viikon parhaat

Bon Temps Cafe

Kävin viime perjantaina Susan kanssa aamukahvilla Mannerheimintien varrella Bon Temps Cafessa. Kulmakahvila oli täydellinen paikka sateisen aamun viettoon: isoista ikkunoista saattoi katsella sadetta kahvikupin äärellä ja ihmetellä koiranilmallakin ohi juoksevia lenkkeilijöitä. Sitä paitsi, paikan voisilmäpulla oli aidosti 5/5 eli parasta pullaa, mitä olen aikoihin (tai ehkä jopa koskaan) syönyt. Vahva suositus.

20160715_104744a.jpg

Kulmien ja ripsien värjäys

Sain yhtäkkiä pari viikkoa sitten päähäni, että minun on  ihan ehdottomasti päästävä kulmien muotoiluun ja ripsien värjäykseen. Kauneuskeidas Heidi K:ssa on harrastettu tehokasta Google-optimointia, vauvafoorumeilla paikasta puhuttiin pelkkää hyvää, ja vapaa aika löytyi vajaan viikon varoitusajalla vapaapäivän aamulle!  Nolottaa tunnustaa, mutta satunnaista kotivärjäystä lukuun ottamatta naamakarvani ovat aina olleet varsin au naturel. Siitä suosta (tai siis, kulmakarvapuskasta) ei omin voimin olisi noustu, mutta ammattilainen muotoili kulmat alta aikayksikön ja värjäsi samalla sekä ripset että kulmat. Siistit kulmat ja entisiä albiinohaivenia reilusti tummemmat ripset antavat meikittömäänkin naamaan sen verran ilmettä, että taidan alkaa kosmetologin kanta-asiakkaaksi.

Paremmat mökkisafkat

Kaveriporukan kesämökkireissu viime viikonloppuna oli kokonaisuudessaan kesän parhaita juttuja, mutta ruokapuolella vietiin homma niin sanotusti nextille levelille. Tein voittajan valinnan ja iskeydyin siipeilijäksi intohimoisten ruoanlaittajien ja kulinaristien ruokatiimiin, ja pääsin nauttimaan muun muassa flank steakista chimichurrilla, mansikka-fetasalaatista ja itseleivotusta leivästä. Vanhuus kai tässä on iskenyt, kun mökkireissulta selviää ilman sen kummempaa krapulaa ja juomisen sijaan olennaisinta tekemistä on syöminen.

20160716_174800a.jpg

Iltalenkit

Viime kesänä innostuin Eiranrannasta ja Etelä-Helsingistä; tämän kesän suosikkilenkkireitit kulkevat puolestaan Ruoholahdessa ja Jätkäsaaressa. Kuikuilen häpeilemättä Jätkäsaaren kerrostalojen kauniisti sisustetuille parvekkeille ja haaveilen elämästä, jossa illat vietetään parvekkeella auringonlaskua omalta polyrottinkisohvalta ihaillen. Myös muun muassa Lapinlahden sairaalan ja Kesärannan sijainti hämmentävän lähellä kotia ovat onnistuneet yllättämään näin neljän Helsinki-vuoden jälkeen – pitäisi varmaan ihan ajatuksen kanssa laajentaa reviiriä ja tutustua kotikaupunkiin eri osiin entistä paremmin!

Pokemon Go

En edelleenkään osaisi nimetä Pokemoneista kuin Pikachun, mutta kännykät kädessä kaupungilla vaeltavien ihmislaumojen tarkkailu saa hymyilemään. Mikä parasta, pelin myötä kaupungin kaikki aikuisiksi kasvaneet nörttipojat ovat rantautuneet kaduille Pokemon-metsälle. Ulkoilumotivaatiota näin välillisesti myös Pokemonista piittaamattomille, win-win!

20160710_211642a.jpg

suhteet oma-elama