Mitä tein viikon aikana?
Mun mielestäni blogeista on kiva lukea eri ihmisten erilaisista viikoista, että mitä muut touhuavat viikkoisin. En tiedä ovatko muut samaa mieltä asiasta, mutta olen itse aika super utelias ihminen. Hyvä tai huono luonteenpiirre, niin en osaa sanoa, heh! Olen tällä hetkellä täyspäiväisesti töissä vakuutusalalla ja teen työni ohella oman valmennusyritykseni personal training ohjauksia sekä valmennuksia, eli vietän aika normaalia arkea täällä suunnalla. Ajattelin jakaa oman arjen touhut päiväkirjan muodossa, vaikka viikkoisin ei juurikaan tapahdu mitään erikoista 🙂
Maanantai
Klo 5.30 herätyskello soi ja laitoin heti torkkua puoli tuntia eteenpäin, as always.. Pitää päästä tuosta torkuttamisesta eroon, heh! Maanantai tarkoitti minulle sitä, että oli lepopäivä treeneistä. Jalat olivat viikonlopun treeneistä vielä niin kipeät, että lepopäivä tuli tarpeeseen.
Klo 6.50 lähdin ajamaan kohti työpaikkaa ja unelmoin koko työmatkan ajan kotitoimistosta!
Klo 15.00 lähdin töistä kohti Naantalia ja kauppaa. Hain piknik eväät ja menin kahden ystäväni ja heidän lastensa kanssa leikkipuistoon piknikille. Saimme nauttia auringosta ja kivasta ajasta yhdessä. Kaikilla on nykyään niin erilaiset kuviot ja aikataulut, niin näämme aika harvoin sen vuoksi. Mutta kun näemme, on kiva jutskailla kaikki tapahtuneet asiat läpi. Pitkän ajan ystäviä ollaan oltu ja yhden kanssa ollaan oltu sairaalassa jopa samaan aikaan kun saavuimme maailmaan, ja sitten vielä naapureita. Että tässä ollaan kohta 32 vuotta tunnettu, waude!
Klo 19.00 tulin kotiin ja vein kissani kävelylle! Kyllä, kissani kävelee joka päivä ulkosalla. Pienen ulkoilun jälkeen menin suihkuun ja sen jälkeen tein ruoan. Syömisen ja tiskauksen jälkeen aloin väsäämään treeniohjelmaa asiakkaalleni sekä kirjoittamaan blogipostausta.
Klo 21.30 menin sänkyyn katsomaan Netflixistä Shooter -sarjaa, johon olen täysin koukuttunut. Suosittelen.
Klo 22.30 tajusin että kellohan on paljon ja on taas aikainen herätys. Kissalle annoin vielä hyvän yön pusut, laitoin korvatulpat korviin (kissa huutaa kuin hyeena öisin) ja nukahdin varmaan viidessä sekunnissa, niin kuin melkein aina..
Tiistai
Klo 6.00 herätyskello soi taas ja torkutan pari kertaa. Heräsin vihdoin (puoli tuntia myöhemmin) ylös ja aloin laittautumaan töihin.
Klo 7.30 lähdin ajamaan töihin ja unelmoin vieläkin kotitoimistosta. Ennen töihin lähtöä vein kissani ulos hetkeksi kävelemään ilman valjaita. Tämä on meidän rutiini!
Klo 16.05 lähden töistä ja menen uusimaan kuntosalikortin jäsenyyden, jotta pääsen taas Järvenpäässä kuntosalille.
Klo 17.00 kävin hammaslääkärillä teettämässä muotit hampaistani, sillä tarvitsen hammassuojat. Siitä lisää erillisessä postauksessa 🙂
Klo 18.30 taas oli aika viedä kissa ulos. Oli muuten kiva ilta, aurinko paistoi ja oli suht lämmin. Elokuussa on ollut ihan selkeästi kesän parhaimmat säät. Pitää muistaa tämä ensi kesän lomia toivoessa.
Klo 19.00 pyöräilin kuntopyörällä n. 40 minuuttia ihan jalkojen palautumisen kannalta. Oli muuten lauantain ja sunnuntain treenit menneet kunnolla perille!
Klo 20.00 kävin suihkussa ja tein ruoan. Syömisen aikana jatkoin asiakkaani kuntosaliohjelman viimeistelyä ja toimitin toiselle asiakkaalle valmennuksen ruokavalio- ja liikuntaohjelmat. Kirjoittelin myös hieman blogikirjoitusta ja inspiraatio jylläsi niin paljon, että keksin paljon hyviä postausideoita.
Klo 21.45 menin sänkyyn hetkeksi katsomaan youtube -videoita ja puoli yhdentoista aikaan oli taas aika sanoa hyvää yötä!
Keskiviikko
Klo 5.30 soi kello, mutta en taaskaan jaksanut nousta heti ylös. Kissani maukui jo vieressä, että pitäisi herätä. Ääh, miksi se on aina näin vaikeaa?
Klo 7.00 lähdin töihin, kun kissani oli hetken saanut ulkoilla ja nautiskella lämpimästä aamusta – joka aamu sama juttu.
Klo 15.15 lähdin töistä treffaamaan ystävääni ja olimme sopineet treffit Pure Heroon, jossa söimme avokadopiirakkaa sekä raakakakut. Huh, olivat tuhteja ja ei ehkä omaan makuun niin maukkaita. Istuimme ja joimme kahvia, kunnes saimme idean mennä syömään Turussa juuri avautuneeseen Naughty brgr:n. Burgeri on hyvä idis aina! Söin vegaanihampurilaisen ja oli kyllä ihan hyvä. Voisin kokeilla seuraavaksi Shroom purilaista, jossa on pihvin sijasta portobellosientä.
Klo 19.00 lähdin kotiin ja menin suoraan ulos kissani kanssa, sillä hän jo odotti ulko-ovella innokkaana. Siitä sitten suihkuun sekä tein vielä rahka-mansikka-mysli -sekoituksen, jotta sain päivän aikana tarpeeksi ruokaa. Syömisen aikana katsoin perinteisesti youtube -videoita.
Klo 21.00 illaksi pärähti vielä pieni viestirinki ystävien kanssa, koska suunnittelemme yhteistä Balin matkaa ensi vuodelle. Selviteltiin lentoja jonkin aikaa ja verrattiin vaihtoehtoja. Vielä lennot jäi varaamatta tältä illalta.
Klo 23.00 ja taas, aika sanoa hyvää yötä!
Torstai
Klo 6.30 soi herätyskello ja jes, oli ihana nukkua vähän pidempään. Tänään on töissä päivystysvuoro, josta syystä myös pääsin hieman myöhemmin. Toisaalta kiva vuoro kun voi aamulla nukkua vähän pidempään, mutta muuten on paljon kivempaa lähteä ajoissa kotiin.
Klo 7.45 lähdin töihin ja kuuntelin lempparibiisejäni törkeen kovalla koko automatkan ajan. Kuka muu tekee samoin?
Klo 17 lähdin töistä ja ajan kuntosalille ohjaamaan asiakasta ja teen pienen treenin itsekin. Kiirehdin vähän, sillä olimme päivällä sopineet ex tempore -kuvauksista Annan kanssa.
Klo 18.30 lähdin ajamaan kotiin ja vaihtamaan vaatteita. Koska kuvaukset oli niin ex tempore jutska, en tietenkään ollut varautunut siihen ottamalla jo mukaan aamulla vähän vaatetta. Korjasin vähän meikkiä, avasin hiukset ja vaihdoin vaatteet. Katson peilistä ja naurahdin, ei ihan fressilookki ollut kasvoilla, haha!
Klo 19.00 ja vruum, autolla takaisin Turkuun ja Ruissaloon metsästämään auringonkukkia. Löysimme kukat ja otimme kuvia kukkien keskeltä sekä toisesta super ihanasta paikasta. Kuvia tulossa blogiin kyllä 😉
Klo 21.15 ja takaisin Naantaliin. Tämä ilta meni vähän myöhäiseksi suihkun, syömisen ja pakkauksen osalta. Mutta meillä oli Annan kanssa taas niin hauskaa, että ei haittaa yhtään. Plussana vielä saimme tosi mielettömiä kuvia aikaiseksi.
Klo 21.45 jaahas, kotona taas. Aika oli mennä suihkuun (lue: pesemään punkit pois kun juoksentelin pellolla) ja sitten tein pikaisen ruoan. Kaurapuuroa mangolla sekä heraproteiinia. Luksusta ja harkittua ruoanlaittoa, eiks je? 🙂
Klo 22.30 pakkailin vähän, sillä menin viikonlopuksi poikaystäväni luo Järvenpäähän. Vaikka tämä joka viikkoinen pakkausoperaatio on varsin tuttua jo, niin silti aina jotain unohtuu, oi miksi?
Klo 23.30 uni ei meinannut tulla millään ja ei ihme, jotenkin kävin kierroksilla kun tulin suht myöhään kotiin. Löhöilin loppuajan sängyssä ja katsoin Netflix sarjaa.
Klo 24.00 oli aika sanoa hyvää yötä! Nukkumaan mennessä kiroan kun unta tulee tänä yönä aivan liian vähän.
Perjantai
Klo 5.30 herätyskello soi ja oli aika kiiruhtaa laittamaan itseni kuntoon sekä antaa kisulle aamurapsut sekä ruoat.
Klo 7.00 oli aika roudata viikonlopun kamppeet autoon ja lähteä ajamaan kohti töitä.
Klo 15.15 viikonloppu saa alkaa ja lähdin ajamaan kohti Järvenpäätä. Kuuntelen aina melkein koko matkan musiikkia ja fiilistelen viikonloppua!
Klo 17.30 jes, perillä turvallisesti ja sitten vaihdoin lenkkivaatteet ylle. Ihanaa kun näin kesäisin voi juosta shortseilla, se on ihan parasta!
Klo 18.30 treenit tehty (jonka muuten voisin blogiin rustata) ja menin kotiin odottelemaan poikaystävääni, joka tulee treeneistä ja samalla vastailin sähköposteihin.
Klo 20.00 ihanaa päästä pitkän päivän jälkeen suihkuun. Suihkun jälkeen hakemaan Pontusta hoidosta sekä noutamaan take away -ruokaa! Ilta menikin sohvalla löhöillessä ja Game of Thronesia katsoessa. Uusin jakso ei taaskaan pettänyt!
Klo 23.30 oli aika mennä nukkumaan!
Lauantai
Klo 8.00 herätyskello soi! Vaatteet niskaan ja ulos kävelemään koiran kanssa. Puolen tunnin lenkki niin kivasti herättää kropan ja aamu alkaa pienellä lenkillä mun mielestä parhaiten.
Klo 08.45 kahvia ja löhöilyä hetken sohvalla.
Klo 11.00 aloin valmistautumaan kuntosalille ja vuorossa oli jalkapäivä. Pakkaan mukaan treenikengät, vetoremmit, kuminauhan sekä vettä.
Klo 13.30 treeni tehty ja kotiin saavuttu (huom! treenissä itsessään ei mennyt kuin n. 1 tunti). On tarkoitus aloittaa ruoanlaittaminen ja ruoan ollessa uunissa, kirjoitan vähän blogijuttuja.
Klo 14.30 ruoka on valmis ja syönnin aikana katson Dexter -sarjaa. Olen joitain yksittäisiä jaksoja nähnyt, mutta en ole ikinä kyseistä sarjaa kunnolla seurannut. Nyt aloitimme ihan alusta ja vaikuttaa lupaavalta.
Klo 15.30 kauppaan ja ostamaan viikonlopun ruoat. Normaalisti kaupassa käymme perjantaisin, mutta nyt vaan teki perjantai iltana mieli löhöillä ja hakea ruokaa kotiin. Kiva joskus niinkin.
Klo 17.00 iltapäiväkahvit juotu ja letut paistettu. Miten voikaan letut maistua noin hyvältä pitkän ajan jälkeen? Itse syön letut kermavaahdolla ja hillolla. Miä teillä on lettujen päällä? Hieman nukutti, joten otin ”lyhyet” torkut. Päikkärit on niin parasta!
Klo 19.00 herätys ja mut tsempattiin lähtemään juoksulenkille. Teimme vain n. 30 minuutin lenkin, sillä päivällä tehty jalkapäivä alkoi tuntumaan. Lenkki kuitenkin tuntui hyvältä ja olisin voinut jatkaa vielä kauemminkin. Pakko vaan oli antaa jaloille vähän lepoa ja pitää lenkki suht lyhyenä. Pontus -koirakin tykkää juosta ja on ihan fiiliksissä yhteisestä tekemisestä.
Klo 20.00 teimme ruoan ja syömisen jälkeen menimme saunaan. Otimme jopa saunaoluet. Loppuilta menikin hyvin sohvalla Dexter -sarjaa katsellessa. Super rento ilta!
Klo 23.45 taaskaan ei jaksettu valvoa yli kahdentoista. No, ei se haittaa sillä nukkuminen on vaan niin kivaa.
Sunnuntai
Klo 8.30 herätyskello soi ja unta olisi vielä riittänyt. Kuitenkin, on aika nousta ja lähteä koiran kanssa lenkille. Taas nautin puolen tunnin kävelystä, varsinkin kun oli ihanan lämmin aamu.
Klo 09.15 kahvia, jes! Kahvin voimalla herään lopullisesti. Joimme hetken kahvia ja sitten aloimme tekemään lounasta jo valmiiksi, josta sain myös iltaruoan. Kokeilimme kesäkurpitsalasagnea, joka onnistui niin hyvin, että teemme sitä kyllä jatkossakin.
Klo 11.30 lähdimme käymään pikaisesti kaupassa, josta menimme myös treenaamaan. Tiedossa oli intervallitreeni, joka tehtiin juosten sekä päälle kehonpainotreeniä. Olin aivan loppu, mutta oli niin hyvä treeni, että jaan sen varmasti teillekin.
Klo 13.00 suihkuun ja sitten pakkailua. Kun tavarat on pakattu, oli aika nauttia aamulla tehtyä lasagnea.
Klo 15.15 lähdin ajamaan kohti Naantalia ja saavuinn perille puoli kuuden aikaan. Kävin hakemassa muutamat paketit R-kioskilta ja kiiruhdin kotiin.
Klo 17.45 saavuin kotiin ja kissani jo juoksi vastaan iloisena. (Kissa ei muuten ole ikinä viikonloppuja yksin, vaan hänellä on seuraa melkeimpä 24h). En voisi ikinä jättää kissaa kotiin yksin yli 12 tunniksi.
Klo 18.30 aloitin tekemään blogijuttuja ja huomasin kuinka aika taas vierähti. Ruoka mikroon ja jatkoin syönnin aikana blogijuttujen tekemistä.
Klo 21.00 siirryin sänkyyn, mutta muokkasin vielä kuvia, alustin muutamaa blogikirjoitusta sekä vastailin asiakkaiden sähköposteihin.
Klo 23.00 työt tehty ja nukkumatti kutsuu. Viikko pulkassa, jes!
Sellainen oli mun viikko, joka on aika perinteinen. Yleensä kyllä menen jo aiemmin nukkumaan, mutta jostain syystä tällä viikolla nukkumaan meno vähän vierähti. Täytyy palata ruotuun sen asian suhteen tällä viikolla.
Tsemppiä uuteen viikkoon ja nautitaan vielä näistä elokuun ihanista säistä!
Essi
LUE MYÖS:
Miltä näyttää ruokapäiväkirja lomalla?
SEURAATHAN JO MINUA?
INSTAGRAM // FACEBOOK // BLOGLOVIN