Mission impossibru: sietää muiden huonoutta ja omaa keskinkertaisuutta

On kohtalaisen lämmin ja tavanomainen päivä. Erään rauhallisen Espoolaisen lähiön pihalle raikuu house kolmannen kerroksen asunnon ikkunasta. Asunnon sisällä leijuu jännittynyt ja hikinen tunnelma. Ihminen, pää, kädet, keskittyminen. Näytöltä heijastuu vihreää. Monta minuuttia kuluu ilman ihmisen tuottamaa ääntä, kunnes tietokoneen edessä istuva henkilö purskahtaa yhtäkkiseen kirosanaryöppyyn. ”*itun noobi *aska”

Valtaosa suosituimmista peleistä sisältää jonkinlaisen sosiaalisen aspektin. Jos et pelaa aivan yksin tietokonetta vastaan, peleissä ei ole vaikeinta mekaniikan oppiminen tai pelin metatason ymmärtäminen. Vaikeinta on sietää muita ihmisiä. Ja itseään, se on oikeastaan vielä vaikeampaa.

Pelin sisällä päätökset tulee usein tehdä hyvin nopeasti, ilman aikaa punnita eri vaihtoehtoja. Virheitä tulee välillä enemmän kuin onnistumisia. Tästä pääsemme pelien erääseen kirjoittamattomaan, mutta liian usein pätevään sääntöön: oma virhe on aina jonkun toisen aiheuttama, toisen virhe on aina pahempi kuin oma virhe.

Oletan, että ”offline-maailman” tempo on ihmiselle joksenkin ideaali. Ehtii ajatella toisen tunteita ja omien sanojen vaikutusta toisiin ihmisiin. Tottakai välillä teemme vahinkoja, loukkaamme, hiillymme ja kadotamme itsehillintämme. Useimmiten toimimme kuitenkin sosiaalisten sääntöjen mukaan. Kun kaikki tapahtuukin nopeammin, tunneryöpsyjä tapahtuu useammin. Tai no mitä sitä kaunistelemaan: peleissä itsehillintä on yhtä harvinaista kuin hymy tammikuussa rännässä ajavassa aamubussissa.

Minulle on se ja sama, mitä ihminen huutaa kotonaan. Välillä räyhäämisestä tulee energiaa pelata paremmin. Minun ongelmani ovat ihmiset, joiden raivokohtaukset siirtyvät näppäimistön/voice chatin kautta kanssapelaajille. Aina, kun joku mollaa toista pelaajaa pelin aikana, kuvittelen murtautuvani kyseisen henkilön kämppään salaa yöllä ja heittäväni tyypin tietokoneen alas ikkunasta. Jos ei pysty kommunikoimaan normaalisti ihmisten kanssa pelin aikana, ei ansaitse pelata.

Kun kohtaan vihakohtauksensa muille oksentavan pelaajan, olo on kuin hämiksellä konsanaan.

 

Seuraavan linkin kommenteista löytyy jännä tapaus, jossa pelaaja teki sosiaalisen kokeen. Kun joku toivoi hänen tekevän itsemurhan, hän päätti antaa todellisen opetuksen tyypille…

 

 

Pelaajien vihanpurkaukset eivät ole mikään pieni ongelma ja ratkaisuja on vaikeaa löytää. On mahdotonta, että jokainen huutelija oppisi kantapään kautta kuten edellisessä esimerkissä. Onneksi pelien kehittäjät ovat usein lisänneet erilaisia rangaistuskäytäntöjä pelien sisälle. Näin teoriassa vihamielisesti käyttäytyvät saadaan kiinni ja heidän käytöstään ei suvaita. Minusta tarvitaan jotain enemmän. Kokonainen asennemuutos. Samaisen Reddit-linkin keskustelussa monet hyväksyivät hiljaa vihamielisen puheen, koska se mukamas kuuluu pelikulttuuriin. Pelien luoma sosiaalinen ympäristö on ihmisten luoma, jos emme halua sen sisältävän toisten loukkaamista, voimme tehdä asialle jotain. Myös 13-vuotiaat teinit, jotka yleisen mielipiteen mukaan ovat niitä pahimpia äkäpusseja, ovat ihmisiä ja siten ymmärtävät toimia yhteisön normien mukaan. Jos yhteisö hyväksyy ikävän käytöksen, sitä toden totta esiintyy.

 

zvonne