvasi tekokynsistä on ysärin paksut muovilärpäkkeet, jotka eivät pysyneet paikoillaan varttia pidempään – minunkin nimittäin oli. Olen valitettavan vannoutunut kynsien repijä, ja kynteni ovat kroonisesti melko kamalassa kunnossa. Kauniista kynsistä haaveillessa eksyin kynsiteknikoiden ja akryylikynsien kautta tutkimaan vaihtoehtoja kotimanikyyriin ja päätin testata Kissin tekokynsiä (Sokokselta, klik klik). Valitsin ”lyhyen” mallin, mutta omalla mittapuullani nekin osoittautuivat p i t k i k s i. Kynsiä voi onneksi saksia ja viilata mielensä mukaan, joten nappasin pituudesta muutaman millin pois. Kynsille lupaillaan paketissa viikon kestoa, mutta Youtuben ihmeellisessä maailmassa jotkut ovat saaneet liiman pysymään jopa pari viikkoa. Mikä parasta, kynsilakka pysyy tekokynsillä lohkeilematta hamaan loppuun asti!
Elokuun paras kohde: Tampere
Kesäloman kohteista myös etenkin Koli ja Hanko olivat ihania, mutta Tampereen reissusta en ole vielä kertonutkaan! Suuntasimme Tampereelle junalla Kuopiosta suoraan Itä-Suomen roadtripin jälkeen. Yhden työn miniloma rakentui Rammsteinin keikan ympärille, mutta reilussa vuorokaudessa ehti onneksi nähdä vähän muutakin. Raflarintamalta testasimme pari rennompaa olutravintolaa, Gastropub Tuulensuun ja Panimoravintola Plevnan, joissa molemmissa ruoka oli varsin herkullista. Fiinimmän ruokailun puolelta kiinnostaisivat ainakin 50 parhaan ravintolan listalle yltäneet C, Kajo, Ravinteli Bertha sekä Ravinteli Huber. Tampere vaikutti sen verran hauskalta paikalta, että mietimme mahdollisesti tulevan vuodenvaihteen juhlistamista siellä. Kenties siinä yhteydessä sitten visiitti johonkin noista!
Elokuun paras biisi: Puolet Taylor Swiftin uuden levyn kappaleista
Ekan kuuntelun jälkeen mietin, että ”pöh mikä levy, ei juuri yhtään tarttuvaa tai muutenkaan kiinnostavaa biisiä”. Toisen kuuntelukerran jälkeen olin jo ihan koukussa, ja reilun viikon aikana olen ehtinyt kuunnella levyn läpi jo lähemmäs kymmenen kertaa. Omiksi lemppareikseni ovat nousseet levyn puolivälissä peräkkäin soivat Miss Americana & The Heartbreak Prince, Paper Rings, Cornelia Street, Death By A Thousand Cuts, London Boy ja Soon You’ll Get Better.
Elokuun paras sarja: Suits
Yleensä olen vinkannut tässä kohtaa kuukauden parhaan kirjan, mutta elokuussa en saanut luettua yhtä ainoaa kirjaa alusta loppuun. Hesarin jutun inspiroimana aloittelin jo pitkään lukulistallani ollutta Robin Sharman 5 AM Clubia, mutten vielä toistaiseksi ole täysin vakuuttunut (tai vaikuttunut). Nooran ja Nooran Perjantain Parhaat -podcastista puolestaan bongasin vinkin Jill Santopolon Kun sanat eivät riitä -kirjasta, johon ajattelin tarttua 5 AM Clubin rinnalla.
Elokuun parhaan kirjan sijaan nostan esille kuukauden parhaan (joskin muuten jo vanhan) sarjan, Suitsin. Katsoin sarjaa vuosien ajan Netflixin julkaisutahdissa, mutta seiskakauden mid-season finalen jälkeen uusia jaksoja ei pitkään aikaan kuulunut ja jossain vaiheessa lakkasin odottamasta. Nyt uutta katsottavaa etsiessä huomasin kauden vikojen jaksojen olevan saatavilla. Sarja on edelleen juuri niin hyvä kuin muistelinkin! Suitsia ja toista suosikkiani, Billionsia, yhdistävät bisnesmaailman miljöö, juonittelu ja upeat naiset, joista ykkönen on tietysti upea Donna.