Hoe gaat het met je?

No ihan kivastihan tässä menee.

Tai no. Vietän näillä näkymin koko toisiksi viimeisen viikon suomessa peittojen alla. Kuume hipoo kolmeakytä kahdeksaa, ääneni on kadonnut omille teilleen ja asuntoni takaseinässä on varmaankin kohta keuhkojeni mentävä reikä.

Mutta toisaalta, mikäs tässä ollessa. Yöpöydällä makaa Stieg Larssonin miehet jotka vihaavat naisia sekä The Undutchables, host perheen antama käyttö-opas hollantilaisiin. Flunssa tuli sinäänsä hyvään aikaan, koska muistin, että minun täytyy ostaa varastoon suosikkiteetäni, sillä Nordqvist tee merkkiä en löytänyt Hollannista.

Toisaalta keksisin noin kaksisataa parempaa tapaa viettää viimeiset viikot suomessa, kuin köhien ja sängyn panttivankina maaten.

Olen keskittynyt viime päivät höyhensaarten tutkimusmatkailun lisäksi myös Hollannin kielen opiskeluun. Opiskelen toistaiseksi netin kautta, mutta 14. tammikuuta alkaa myös varsinainen kielikurssi.

Täytyy sanoa, että aika mielenkintoinen kieli. Tosin ruotsin taitamisesta on ollut hyöytä ja siitä, että puhuu eri kieliä jo valmiiksi. Joskus tosin iskee sellainen olo, etten opi tätä ikinä. Jos opin lukemaan, en ainakaan opi ymmärtämään kuultua puhetta…

Tänään tosin oppiminen oli mukavaa ja eteni, kuin juna kuumeesta huolimatta. Uuden oppiminen hyötykäyttöön, siitä mie sitten nautin. Vaikka joskus rehellisesti sanottuna tekis mieli parkua Hollannin kielen lausunnan kanssa.

Tärkeintä on se, että haluan oppia. Todella haluan. Opiskelin myös Englannin itse kaivamalla vanhat kirjat esiin, etsimällä netistä oppimateriaaleja ja poistamalla televisiosta tekstitykset, nyt opiskelen uuden kielen sen vaikutuksen alaisena, luulisi sen olevan altistavampaa.

Tosin nyt joudunkin kommunikoimaan vai kirjallisesti. Ääntä ei tule. Pihinää ja puhinaa, muttei lauseita. Kommunikoin kirjoittelemalla servetteihin, napsuttelemalla sormiani, kiljaisemalla, tömistelemällä ja huitomalla käsiäni.

Tai ehkä vain opettelen reilu vuotiaan hoidokkilapseni kieltä?

Mutta nyt sukellan takaisin vällyjen väliin.