Kuva: Maddi Bazzocco  – Unsplash

Syyskuun paras uutinen: Lempipodien paluu!

Syyskuussa i h a n a  Perjantain Parhaat -podcast palasi viikottaiseen julkaisurytmiin, ja kuun vaiheessa kerrottiin myös Sita Salmisen ja Veronica Verhon Poks-podin jatkumisesta. Molempien aiemmat kaudet ovat olleet ihan lemppareitani, ja ilman uusia jaksoja viikottainen podivalikoimani olikin jäänyt jo vähän turhan kapeaksi. PP:n ja Poksin lisäksi kuuntelen viikottain Nonsensea sekä Gretchen Rubinin ja Liz Craftin Happier-podia, mutta yrityksistä huolimatta en ole saanut laajennettua oikeasti viihdyttävien tai kiinnostavien podcastien listaa sen isommaksi. Niin Perjantain Parhaissa, Poksissa kuin Nonsensessa vetoaa rehellisyys ja aito arki, jota somessa ei podeja lukuun ottamatta juurikaan näytetä. Näillä kriteerein seuraavana testissä on Hei Baby -podcast, joka kuulostaa saaneen paljon kehuja monesta suunnasta!

Syyskuun paras fiilis: Treeniendorfiinit

Olen syytänyt Elixialle rahaa aina helmikuusta asti, mutta käynyt kuntosalilla tähän asti  yhteensä kahden käden sormilla laskettavia kertoja. Yhtenä syyskuisena lauantaina iski  kuin tyhjästä pakottava tarve liikuttaa kroppaa, ja harvinaisessa motivaationpuuskassa kirmasin saman tien salille. Lauantai-illan treeni ei jäänyt kuun ainoaksi, mutta valehtelisin jos väittäisin salilla käymisen tulleen saman tien osaksi arkeani ja saliharrastuksen jatkuneen säännöllisesti. Lähteminen on aina yhtä vaikeaa, mutta fiilis treenin jälkeen joka kerta yhtä palkitseva. Ehkä lokakuu voisi olla säännöllisemmän liikunnan tsemppikuukausi?

Syyskuun paras ostos: Noshin alemekot

Bongasin Perjantain Parhaat -Facebook-ryhmästä suosituksen Nosh-leggingseistä, mutta leggingisien sijaan päädyin tilaamaan verkkokaupasta jotain ihan muuta. Olin kaivannut arkipukeutumiseeni rentoja mutta skarppeja mekkoja, ja Noshin alelaarista löysin niitä kerralla kaksin kappalein: vyötäröltä nyörillä muotoiltavan, valko-beigeraidallisen sekä syvänvihreän ja taskuilla varustellun. Suomalaisen Noshin (linkki verkkokauppaan, ei yhteistyö) vaatteet on tehty sertifioidusta luomupuuvillasta ja valmistettu Euroopassa, ja vaatteet tuntuvat kieltämättä ihan eriltä kuin minulle tutumman Lindex-HM-Vero Moda -akselin tuotteet.  Noshin vaatteita myydään myös vaatekutsuilla, joiden luulin jo jääneen ysärille yhdessä Tupperware-kutsujen kanssa, mutta verkkokauppa ilmaisine palautuksineen ja paketissa suoraan mukana tulleine palautuskoodeineen toimi varsin kätevästi.

Syyskuun paras kohde: Oulu

Kuun kivoin (ja toki samalla ainoa) reissu kohdistui syksyiseen Ouluun. Pitkän viikonlopun mittaisella reissulla ennätin muun muassa ystävien kanssa brunssille Tubaan,joka oli itselleni uusi tuttavuus. Oulussa olen aiemmin brunsseillut vain Roosterissa, mutta tunnelmaltaan kotoisampi, lämpimämpi ja sunnuntaisempi Tuba osoittautui ihastuttavaksi uudeksi tuttavuudeksi. Osuimme sattumalta kerran kuussa järjestettävälle vegaaniselle brunssille, jossa sekaanikaan ei jäänyt kaipaamaan mitään. Punajuuri-”vuohenjuusto”-salaattia mussutin autuaasti edes tajuamatta, ettei juusto ollut taatusti vuohea nähnytkään! Syksyinen Oulu näytti muutenkin niitä parempia puoliaan ja kuiskaili korviin ehdotuksia paluumuutosta lapsuuden kotikaupunkiin, mutta ravistelin itseni pikaisesti hereille mielikuvilla Pohjois-Pohjanmaan talvesta.

Syyskuun paras biisi: Pyhimys – Muistuta mua

Viime aikojen soittolistat ovat pyörineet pitkälti Spotifyn Suomi Top 10 -listan ja syksyn Vain elämää -versioiden ympärillä (jotka tosin ovat tällä hetkellä melko lailla sama asia…) Syyskuun kuunnelluimmaksi biisiksi nousi Pyhimyksen ihana Muistuta mua, ja tiukasti peesissä Samu Haberin Vain elämää -vedot – etenkin Ikuinen vappu ja Ei kukaan tuu sulta tuntumaan. Kokosin alkusyksyn lempibiisejä omalle Spotify-listalleen, jonne lisäilen uusia ja uusvanhoja suosikkeja nyt lokakuussakin.

Syyskuun paras kirja: Jill Santopolon Valo jonka kadotimme

Tartuin Santopolon teokseen Perjantain parhaat -podin Noorien suosituksesta (kyllä, samat Noorat taas!), ja luin parissa päivässä kannesta kanteen. Lukublogeissa kirja ei ole saanut kovin mairittelevia arvioita, mutta itse löysin siitä paljon hyvääkin. Monia tuntuu ärsyttäneen teoksessa pääosin kaksi asiaa: Kerronnan muoto, jossa päähenkilö kertoo hänen ja elämässään eri tavoin läpi vuosien mukana kulkeneen ensirakkautensa tarinaa jälkikäteen kuin halutakseen vielä tallentaa sen kaiken, sekä naiskertojan (kieltämättä itseänikin ajoittain raivostuttanut) vellominen ja roikkuminen nuoruuden rakastetussa vielä vuosien jälkeenkin. Kirjaa lukiessa kiehtovinta oli kuitenkin asettua juuri noiden asioiden yläpuolelle ja peilata kertojan kautta sitä, millaisia merkityksiä kukin meistä elämänsä tapahtumille antaa jälkikäteen ja millaista tarinaa itselleen ja muille yleisöille rakentaa.

Syyskuussa luin myös Anna Toddin One Direction -fanfictionista alkunsa saaneen After-kirjan, jolle annoin BookBeatissa vaivaiset kaksi tähteä viidestä. Lajinsa eli nuorille naisille suunnatun rakkaushömpän edustajana After oli toki ihan kelvollinen, mutta 465 sivusta olisi voinut leikata varmasti 200 pois tekemättä kirjalle lainkaan hallaa –  päinvastoin. Elokuussa aloittamani Robin Sharman 5 AM Clubin suhteen luovutin ainakin toistaiseksi, mutta Orjattareni (eli Handmaid’s Tale) etenee hitaasti mutta varmasti muun lukemisen ohella!