Unelma toteutui – ensimmäinen postaus
Nyt yksi unelmistani toteutui vihdoin. Oman blogin aloittaminen! Vitsi kun tuntuu hyvältä. Kuten sanoin, tämän blogin aloittaminen on ollut mun tosi pitkä unelma tässä kahden vuoden aikana. Isoin kynnys on ollut tän blogin aloittamisessa se, että alan yliajattelemaan kaikenlaista. Lukeekohan tätä mun blogia kukaan, oonko valmis tähän? Nyt kuitenkin tunnen olevani valmis ja innostustakin on ilmassa todella paljon. Nämä ensimmäiset postaukset tulevat varmaan olemaan aika huonoja, mutta toivon, että kehittyisin tulevaisuudessa näitä postauksia kirjottaessa. Ideoita on niin paljon päässä ja kavereilta on saanut kannustusta alottaa tämä blogi. Joten tässä sitä nyt ollaan. Kirjottamassa ihka ekaa postausta!
Tän ekan postauksen kunniaks voisin kertoa pari asiaa itsestäni eli esittäytyä. Olen siis kohta 15-vuotias tyttö, joka tykkää urheilla, tehdä luovia asioita, kehittää itseään ja kuvata. Tykkään myös paljon muodista ja vintagesta. Yritän elää ekologista elämää, mutta tuokin tavoite on vielä vähän vaiheessa. Kuitenkin oon päättänyt, että ostan vaatteita vain kirppareilta ja vähennän punaisen lihan syöntiä. Lempivärejä on keltainen, musta ja valkoinen, joita käytän aika paljon pukeutumisessani. Harrastuksia on paljon, mutta käyn vain musiikkiopistolla laulamassa ja läheisellä kuntosalilla treenailemassa. Muuten teen kaiken muun kavereiden kanssa tai kotona yksikseni. Itselläni on kaksi koiraa, joita rakastan hirmuisesti. Eläimet ovat muutenkin lähellä sydäntäni! Mitä muutahan mä voisin itsestäni vielä kertoa? Ehkäpä tässä on ihan tarpeeks faktoja itsestäni tällä kertaa.
Toivioisin, että tämän blogin aloittaminen kehittäis mua itseäni eteenpäin. Oon nimittäin aika ujo ja ulkonäköpaineinen ihminen. Usein etsin itsestäni aika paljon negatiivisia piirteitä ja ne sitten jää päähän soimaan. Toivoisin tän asian tietysti muuttuvan, mutta sen eteen pitää tehdä kyllä töitä. Blogin avulla voin varmasti parantaa tätä asiaa, sillä tuonhan tänne aika paljon itsestäni asioita esille. Kuvissa tuon mun tyyliä esille, tekstissä omia mielipeiteitä ja asiota. Nytkin vähän jännittää, mitä tästä tulee, mutta enköhän mä selviä!
Kuvat: Tuuli
On ihanaa, että saan jakaa mua itseäni kiinnostavia asioita ja saada myös inspistä muista blogeista! Toivottavasti tää nyt oli hyvä idea alottaa tää bloggaaminen. No senhän näkee sitten tulevaisuudessa, oliko tää mun juttu vai ei.
Ihanaa kesän jatkoa,
xoxo Venla