Eilen lähdin töistä perjantain kunniaksi jo ennen neljää ja kotimatkalla pohdin, miten maailma näyttää jotenkin erilaiselta kuin yleensä. Viimein tajusin, etten ollut nähnyt pilvetöntä taivasta, kuivaa asfalttia ja auringonvaloa pitkiin aikoihin. Kevät! Tänään ihanasta säästä ei ollut enää tietoakaan, kun kaupungilla pyörähtäessä taivaalta tippui niskaan jotain lähinnä märiltä tiskiräteiltä tuntuvaa. Piilouduin harmaalta maailmalta Kluuvin Robert’siin (tai no, siinä vieressä sijaitsevaan Sir Robert’s Tea -kahvilaan) ja herätin baristoissa pahennusta istumalla britti-Cosmon parissa reilut puoli tuntia vielä kahvikupin tyhjennyttyäkin – kunnes kaikki muut pienenpienen kahvilan asiakkaat olivat ehtineet vaihtua vähintään kertaalleen.

Tammikuu on tuntunut yhtä aikaa käsittämättömän pitkältä ja sujahtanut vauhdilla ohi. Arjen (ja siitä palautumisen) rinnalla kuukauteen ei mahtunut juurikaan selkeitä kohokohtia, mutta helmikuusta sen sijaan on tulossa yhtä juhlaa! Heti ensi viikolla päästään nollaamaan vuoden verran valmisteltu Helsinki Business Symposium iltagaalassa, siitä parin viikon kuluttua juhlistetaan minun ja tismalleen samana päivänä syntyneen kaverin siirtymistä turhista turhimpaan 22 vuoden ikään, ja tismalleen neljän viikon päästä vuorossa ovat KY:n synttärit eli Vuosijuhla! Kaiken juhlinnan vastapainoksi ja seminaariprojektin jälkeen tyhjentyvää kalenteria täyttääkseni ilmoittauduin henkilöstojohtamisen kurssille. Lisäksi kalenteriin on merkattu ainakin iskän Helsinki-visiitti sekä yksi mahdollinen mökkireissu, joten tekemisen puutetta tuskin on lähiaikoina tiedossa…

Pääsen huomenna haaastattelemaan vain hieman itseäni vanhempaa tyyppiä, joka on reilussa viidessä vuodessa tehnyt perustamastaan firmasta miljoonaluokan menestyjän. Haastattelu tehdään englanniksi aamuyhdeksältä, ja ensimmäiset ajatukset homman varmistuttua olivat paniikinomainen jännitys omasta, ruosteisesta kielitaidosta sekä kevyt ärsytys normaalia aikaisemmasta aamuherätyksestä. Lopulta pysähdyin ajattelemaan asiaa ja tajusin, että kaikista ihmisistä juuri minä pääsen tosiaan haastattelemaan menestyneen jenkkifirman perustajaa ja toimitusjohtajaa. Turhasta itsekritiikistä ja ennen seitsemää soivasta herätyskellosta viis – ei tällaista mahdollisuutta tarjota ihan jokaiselle kultalusikalla.

Vietin lauantai-illan Sex and the City -leffaa tuijottaen, kun tajusin että minun on pakko päästä New Yorkiin. Olen parantanut/pahentanut yhtäkkistä tarvetta Google Earth -seikkailemalla Manhattanilla, tekemällä säästösuunnitelman ja tutkimalla Ebookersista mahdollisia hotellivaihtoehtoja. Keväällä 2016 lähden New Yorkiin. (Sanokaa pliis etten ole ainoa, jonka mielestä Google Earthin mobiiliversio on ihan sairaan siisti ja pilvenpiirtäjien katseleminen yläviistosta tuntuu vähän kuin lentäisi kaupungin yllä!)

Mulla ja Helsingillä on muutenkin menossa joku kahden ja puolen vuoden kriisi, sillä ensimmäistä kertaa koskaan haluaisin oikeasti lähteä vaihtoon. Aina ennen ajatus vaihdosta kaikkine käytännön säätöineen on tuntunut vähän ahdistavalta, mutta ”pakko lähteä, koska kaikki muutkin ja myöhemmin kaduttaa jos en”.  Olen suunnitellut vaihtoa hamaan tulevaisuuteen osaksi maisteriopintoja ja sitä paitsi haku viimeiselle kandivuodelleni 2015-2016 päättyy jo tämän kuun lopussa, joten ihan heti en ole karkaamassa maailmalle. Kyltereille tyypillisen Aasian-vaihdon tai jenkkiunelmien sijaan haaveissa siintää lukukausi Wienissä, jossain muussa saksankielisessä kaupungissä tai aina-niin-ihanassa Pariisissa…