sunday mood

Sunnuntai starttasi vähän tahmeasti eilisten rapujuhlien jälkeen – heräilin kyllä suht hyvissä ajoin kymmenen aikaan, mutta rankka aamukahvihetki blogeja lukien vaati veronsa ja palasin peiton alle vielä muutamaksi tunniksi. Onneksi olen oman kuolevaisuuteni tiedostaen pitänyt kalenterin tämän päivän osalta täysin tyhjänä… Ihan koko päiväksi ei kuitenkin huvittanut jäädä neljän seinän sisälle vellomaan omaan vetämättömään oloon, joten raahauduin ihmisten ilmoille uuteen lempikahvilaan, tämän viikon torstaina Kamppiin avattuun Espresso Houseen. Kuvat tosin ovat hieman freesimmiltä fiiliksiltä viime tiistailta, kun pyörähdettiin vielä ennen paluutani Helsinkiin toisessa kantapaikassani, oululaisessa Roosterissa.

12.27.26.jpg

Alkava viikko kuluu aika tiiviisti duunissa, kun hamstrasin pari lisävuoroa ja vietän ensi viikonlopunkin töissä. Keskiviikon vapaan ajattelin hyödyntää vanhasta työpaikasta kirjoittamani harjoitteluraportin viimeistelyyn, joten viikon ainoaksi töiltä ja opiskelulta täysin vapaaksi päiväksi jää perjantai. Torstaina vietetään Susan kanssa viimein pitkään suunniteltua ja moneen kertaan siirrettyä tyttöjen leffailtaa ja perjantaina ajattelin kokeilla, josko mahtuisin Kansallisbaletin Onegin-näytökseen 15 euron hintaisella viime hetken opiskelijalipulla. Duuniputkesta huolimatta varsin kiva viikko siis tiedossa!

12.26.29.jpg

12.26.57.jpg

suhteet oma-elama