Mitä tapahtuu viiden vuoden sisällä?

unelmani

omat unelmat

unelmien tavoittelu

img_4626.jpg

 

Otsikon pitäisi ehkä olla, että mitä toivoisin tapahtuvan viiden vuoden sisällä. Mutta mitä sitten voisi tapahtua viiden vuoden sisällä ja minkälaisia suunnitelmia tai asioita pitää tehdä, että saavutamme edes osan unelmistamme? Tätä mietin aika usein ja puhumme poikaystäväni sekä ystävieni kanssa unelmistamme. Haluan puhua unelmani auki, jotta koen olevani lähempänä niitä. Tiedättekö mitä tarkoitan? Jos unelmia vaan käsittelee oman päänsä sisällä, niin voi hyvin olla että niiden saavuttaminen voi kestää kauemmin. Jos unelmista puhuminen tuntuu tyhmältä tai älyttömältä haaveilulta, niin kirjoita ne sinun unelmasi kuitenkin paperille ylös, et menetä siinä mitään. Siten sinulla on selkeät suunnitelmat, mitä päin lähdet elämässäsi tavoittelemaan. Voi olla, että se tuntuu pelottavaltakin, mutta unelmia ja tavoitteita on hyvä olla, niiden eteen on tehtävä töitä ja ajateltava asioita niin, että ne tulevat tapahtumaan. Näin alitajuntaisesti lähdet tekemään asioita oikeaan suuntaan ja voit pelästyä, kun ne sitten joskus toteutuvat. Tätä mieltä itse ainakin olen. Mitä fiiliksiä teillä on, onko unelmien ylös kirjoittamisella mielestänne hyötyä?

 

img_4629.jpg

omat unelmat

omien unelmien tavoittelu

personal trainer turku

pt valmennus turku

 

Jos mietin viisi vuotta ajassa taaksepäin, en ehkä olisi uskonut olevani tässä tilanteessa. Päätökset, joita aikanaan tein, ovat auttaneet minua tekemään asioita, että uskallan ja voin jahdata omia unelmiani. Pääsin kouluun pitkän haaveilun jälkeen ja perustin oman yrityksen. No joo, yritys on vielä erittäin pienimuotoista, mutta jostain sitä on aloitettava. Olen huomannut, että mikään ei ole tule itsestään ja töitä saa paljon tehdä, jotta ne unelmat joskus toteutuisivat. Enkä siis ikinä ole työn teon määrää vähätellyt tai työn tekoa vältellyt, haluan kyllä oman tulevaisuuteni eteen nähdä vaivaa. Mutta ehkä koen työnteon mielekkäämmäksi ja työn määräkin voi olla suurempi, kun saisin tehdä sitä mistä oikeasti nautin.

Tähän viiden vuoden sisään on tapahtunut elämässäni aika paljon kaikkea, eikä välttämättä aina mitään hyvää. On ollut epäonnistumisia, surua, iloa ja kysymyksiä oman pään sisällä siitä, että onko minusta siihen mitä haluaisin, mutta sinnikkyydellä on jatkettu matkaa. Kirjoitin ylös ja kerroin unelmani reilu kaksi vuotta sitten, kun vihdoinkin tiesin mitä haluan elämältäni ja mitkä unelmani on. Ne ovat siitäkin ajasta jo paljon muuttuneet, joka on ihan täysin normaalia. On siis syytä tarkastella muutamien kuukausien välein, että missä tilanteessa sitä elämässä ollaan ja mitkä ne sen aikaiset unelmat ovatkaan. Itse olen ihan täysin alkutaipaleessa omien unelmien suhteen, mutta on ihana tajuta, että olen ottanut sen ensiaskeleen silti. Olen siis lähempänä tavoitteitani, toki kantapään kautta opittuna, kun joskus uskalsin jostain haaveilla 🙂 

 

omat unelmat

omat unelmat

 

Hieman pelottavaa avata omat unelmat näin auki, mutta tässä on oma listani unelmistani:

 

– Olisi ihana asua 50 -luvun kerrostalossa, jossa olisi avokeittiö. Lokaatio voisi olla Turku.

– Haluan auttaa jatkossakin ihmisiä voimaan paremmin, opettaa terveellisiin elämäntapoihin, auttaa onnistumaan liikunnan kipinän etsimisessä sekä toteuttamaan tavoitteensa valmennukseni avulla

– Haluaisin asua ulkomailla osan vuodesta jossain lämpimässä ja joskus jopa ympäri vuoden. Espanja kuulostaa hyvältä!

– Olisi upeaa joskus kirjoittaa blogia työkseni sekä olla kokopäiväinen yrittäjä. Haluaisin määrittää omat työajat ja upeaa olisi, että olisi mahdollista tehdä töitä missä sitten olisinkaan

– Haluaisin matkustella enemmän, ainakin kaksi kertaa vuodessa ja joskus jopa enemmänkin. Matkustelu on minulle tärkeä asia!

– Haluan osallistua valokuvaus -ja kuvankäsittelykurssille sekä näin oppisin tuottamaan parempaa sisältöä somekanaviini

– Olisi mieletöntä tehdä yhteistyötä eri yritysten kanssa, saada yhteistyökumppaneita ja näin luoda blogiini mielenkiintoisia juttuja ja kirjoituksia

– Toivoisin, että saisin aikaan inspiraatiota sekä treenivinkkien avulla onnistumisia ja itsensä ylittämisiä

– Haluaisin lähteä vaeltamaan ja nukkua yhden yön taivasalla

– Toivoisin pääseväni vielä opiskelemaan, sillä ikinä ei voi opiskella liikaa

– Olisi super siistiä päästä lehden kanteen, tv-mainoksiin sekä mainoksiin ylipäätään (aika kaukainen haave, heh!)

– Haluan pitää huolta itsestäni ja omasta hyvinvoinnista, jotta jaksan tehdä haluamia asioita

– Haluaisin nähdä useammin ystäviäni, mutta kahden työn ja omien harrastusten puitteissa aika on rajallista. Yrittäjänä tämäkin voisi olla ihan itsestäänselvyys, kun saisi ajoittaa omat työajat

– Unelmoin uudesta järjestelmäkamerasta

 

Tämä lista on nyt vaan minun unelmiani ja sieltä puuttuvat ystäviini ja läheisiini kohdistuvat unelmat, mutta niitäkin on 🙂 Itselleni muutamat listalla olevat ihan helposti järjestettävissä, esimerkiksi valokuvaus -ja kuvakäsittelykurssin käyminen tai vaeltamaan lähteminen, mutta toiset unelmat ovat varmasti vasta usean vuoden työnteon takana! Pääasia on, että unelmoi ja tekee omien unelmiensa eteen töitä!

 

Mitä unelmia teillä on? Kertokaa ihmeessä vaikka se voi vähän pelottavaa ollakin 🙂 Ihanaa viikonloppua kaikille!

Essi

 

Ai niin, yksi unelmani olisi vielä, päästä nimittäin syksyllä järjestettäviin The Blog Awards 2017 -kekkereihin, ihan vaan vaikka vieraaksi 🙂 Jos et ole vielä äänestänyt omia blogisuosikkeja, niin käy äänestämässä. Minä äänestin ison kasan omia lempiblogeja 🙂

 

 

KUVAT: ANNA NÄÄPPÄ 

 

LUE MYÖS:

#satasen treeni

Kesän must do -lista

 

 

SEURAA MINUA: INSTAGRAM // FACEBOOK // BLOGLOVIN

suhteet oma-elama mieli hopsoa

Back2Basic Nutrition! Mistä on oikein kyse?

back2basic

back2basic

back2basic

back2basic

back2basic

protsku10.jpg

 

Kirjoitin juuri siitä, että miksi ja mitä kannattaisi syödä jälkeen treenin, sillä ravintorikas ja terveellinen ruoka on kaiken a ja o, vaikka pitääkin välillä herkutella 😉 Proteiini on tärkeässä asemassa tasapainoisessa ruokavaliossa, niin myös kuin hiilihydraatit sekä rasvat. Proteiinia saa maitovalmisteista, lihasta, kalasta, kaurahiutaleista, siis vaikka ja mistä, mutta silti sitä syödään liian vähän. Aktiivisesti liikkuvan sekä myös lihasten kasvattamiseen, tulisi proteiinia nauttia päivässä n. 1,4 – 1,8 g / painokilo eli 50 kiloisen tytön proteiinintarve olisi n. 70 – 90  g:n paikkeilla, riippuen siitä kuinka paljon liikuntaa harrastaa. Itse syön n. 1,9 g / painokilo proteiinia, jonka koen itselleni ja mahalleni sopivaksi. 

Treenin jälkeen itse aina ensin juon heraproteiinijuoman sen vuoksi, että en välttämättä ehdi syömään riittävän nopeasti, mutta haluan palautua treenistä. Maitotuotteet kun poistin ruokavaliostani, käytin valkuaisjauhetta treenin jälkeen. Maku ja koostumus ei oikein miellyttänyt, joten siirryin takaisin heraproteiiniin ja sopivasti sain Back2Basic Nutritionin jälleenmyyjältä kokeiluun heraproteiinia sekä myös BCAA -aminohappojuomaa, elektrolyyttitiivisteen ja Pre Workout -boosteria. Nyt pari kuukautta Back2Basic:n heraproteiinia käyttäneenä voin todeta että maku, koostumus ja se että proteiini on valmistettu 100 %:n luonnonmukaisesti, on juuri minulle sopiva. Myös herkkä vatsani on ottanut hyvin vähälaktoosisen heraproteiinin vastaan ja lisäaineeton proteiini ei myöskään turvota vatsaa eikä kerrytä kuona-aineita lihaksiin. Tämän vuoksi myös proteiini imeytyy tehokkaammin ja lihakset palautuvat treenistä nopeasti. 

Ymmärrän täysin, mikäli erilaiset lisäravinteet mietityttävät ja ehkä sen vuoksi monet eivät erilaisia aminohappovalmisteita, boostereita tai heraproteiinia juurikaan käytä. Ja ihan hyvä ollakin varovainen eri lisäravinteiden sisällöstä, sillä monet niistä voivat sisältää paljonkin keinotekoisia lisäaineita. Back2Basic:n tuotteet ovat kuitenkin täysin luonnonmukaisia, sillä tuotteet eivät sisällä lainkaan aspartaamia, sukraloosia eikä sokeria. Tuotteiden makeutukseen on käytetty vain luonnonmukaista steviaa ja eivätkä tuotteet sisällä myöskään mitään väriaineita taikka aromeja. Kyseisen sarjan hera on peräisin Ruotsalaisen luomutilan ruohoa syövistä lehmistä ja heraproteiini on kehitetty luontoa sekä eläimiä ajatellen. Näin eläin -ja luontoystävälle tämäkin asia kyllä on hyvä asia, ja jolle annan suuren plussan. Lisäksi kaikki Back2Basic:n tuotteet tarkistetaan NON-GMO ohjeistuksen mukaan. 

 

back2basic

back2basic

back2basic

 

Heraproteiini

Yleensä luullaan, että heraproteiini on lisäaineita ja kamalia ainesosia sisältävä lisäravinne, jota ei sen vuoksi haluta käyttää. Hera on kuitenkin maidon sekä juuston valmistuksen yhteydessä erottunut neste ja se on nopea proteiininlähde, joka imeytyy lihaksistoon nopeasti. Sen vuoksi se on hyvä treenin jälkeen sekä myös ihan välipalanakin. Usein treenataan ja syödään terveellisesti, mutta unohdetaan syödä riittävästi proteiinia. Ruokapäiväkirjoja lukiessa olen huomannut, että enemmän on syöty hiilihydraattia, rasvaa, mutta hieman vain proteiinia. Elimistö tarvitsee proteiinia palautuakseen kovasta treenistä sekä lihasmassan kasvatukseen. Isoksi punttimimmiksi ei synnytä yön aikana ja yhden taikka kahdenkaan treenin jälkeen, mutta proteiinin avulla kuntosalilla rehkiminen tuottaa tulosta, kun lihaksille annetaan tarvittavat rakennusaineet ja näin pääset omiin tavoitteisiin paremmin. Luonnonmukainen heraproteiini on siis hyvästä ja jota suosittelen kaikille! 

Back2Basic:n vaniljan- ja suklaan makuinen hera on parhainta mitä olen maistanut ja kokeillut, sekä ne maistuvat ihanan täyteläisiltä. Uskokaa tai älkää, niin olen kokeillut vatsanikin vuoksi monta eri tuotetta, jotka olen joutunut antamaan eteenpäin sopimattomuuden tai pettymyksen vuoksi.

 

Aminohapot ja boosterit

Olette varmaan kuulleet BCAA -juomista, jota nykyään mainostetaan aika paljon? BCAA:t eli haaraketjuiset aminohapot, L-leusiini, L-isoleusiini ja L-valiini, jota myös löytyy ihan normaalista ja terveellisestä ruokavaliosta ja usein ravintorikkaasta ruoasta tarvittavat aminohapot saakin. Kuitenkin aminohappoja tarvitaan lihassolukon uusimiseen, rakentamiseen, mutta myös korjaamiseen ja ne ovat osa proteiinin rakennusainetta myöskin. 

BCAA -juoman tarkoituksena on myös parantaa suorituskykyä ja on muuten ihan mieletön tuote näin pätkäpaastoa noudattavalle, sillä BCAA -juoma auttaa paaston aikana treenatessa pitämään kehossa riittävät BCAA -pitoisuudet raskaan treenin aikana. Treenit kulkee siis 🙂 BCAA -juomaa voi juoda myös ennen treeniä, sillä se voi vähentää lihaskudoksen hajoamista ja edistää lihaskasvua. Itse käytän tätä tuotetta kun treenaan paaston aikana ja siihen tarkoitukseen tuote on toiminut hyvin. Back2Basic:n BCAA -juoma on täysin puhdas ja korkealaatuisesti kehitetty, sekä makeutettu stevialla. Kirpeähkön omenanmakuinen juoma ei ole mun mielestä liian makea, maistuu raikkaalle ja virkistää kivasti suuta treenin aikana.

Back2Basic Pre Workout on tarkoitettu juotavaksi ennen fyysistä suoritusta. Pre Workout antaa energiaa ja vähentää maitohapon muodostumista kehoon. Olen huomannut, että tästä juomasta on apua esimerkiksi rankkoihin intervallitreeneihin tai plyometrisiin treeneihin, sillä maitohappoa ei muodostu niin paljon jalkoihin ja on oikeasti energiaa vetää treeni kunnolla läpi. Ei kannata tätä muuten napata tyhjään mahaan, ja alkuun kannattaa koittaa hieman pienemmällä annostuksella, jos kofeiinikin jo pelkästään potkii hyvin, heh! Tämäkin tuote on 100 %:sti valmistettu luonnonmukaisilla ainesosilla ja makeutettu stevialla, joten ei tarvitse pelätä juovansa lisäaineita. 

 

Elektrolyyttitiiviste

Sain kokeiluun myös Eleten elekrolyyttitiivisteen, joka on ollut minulla käytössä melkein joka päivä. Elektrolyyttitiivisteen tarkoitus on auttaa ja parantaa kehon nesteytyksessä, mutta myös tukea suorituskyvyssä sekä lihasten toimintaa. Elete Citrilyte -tiiviste sisältää neljä tärkeintä elektrolyyttiä, jotka ovat magnesium, kalium, natrium ja sinkki. Elekrolyytin tarkoitus on parantaa veden imeytymistä kehoon ja sen vuoksi se sopii hyvin juotavaksi raskaan ja fyysisen urheilusuorituksen aikana. Itse käytin tätä myös Espanjan lomamatkalla paljon, sillä elektrolyyttijuoma auttaa veden imeytymisessä, sisältää suoloja ja auttaa siihen että keho pysyy nesteytettynä. Tuote on myös erittäin riittoisa ja kestää käytössä kauan!

 

back2basic

protsku8.jpg

Kengät – Nike // Housut – Adidas // Paita – H&M

 

 

Miten muuten voi käyttää heraproteiinia kuin treenin jälkeen?

Letut

Sekoita kaurahiutaleita n. 1 dl, 3 kananmunan valkuaista sekä 0,5 dl heraproteiinia tehosekoittimessa kunnolla. Mausta suolalla, kardemummalla ja kanelilla. Tee lettuja, eli paista seos pannulla kookosöljyn kera. Nauti tuoreiden mansikoiden kanssa, mums! Kermavaahdosta pitäville myös vinkki on, että terveellisen kermavaahdon saat lettujen seuraksi, kun sekoitat rahkaa sekä kevytmaitoa keskenään. Sokerihirmut voivat lisätä halutessaan steviaa tai ihan pienen määrän vain sokeria seoksen joukkoon!

Välipalasmoothie

Helpon välipalasmoothien teet kun laitat blenderiin n. 30g heraproteiinia, vettä, mansikoita ja banaania. On niin namia muuten ja on ihan superhelppo ja terveellinen välipala, aamupala taikka iltapala. Ihan mihin aikaan päivästä tahansa 🙂 

Proteiinipuuro

Syön usein välipalaksi (ja kröhöm, myös lounaaksi tai päivälliseksi) kaurapuuroa, jonne lisään proteiinia antamaan kananmunan valkuaisia. Tämä on myös superhyvä ateria ennen ja jälkeen treenin, vink vink! Helppo tapa on saada proteiinia ateriaan kun lisää maustettua tai maustamatonta heraproteiinia puuron joukkoon. Ihanan suklaisen puuron saa, kun lisää suklaan makuista proteiinijauhetta puuroon sekaan ja ai että, on niin namia. Lisää vielä marjoja, kuten mansikoita, mustikoita tai vadelmia ja puuro on täydellinen. 

Proteiinikahvi

Ai ai ai, nyt tulee hyvä resepti kahvin ystäville. Proteiinikahvi on ihanan kylmä juoma lämpimiin kesäpäiviin. Keitä kahvia ja anna sen jäähtyä mukissa hieman. Kaada hieman viilentynyt kahvi blenderiin ja lisää haluamasi makuista Back2Basic heraproteiinia n. mitallisen eli 20 – 30g:n verran. Halutessasi lisää myös jäinen banaani, joka muuten tuo ihan älyttömän hyvän twistin suklaan makuisen heraproteiinin kylkeen. Sekoita nämä ainekset blenderissä ja nauti jääproteiinikahvi -juomasta! Mikäli et halua banaania lisätä kahviin, niin lisää vaikka kahviin kardemummaa, joka myös tuo ihanaa makua! Tämä käy myös välipalana taikka iltapalana, vink!

 

Nyt teillä ihanilla lukijoilla on mahdollisuus testata tuotteita 15 %:n alennuksella, kun käytätte koodia: ESSI ja koodi on voimassa heinäkuun loppuun! Voit klikata suoraan Back2Basic:n sivuille täältä! Itse ajattelin hyödyntää tarjouksen ja tilata lisää heraproteiinia sekä elekrolyyttitiivistettä, sillä niitä minulla kuluu reilummin, ja ettei vaan lopu yllättäen kesken 🙂 

 

Vaikka kyse on yhteistyöstä, niin en silti mainosta blogissani sellaista johon en itse usko tai ole tyytyväinen. Toivon, että olisimpa löytänyt nämä tuotteet jo aikoja sitten, ovat ehdottomasti suosituksen arvoisia. 

 

Jos koklasitte reseptejä sekä Back2Basic:n tuotteita, niin kertokaa mitä piditte 🙂 Energistä fiilistä kaikille!

Essi

 

 

LUE MYÖS:

Pepputreenin ABC

Miten taltuttaa herkkuhimot?

 

 

SEURAA MINUA: INSTAGRAM // FACEBOOK // BLOGLOVIN

hyvinvointi terveys liikunta hyva-olo