heinäkuun kootut

Juuri sopivasti heinäkuun aloittaneen yhdeksän päivän työputken jälkeen Reetta tuli Helsinkiin viikonlopuksi. Käytiin muun muassa Taidehallin Tom of Finland -näyttelyssä ja leffassa katsomassa ihana Me Before You. Leffoista ja museoista muodostuikin heinäkuun vapaa-ajan teema!

Reetan vierailun lisäksi pääsin leikkimään turistiopasta, kun äiti ystävineen tuli Helsinkiin kuun lopulla. Brondassa illallistamisen ohella viikonlopun ohjelma oli varsin kulttuuripainotteinen, kun käytiin sekä Designmuseon ihanassa Eero Aarnio -näyttelyssä että kesäseikkailulistallekin päässeessä Museum of Broken Relationships -näyttelyssä. Designmuseosta on muodostunut meille jo perinne, sillä käytiin myös kaksi vuotta sitten kesällä siellä tutustumassa Ilmari Tapiovaaran tuotantoon! Koko alkukesän odottamani Museum of Broken Relationships tuotti pienen pettymyksen: ajatus kiehtoo, mutta 63 erotarinaa ja särkynyttä sydäntä oli yksinkertaisesti liikaa kerralla käsiteltäväksi.

heinäkuu1.jpg

Kuun puolivälissä vietettiin kaveriporukan perinteinen mökkiviikonloppu. Parin päivän aikana putosi talviturkki ja menetin viimein Cards agains humanity -neitsyyteni juuri meidän jengiä varten tehdyllä spesiaaliversiolla. Mökkireissua lukuun ottamatta ystävien näkeminen jäi heinäkuussa syntisen vähiin. Susan kanssa tehdään suunnitelmia aina parin viikon päähän ja ehdittiinkin niin kahville, leffaan kuin Kauppatorin kalaravintolaan, mutta ex tempore -kahvittelut ja illanvietot jäivät harmillisen vähälle. Odotan jo salaa syksyä ja rennompaa aikataulua, jossa nelikymmentuntinen työviikko ei rajoita lounastreffejä tai afterwork-viinejä!

Me Before You -leffan lisäksi kävin elokuvissa katsomassa Julie Delpyn ohjaaman ja tähdittämän ranskalaisfarssi Lolon sekä huikean The Dressmakerin. Ensimmäistä en voi suositella kenellekään, jälkimmäistä sen sijaan lämpimästi ainakin kaikille mustemman huumorin, ihanan Kate Winsletin ja vintagemekkojen ystäville.

heinäkuu2.jpg

Kesäkuunkin jälkeen kuin ihmeen kaupalla jokailtaisina jatkuneiden ihonhoitorutiineiden inspiroimana kävin laittamassa kulmat ja ripset kuntoon kosmetologilla. Siitä kirjoittelinkin jo täällä! Innostuin ammattilaisen taikomasta skarpimmasta ilmeestä niin, että päätin hakea ammattiapua myös kynsien – toisen ikuisen murheenkryynini – kanssa. Parin viikon takaisen shellac-lakkauksen jälkeen en ole sortunut helmasyntiini eli kynsien lyhyemmäksi repimiseen kertaakaan!

Kuukauden lempparit: HBO:n The Magicians, loppukuusta löytynyt pitkään kadoksissa ollut lukemisen ilo, Bon Temps -kahvila

Kuukauden kirjat: Mia Kankimäen ”Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin”

suhteet oma-elama suosittelen