Mihin laumaan kuulut?

 Kuinka uskaltaa puuttua työntekijän pukeutumiseen? Tätä asiaa on minulta toistuvasti kysytty. ”No sanomalla, tietty!” tulee ensimmäisenä mieleen. Jep, kuka uskaltaa heittää ensimmäisen kiven?

Todellisuudessa uusien työntekijöiden kohdalla ongelma on helposti ratkaistu. Yritys, joka kantaa vastuun yrityksensä ilmeestä osana markkinointistrategiaa, sisällyttää yrityksen sisäisen pukeutumisetiketin työntekijän perehdyttämiseen. Lyhyt keskustelu, toiveiden esittely ja hyvä perustelu usein riittää. Asian tärkeyttä ja painokkuutta voi korostaa lyhyellä kirjallisella materiaalilla, josta selviää konkreettisesti toivotut ja sallitut asut, ja tarvittaessa myös tiukka kiellettyjen ”aineiden” lista. Toivottavaa tietysti olisi, että ohjeen tekijä itse ymmärtäisi asiakaskuntansa ja työelämänpukeutumisen alati muuttuvat säännöt. Pienissä yrityksissä, asia hoituu varmasti omin voimin, isoimissa saattaa vaatia hieman asiaan perehtymistä, varsinkin jos yritys toimii useammalla sektorilla, kuten esim. teollisuudessa ja taloushallinnossa. Autan mielleläni tässä!

No, entäs ne vanhat työntekijät, jotka itsepäisesti viisveisaavat omasta ulkoisesta viestistään? Tai pahimmillaan ovat täysin sokeita omille ”erikoisuuksilleen”, joista kahvihuoneessa selän takana supistaan? Aivan ensimmäiseksi yrityksen visuaalisesta viestistä pitää käydä yleisluontoinen keskustelu, ilman sormella osoittelua tai yleensä henkilöstöön menevää keskustelua. Yhdessä voi miettiä, mitä meidän yritys haluaa viestiä arvoistaan. Dynaamisuutta? Luonnollisuutta? Terveyttä? Osaamista? Kodikkuutta? Miltä nämä asiat näyttävät ja mitä yrityksen visuaaliseen ilmeeseen sisältyy. Sitten vasta, miltä meidän pitäisi näyttää töissä, jotta viesti menee asiakkaille perille myös sanattomasti. Kun yriyksen respassa istuu seitsemän naamalävistystä omaava nuori herra ja myyntipalvelusta vastaava tassuttelee palaveriin kotoisasti Reinot jalassa, alkaa yrityksen visuaalinen viesti olla aika kateissa.

Jos silmissäsi alkaa tässä vaiheessa vilistä pieniä identtisiä harmaita tinasotilaita, hengitä syvään. Tässä ei ole kyse tasapäistämisestä! Vaan viestin perille menosta. Jokaiseen joukkoon mahtuu paljon persoonia, mutta meille ihmisilläkin on luontainen halu kuulua laumaan, olla ulkoisesti samanlainen. Kysymys kuuluukin, mihin laumaan?  Halu leimaantua esim. tiettyyn musiikki genreen, poliittiseen näkemykseen, elämäntyyliin, ammattikuntaan tai vain ihan yleiseen kapinahenkeen kuuluu olennaisena osana ihmisen elämää. Näin on kautta aikain ollut, johonkin heimoon on aina ollut hyvä kuulua, koska yhdessä on aina selvinnyt helpommin hengissä. Kuitenkin aina on ollut myös niitä, joiden ego ei mahdu laumaan. Onko se merkki kertakaikkisen ainutkertaisesta ja yliälykkäästä ihmisestä vai merkki salatusta heikkoudesta? Usein se on puhtaasti huomiohakuisuutta, joka syö ryhmädynamiikkaa. Ryhmän, jota ilman egolla ei ole yleisöä. Hmmm…

Kannattaa hiukan miettiä asiaa omalta kannalta. Jos teet töitä yrittäjänä, olet todella oman työsi kävelevä käyntikortti, ja silloin kannattaa harkita tarkkaan mihin asiakkaasi oikeasti samaistuvat ja pyrkiä löytämään tie samaan laumaan. Työntekijänä edustat työnantajaasi, et itseäsi ja omaa ideologiaasi. Mihin laumaan työnantajasi haluaa leimaantua? Kuinka omaksi tunnet sen lauman?   Dilbert kiteyttää asian näin: