Elämää pinkissä vauvakuplassa

Olen yrittänyt mahdollisimman pitkään elää ilman tätä pinkkiä kuplaa ympärilläni, mutta eilinen sai tajuamaan että todellakin ympärilläni on tälläinen vauvakupla! 🙂

En pidä hirveästi itse ihmisistä jotka eivät osaa puhua päivästä toiseen kuin samasta iänikuisesta asiasta. Yllättäen olen huomannut että en oikeastaan puhu enään muusta kuin vauvasta ja no häistäkin kyllä, mutta tuntuu että en tiedä enään mistään muusta kuin vauvasta ja sen tarvikkeista.

Lapsen saaminen on minun elämässäni suurin unelmien täyttymys niin tietenkin haluan jakaa onnemme kaikkien kanssa.

Eilen illalla J:ii oli lupautunut heittämään porukkaa baariin.. Kyseessä oli meidän tuttava porukka jonka kanssa minäkin useat baarireissut ja niiden jatkot vietin. Raskauden myötä en kuitenkaan ollut enään niinkään niitä nähnyt joten lähdin sitten vänkäriksi J:iille. Vauvamahani oli yleinen puheenaihe ja oikeasti.. NAUTIN siitä kun pikkuinen sai huomiota.

Hailuoto on pieni paikka ja baarilla näkee tuttuja ihmisiä – AINA.. Päätin että käyn juomassa limukan siinä. Saa tavata tuttuja ja viettää vähän aikaa kuitenkin tuttavieni kanssa. Näin jälkikäteen ajateltuna Hailuoto on myös niin pieni paikka että heti huomenna kylällä on juoru liikkeellä että olen ollut baarissa. Ahdistaa toisaalta kun kuljin alkuraskauden ajan baarissa ja kurkkuuni kaatui välillä reilullakin kädellä alkoholipitoista juomaa.. Enhän minä tiennyt raskaudesta mitään, mutta morkkis on jotain aivan järkyttävää tuosta.

Vauvakuplani on myös niin tiivis että ajattelen muiden ihmisten ajattelevan samoin kun minä, oletan myös että ihmiset tajuavat kipuni sekä että he ajattelisivat raskauden muuttavan minua – reilusti.

Kamala millainen minusta on tulossa! 😀

 

Suhteet Oma elämä

Kun sykse meinasi ottaa sydämen

img_0061.jpg

.. mä äsken vielä uskoin odottaviin huomisiin… vaan pettyä voi niin…

 

Kello on 7 ja herään siihen kun tuleva aviomieheni häärää keittiössä. Hän on lähdössä metsälle.. Itse en kykene tänä aamuna nousemaan, olo on liian surkea.. Mutta toisella tavalla miettien loistava.

J:ii kaataa pannullisen kahvia termariin ja tulee luokseni makuuhuoneeseen. Pussaa minua kevyesti. Hymy nousee kasvoilleni..” Minä rakastan sinua, nuku hyvin”

J:ii painaa eteisen oven kiinni ja minä huikkaan sängystä vielä perään että muistihan hän ottaa kahvitermarin mukaan!

En saa enää unta.. Vähemmästäkin tunteet nousevat pintaan..

Kävelen keittiöön ja katson ulos.. Näen saman kuvan kuin viime vuonna samoihin aikoihin. Mielialani on vain aivan toinen.. Viime syksyinä katsoin usein itkuisin silmin tuota edessäni avautuvaa maisemaa.. Olin itkenyt monesti koko yön.. taukoamatta!

Viime syksynä elimme jumalattoman raakoja aikoja J:iin kanssa… Riidat värittivät elämäämme liikaa ja minä matkustin hermolomalle useasti! Ihminen on ihmisen pahin vihollinen ja se oli silloin aivan totta.

Olin jo vähällä luovuttaa koko asian suhteen, mutta vaikak vihasin J:iin tekoja ja sanoja sisällä rakastin sitä niin paljon että en halunnut antaa periksi.. En vaikka kuolema veisi!

Samaa ajatteli myös J:ii onneksi..

Syksyn mittaan kuitenkin asiat alkoi selviämään kun istuimme oikeasti alas ja kävimme ihan kaiken läpi. Kummatkin sai puhua suunsa puhtaaksi sillä lupauksella että toinen ei ala meukkaamaan vaikka tulisikin esiin kamalia asioita. Tästä keskustelusta lähtien asiat alkoi taas loksahtelemaan paikalleen ja aloimme menemään kohti parempaa!

Nyt kun vuosi on mennyt ja muistelen nuita aikoja minua puistattaa! Ihminen osaa olla oikeasti raaka! Toisaalta mietin taas että hyvä että kävimme läpi tuon vaiheen koska se opetti oikeasti paljon! Niin ja mikä tärkeintä silloin tajusi oikeasti miten paljon toista ihmistä rakastaa.

Kulunut vuosi oli varmasti vaikeimpia vuosiamme kun elimme tai varmasti elämme vieläkin paikaten aiheuttamiamme haavoja. Siitä huolimatta – olen onnellisempi kuin koskaan!

Suhteet Oma elämä Rakkaus